Suklaapossu

Sitkeät, isot suklaahippukeksit

Pistetäänpä välillä hieman ohjeita kekseihin. Ja mihinkäs muuhun kuin superherkullisiin Subwayn tyylisiin kekseihin! Nämä keksit syntyivät halustani syödä amerikkalaistyyppisiä isoja, keskeltä sitkeitä ja reunoilta rapeita suklaata sisältäviä keksejä. Tein keksit jo alkuvuodesta, mutta huomasin juuri ovat näimmä jääneet päivittämättä blogiin. En keksi tälle unohdukselle muuta syytä kuin, että keksit vain olivat niin pahuksen hyviä, että ne veivät kielen lisäksi myös muistin. Nam!

Keksien salaisuus piilee suurimmaksi osaksi paistotavassa. Jäiset taikinapallukat kypsyvät reunoilta samalla kun sulavat keskeltä ja jäävät ehkä hitusen raa’an oloisiksi ja samalla ah, niin sitkeän tahmeiksi. Pidemmällä paistoajalla maku on edelleen hyvä, mutta keksien ihana rakenne menetetään ja niistä tulee rapeita ja murenevia. Kannattaa siis olla tarkkana paistoajan kanssa.

Sitkeät suklaahippukeksit

14 kpl, halkaisijaltaan n. 10 cm olevia keksejä

Aineet: 125 g voita huoneenlämpöisenä 1.25 dl tavallista sokeria 1 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna 1 muna 3 dl vehnäjauhoja 1.5 rkl vaniljasokeria 0.5 tl suolaa 0.75 tl leivinjauhetta 0.5 tl soodaa n. 3 dl = 175 g tummaa (n.50%) suklaata pienemmäksi pilkottuna

Ohje: Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti sähkövatkaimella vatkaten. Jatka vatkaamista n. 1 minuutti. Sekoita jauhot, suola, leivinjauhe ja sooda toisessa kulhossa. Kääntele jauhot voi-sokerivaahtoon. Lisää lopuksi rouhittu suklaa käännellen.

Tee taikinasta kaksi n. 20 cm pituista pötköä. Leikkaa kumpikin pötkö 7 yhtä suureen osaan. Laita leikatut kiekot esimerkiksi lautaselle tai pellin päälle. Laita lautanen/pelti pakkaseen n. puoleksi tunniksi, kunnes palat ovat täysin jäätyneet.

Lado 7 jäistä kiekkoa pellille leivinpaperin päälle, jätä kunnon leviämisvarat. Paista heti 140 asteessa. Paistoaika on n. 20-21 minuuttia. Keksit ovat valmiit, kun reunat alkavat hieman kovettua, mutta keskusta on vielä täysin raa’an oloinen, mutta laskeutunut.

Vinkit: * Jos taikina on leikkausvaiheessa löysää, laita se jääkaappiin kiinteytymään 30-60 minuutiksi.

* Voit vaihtaa osan tummasta suklaasta valkosuklaaksi tai maitosuklaaksi. Joukkoon voi lisätä myös esimerkiksi suolapähkinöitä.

* Keksien pitää olla keskeltä todella pehmeitä siinä vaiheessa, kun ne otetaan pois uunista. Keksit kovettuvat ja kypsyvät vielä uunista oton jälkeenkin. Paistoaikaa ei tule pidentää liikaa, jotta keksit eivät kypsy liikaa, sillä silloin ne menettävät sitkeän rakenteen. Herkullisia ovat toki siltikin.

* Pakastamisen ennen paistamista vaikuttaa keksien rakenteeseen: Pakastetun taikinapalan reunat sulavat ja kypsyvät ja nopeammin kuin keskusta. Keskusta sulaa viimeisenä, eikä kypsy yhtä paljon kuin reunat. Näin keskusta jää sitkeäksi.

* Keksit ovat parhaimmillaan heti jäähdyttyään tai seuraavana päivänä nautittuna.

* Voit pilkkoa keksitaikinan pakkaseen valmiiksi ja paistaa aina tarvittavan määrän keksejä.

* Jos et halua käyttää keksejä pakkasessa, laita taikinapötköt jääkaappiin tunniksi ennen paloiksi leikkaamista. Ota yksi jähmettynyt pötkö jääkaapista, leikkaa 7 palaksi ja laita leivinpaperin päälle. Jatka ohjeen mukaan, mutta vähennä paistoaikaa n. 1 minuutti. Huomaa, että paistoaika on joka tapauksessa uunikohtainen.

* Pakastaminen vaikuttaa keksien ulkonäköön. Alla olevassa kuvassa vasemman puoleinen keksi on pakastettu ennen paistoa ja oikeanpuoleinen on käytetty jääkaapin kautta.

Tekiskö mieli? 🙂


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Sitkeät, isot suklaahippukeksit

Anu Lahti

Oi miten ihanilta nuo näyttää! Todellakin tekis mieli 🙂

Suklaapossu

Olivat kyllä mielettömän ihania! Hyppäsivät ehdottomasti suoraan keksilistani kärkeen! Harmi, kun ei voi lähettää maistiaisia virtuaalisesti 🙂

Siru

Että tekisikö mieli, NO KYLLÄ! 😀 Jestas miten hyvännäköisiä! Leivoin vasta tässä yksi päivä viimeviikolla valkosuklaa-karpalo -cookies ja vaikka ne olikin herkullisia niin rakenne ei kuitenkaan ollut se "täydellinen cookie". Tämä resepti kuulostaa paljon paremmalta tekniikaltaan joten ehdottomasti seuraavaksi kokeiluun! 🙂

Suklaapossu

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan näitä! Tuo paistoaika on tosiaan viitteellinen eli kannattaa tarkkailla tilannetta, ettei keksit pääse vahingossakaan kypsymään liikaa. Keksit on tärkeää jättää ikään kuin raaoiksi, sillä ne kypsyvät vielä uunista oton jälkeenkin. Jos vähääkään epäilyttää, että tuli paistettua liikaa, kannattaa keksit vetää samantein leivinpaperin avulla pois kuumalta pelliltä ja antaa jäähtyä ilmavasti. Kerrotkos sitten mitä pidit 😛

Katri

Näyttää herkullisilta, suklaahippucookiet ovat aina ihania. <3

Suklaapossu

Kiitos Katri 🙂 Olivat ihan mielettömän herkullisia. Mä tykkään tosi paljon sitkeistä suklaakekseistä ja nämä olivat juuri sellaisia. Aivan ykkösiä 😛

Murska

No nyt kuulostaa ja NÄYTTÄÄ lupaavalta! Nämä menee kokeiluun mahdollisimman pian, tulen sitten raportoimaan lopputuloksesta. 🙂 Vakuuttavan kuuloinen pakkasniksi!

Suklaapossu

Testaapas äkkiä, odotan jo innollani kuulevani mitä pidät 😀

Murska

No niin, nytpäs tekaisin sitten. 😀 NAM! Aivan ihania! Koostumus ihan huippu, rapsakat reunat, pehmeä ja sitkeä sisus ja jotenkin maut tosi tasapainoisesti kohdallaan! Mmmm… Saa nähdä kauanko tuo keksikeko tuossa säilyy… 😉

Suklaapossu

Säpäs olit nopea! 😀 Hienoa kuulla, että keksit maistuivat myös sinulle ja onnistuivat juuri niin kuin pitikin. Se keksikeko häviää muuten todella nopeasti 😉 Nämä ovat kyllä ihan parhaita keksejä ja odotan jo tilaisuutta tehdä näitä uudestaan!

Jasmin Kunelius

En saa keksejä pois lautaselta ehjänä kun ovat jääneet siihen kiinni:/

Suklaapossu

Harmi, että keksit jämähtivät lautaseen kiinni. Sulatetulla suklaalla höystetty taikina kuullostaa kuitenkin siltä, että se on herkkua jo sellaisenaan 😛

Anonyymi

Näistä tuli todella Herkullisia! Pakastaminen kannatti, koska kekseistä tuli tosi hyvännäköisiä. Katsotaan mitä miehen työkaverit kekseistä pitävät, kun huomenna niitä maistavat. Toivottavasti näistä ei kuitenkaan tullut "liian" herkullisia, koska sitten joudun leipomaan näitä useammin miehelle töihin 😉 t.Hanna

Suklaapossu

Tuo pakastaminen teki kyllä ihmeen ulkonäölle, ja hieman koostumuksellekin. Mä luulen, että pääset leipomaan näitä miehelle vielä lisää, ja pian ;D Kiitos Hanna, kun kävit kommentoimassa ja todella hienoa, että keksit maistuivat 🙂

Anna Sofia

Nam, näyttääpäs herkullisilta! Ajattelin synttäri juhliin kokeilla. Pitääkö keksit ennen paistamista taputella jo tullaiseen ''keksimuotoon'' vai paistaa sellaisina tangosta leikattuina palleroina?

Suklaapossu

Keksejä ei tarvitse tapulla vaan riittää että ne laittaa pellille taikina pötköstä leikattuina kiekkoina. Keksit litistyvät ja ottavat muotonsa uunissa kypsyessään. Taikinakiekoille kannattaa jättää kunnon välit, sillä keksit leviävät uunissa aika paljon. Tuli taas näin jälkikäteen mieleen, että vaihekuvat olisivat olleet hyvät. Aina niitä ei tule otettua, varsinkin jos kyseessä on ohjeen testaus. Ensi kerralla sitten 🙂 Niin ja jos vain mahdollista, kiekot tosiaan kannattaa pakastaa ennen paistamista, niin valmiista kekseistä tulee kauniimpia. Taikinakiekot voi vaikka tehdä pakkaseen valmiiksi ja paistaa vasta juuri ennen juhlia. Kiitos Anna Sofia kommentistasi ja mukavaa synttärijuhlaa! 🙂

Wiiks

Iso kiitos ohjeesta! Ihan paras 😀

Suklaapossu

Kiva kuulla, että maistuivat 🙂 Nämä ovat minustakin aivan parhaita, hieman sitkeitä, ja ihanan suklaisia, nams! 🙂 Hienoa, että ohjeesta oli iloa myös sinulle 🙂

Anonyymi

Nää oli aivan mahtavia!
Jos nyt toinen kerta onnistuis paremmin, eka kerralla kypsyivät liikaa 😀

Suklaapossu

Kiva kuulla, että maistuivat 🙂 Mutta hyviähän nämä ovatkin. Ihan lempikeksejäni. Paistoaika kannattaa tosiaan pitää tarpeeksi lyhyenä, jotta sisusta jää jäähdyttyäänkin hieman sitkeäksi. Mutta maistuivat varmaan ihanilta myös hieman "ylikypsinäkin" 🙂

Anonyymi

Moi! Tämä resepti on kyllä säilynyt suosikkina jo pitkään, mutta halusin kysyä että oletko koskaan koittanut ruskistaa voita ennen sen käyttöä? Lueskelin englantilaista leivontablogia ja törmäsin tähän tekniikkaan, ja sen sanottiin tekevän keksien mausta aivan uskomattoman. Ajattelin itse koittaa tätä, mutta halusin kysäistä oletko koskaan koittanut tätä, ja oliko maussa minkäänlaista eroa..

-Tiina

Suklaapossu

Oih, alkoi heti kuola valua kun mietin lopputulosta. Kun kekseistä tuli tuolla tavoin vieläkin parempia, niin sitten ovat kyllä jo tooosi hyviä! 😉 Itselläni on testaus kaiken kiireen keskellä jäänyt, mutta kyllä mä vielä joskus.. Kiitos Tiina, tosi kiva kun kerroit kokemuksesi, ja hienoa että lopputulos oli noin onnistunut 😀

Anonyymi

Kokeilin siis joku aika sitten tota voin ruskistamista ja voin sanoa että kyllä kannatti. Tuoksu oli aivan ihana, ja voi toi kekseihin ihanaa ikäänkuin pähkinäistä lisämakua. Ei taideta tässä talossa enää normaalista voista enää leipoa 😀

-Tiina

Suklaapossu

Moikka Tiina 🙂 Tuo voin ruskistaminen oli tosi hyvä vinkki, kiitos! Olen joskus kokeillut sitä muihin kekseihin ja se tuo niihin aivan ihastuttavan, hieman karamellimaisen/kinuskisen maun. Se sopisi varmaan näihinkin tosi mahtavasti, joten kokeilepas ihmeessä. Tuletkos sitten kertomaan, minkälaisia tuli? 🙂 Alkoi kiinnostaa nyt niin paljon itseänikin, että pitääkin kokeilla ihan lähiaikoina 🙂 Nämä ovat ihan ääreisihania keksejä muutenkin, niin ruskistetulla voilla ehkä vieläkin herkullisempia, mmmm! 😉

Anonyymi

Huomenna näitä pitäisi testata. Millälailla tuo voin ruskistaminen tehdään? 🙂

Suklaapossu

Voi kun mukava juttu 😀 Nyt on pakko itsekin kokeilla 😉

Anonyymi

Hyvin onnistui ja olivat todella hyviä 🙂 isännän uusi suosikki 😀

Suklaapossu

Mä olen ruskistanut voin niin, että olen kuumentanut sitä kattilassa, kunnes se on alkanut saamaan väriä. Aluksi voi hieman vaahtoaa, sitten vaahto laskeutuu ja voi kirkastuu. Samalla se alkaa samaan väriä. Ruskistamisen kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei voi pala eli ottaa kattilan pois levyltä heti kun voi on suunnilleen vaalean pronssin väristä. Tähän menee aikaa arviolta sellaiset 5-10 minuuttia. Toivottavasti paahtaminen onnistuu 🙂

Anonyymi

Hei, miten laittaisit näihin smartieseja koristeeksi?
Teen näitä viikonlopuksi poikani syndeille 🙂

-Vilma
http://www.so-up.fi/byvilma

Suklaapossu

Hei Vilma! Toivottavasti vastaus ehdi perille ajoissa, en tätä ennen päässyt koneen ääreen. Elikkä ripottelisin Smartiesit paistamisen loppupuolella suoraan keksien päälle, niin näkyisivät kokonaisina keksien päällä ja ehtisivät hieman tarttua pintaan. Olen myös kuullut, että joillakin leipojille Smartiesit ovat menettäneet uunissa väriä, jos ovat olleen siellä pitkään, joten suoraan taikinaan en ehkä uskaltaisi sekoittaa, jos haluaisi ottaa varman päälle. Tosin tässä paistolämpötila on sen verran matala, että onnistuisi ehkä niinkin.. 🙂 Vai ehtisitkö jo leipomaan näitä?

ElisaK

Aiiiivaan ihania! Ja kyllä, leivoin näitä klo 00:15 yöllä, koska ohje oli niin helppo ja materiaalitkin löytyi kaapista (miinus itse suklaa)! Tein näistä kaakao-versioita, kun suklaata ei just nyt tietty ollut. Ekan satsin annoin selkeästi olla liian pitkään, koska keskusta ehti kovettua viilenemisen jälkeen, tokan satsin otin pois vielä aika lötköinä. Joka tapauksessa aivan täydellisiä, ohje menee talteen reseptivihkoon! <3

Suklaapossu

Mahtavaa ElisaK! Eivätkös olleetkin ihan huippukeksejä!?! Meillä näitä on tehty jo monen monta kertaa. Joskus oon jättänyt muutaman kiekon pakkaseen valmiiksi odottamaan sopivaa herkutteluhetkeä. Sitten vain himon yltyessä paistanut pari (tai ehkä muutaman enemmän) ja nautiskellut tuoreeltaan. Hyvä tietää, että maistuvat myös suklaattomina. Miten ja paljonko muuten lisäsit kaakaota joukkoon?

Hemuli

Olipa huippu resepti. Just sitä keksin sitkeyttä mitä kaipaan! Lisäsin taikinaan maraboun non-stop karkkeja (mun suussa maistuu aivan smarties?) Ja lopputulos oli aivan mainio! Karkit eivät menettäneet väriä ja keksien rakenne pysyi just sopivana, sellainen subway-keksifiilis 🙂 kiitos!

Suklaapossu

Moikka Hemuli! Mahtava juttu, että nämä osuivat ja upposivat sullekin! Nämä ovat just sellaisia Subway-tyyppisiä, aivan ihania, tykkään edelleen vaikka monesti on tullut herkultua näillä. Näistä muuten saisi noilla non-stop-karkeilla varmaan tosi kivat tarjottavat vaikkapa lasten synttäreille, kun väritkin pysyvät! 🙂 Ole hyvä! Tuo on ihan parasta, että tästä ohjeesta on iloa muillekin ja siitä tullaan myös kertomaan. Joten kiitos myös sinulle 🙂

hippu

Hei! Paistolämpötila on siis tosiaan tuo 140 astetta?

Suklaapossu

Hei hippu. Kyllä vain, paistolämpötila on tuo 140. Matalassa paistettaessa jäätyneet kiekot kypsyvät juuri sopiviksi sekä reunoilta että keskeltä. Uuneissa tosin saattaa olla eroja, joten jos huomaat, että oma uuni paistaa tuossa lämpötilassa liiankin kypsäksi, kannattaa lämpöä laskea entisestään. Tai jos keksit ovat täysin raakoja vielä jäähtymisen jälkeen, kannattaa lämpöä nostaa hitusen.

surullinen

ei toimi ???? kaksi päivää meni hukkaan kun yritettiin näitä väsätä?☹️ mikään ei toimi??

Suklaapossu

Voi harmi ”surullinen”. Osaatko/haluatko kertoa tarkemmin, mikä meni pieleen?

Sanna

Kiitos tästä ohjeesta, NAM!! 😍 Ensi kerralla testiin menee tuplasuklaakeksit valkosuklaalla ja tummalla suklaalla! Hyvä idea tuo pakastaminen!

Suklaapossu

Kiva kuulla, että keksit maistuivat sinullekin Sanna! 🙂 Eri suklaalaatujen sekoittaminen kuullostaa tosi herkulliselta 😛

Olivia 17v

Vihdoin löytyi TÄYDELLINEN suklaakeksiresepti 😍 Leivoin pikkusiskojen kanssa ja onnistui todella hyvin! Koko perhe rakastui mutta harmi että niin iso perhe eli kaikille riitti vain yksi keksi. 🙁 mutta oli niin makeita että vain yhden sitä jaksoikin syyä. Jatkossa ehdottomasti käytän tätä respetiä!! KIITOS!

Suklaapossu

Ihana kuulla Olivia! 🙂 On varmaan ollut ihana leipoa pikkusiskojen kanssa 🙂 Kiitos kommentistasi ja oikein herkullista Joulun odotusta teille 🙂

Iida

oon monesti yrittäny tehä näitä keksejä ja lopputulos on aina semmonen paksu keksi eikä tommonen ohut. mitähän mä teen väärin? oon yrittäny kyllä tarkkaan mittaaa kaikki aineet…

Suklaapossu

Hei Iida! 🙂 Mieleeni tulee kaksi mahdollista syystä.
Yksi syy on se, että jos taikinassa on liikaa jauhoja, ne eivät pääse leviämään niin nätisti. Myös jauhoissa on eroja, ja jonkun merkkisiä jauhoja ei tarvita välttämättä niin paljon kuin toisen merkkisiä jauhoja.
Toinen syy voi olla uuni. Joskus uunin lämpötila voikin olla korkeampi, mitä säätönappula näyttää. Jos vielä innostut kokeilemaan, niin laitapas hieman vähemmän jauhoja ja samalla uunin lämpötila vieläkin alhaisemmaksi. Pidän peukkuja, että ensi kerralla keksit painuvat kasaan uunissa 🙂

Pauliina

Todella hyviä ja maukkaita keksejä! Vähän pienempiä tein tällä kertaa, tuli 26 keksiä. Tosi hyvin onnistui. Juhliin kun on kivempi laittaa tarjolle vähän pienempiä annoksia.

Laitoin omaan blogiini linkin, joka tuo tänne reseptiisi. Toivottavasti se on ok. Blogini löytyy: https://hyvaajakaunistaelamaa.blogspot.com.

Suklaapossu

Kiva, että keksit maistuivat sullekin Pauliina 🙂 Ja nuo pienemmät keksit tekevät juhlissa taatusti paremmin kauppansa kuin isot. Itse tarjosin joissain juhlissa näitä keksejä isoina, eikä niitä syönyt kukaan minun lisäksi 😉

Ja kiitos, linkitys on aina ok 🙂

Laura

Olen jo muutaman vuoden ajan etsinyt täydellisten keksien reseptiä ja ehtinyt siinä ajassa kokeilla kaikenlaisia löytämiäni reseptejä. Yhtenä päivänä törmäsin reseptiisi ja tämä resepti onkin jäänyt ahkeraan käyttöön. Kekseistä tulee aivan älyttömän hyviä!

Suklaapossu

Ihana kuulla Laura! Nämä ovat yksi minunkin lempparikekseistä, ja vaikka harvoin teen mitään montaa kertaa samalla ohjeella, näitä olen tehnyt useammankin kerran, kun ovat niin hyviä 🙂

JokuHenkilö8

Laskimpa tuossa aineiden yhteenlasketut kalorit ja tulokseksi sain noin 4000 kcal. Aika moinen määrä. Kunhan ei joka viikko tee niin kaippa se käy :/

Jasmin Kunelius

Itse lisäsin taikinaan vielä sulatettua leivonta suklaata saapas nähdä mitä tulee😄😋

Tötterö

Haluaisin lisätä kaakaojauhetta taikinaan niin kuinka paljon sitä tulisi laittaa? Ja sopiiko se tuohon?

Suklaapossu

Hei Tötterö 🙂 Mielestäni kaakaojauheen lisääminen on kokeilemisen arvoinen idea! Sopiva määrä riippuu siitä, kuinka kaakaoisia kekseistä haluaa. Itse aloittaisin lisäämällä joukkoon noin 3 rkl tummaa, hyvää kaakaojauhetta ja vähentäisin samalla vehnäjauhojan määrää saman verran. Kun olet saanut keksit leivottua, kuulisin mieluusti, millaisia niistä tuli 🙂

Maria

Ihan huippuhyviä!👍 Pelkällä tummalla kaakaollakin tulee loistavia, vaikka ei suklaahippuja lisäisikään. Ja kiva tehdä myös lasten kanssa, koska pötköstä leikkaaminen onnistuu aika pieniltäkin 😊

Suklaapossu

Ihana kuulla Maria! 😊

Nata

Ihanan sitkeät, ja aivan todella herkulliset keksit! Kiitos aivan tuhannesti reseptistä!!!

Suklaapossu

Ihana kuulla Nata! 😀

Muru

Rasvaksi jäi koko keksi. Oliko tarkoitus kiertoilmalla 140C?

Suklaapossu

Hei Muru. Vaikuttaa siltä, että keksisi jäi liiankin raa’aksi. Ohjeessa tarkoitetaan 140 asteen normilämpöä. Uuneissa on paljon eroja, joten voi olla, että omassa uunissa lämpötilan pitäisi olla hieman korkeampi tai paistoajan pidempi. Keksien kypsyyttä voi kokeilla myös kokeilemalla niitä reunoilta. Kun ne ovat tarpeeksi kypsiä, niiden pitäisi olla hieman kovettuneet reunoilta, mutta keskeltä edelleen pehmeät. Jos keksit ovat todella pehmeät myös reunoilta, kannattaa niiden olla vielä uunissa.
Keksit myös jälkikypsyvät uunista poisottamisen jälkeen. Mitä kauemmin keksit ovat kuumalla pellillä, sitä enemmän ne jälkikypsyvät.

suklaa

Erittäin hyviä keksejä! Meidän perhe rakastui niihin.🥰

Suklaapossu

Ihana kuulla suklaa 😀 Meilläkin nämä maistuvat aina vain, ja vaihtelun takia välillä tulee joukkoon laitettua erilaisia suklaita tai pähkinöitä, nam!

Jansku

Ollaan tehty tällä ohjeella eri variaatioita ja aina vaan todella hyvää tulee. Tänään tehtiin kaakaolla tummanruskeita keksejä Pätkis-paloilla, nam. Tämä ohje on meidän perheen lempparikeksiresepti.

Suklaapossu

Hei Jansku! Oi, pätkis+kaakaojauhe kuullostaa tosi herkulliselta variaatiolta 😛

Liiri

Muuten hyvä ohje, mutta ainakin meidän uunilla paisto on jäisenä kiertoilmalla 140 asteessa 20 minuuttia 😊

Suklaapossu

Kiva kuulla Liiri, että nämä maistuivat myös teille 🙂 Paistoaika on tosiaan riippuvainen myös uunista.

Tessa…

Tein ohjeen mukaan mutta 2x
Mittasin oikealla tl mitalla eli 5ml joka on siis paljon enemmän koossa mitä pikkulusikat ja totesin että suolan määrä saa itselle olla paljon vähemmän

Suklaapossu

Hei Tessa… Suolan määrä voi hyvin säätää itselleen sopivaksi. Käytitkö muuten suolattua vai suolatonta voita? Silläkin voi vaikuttaa suolaisuuteen.

Helena

Hei, Onko tosissaan 1,5 ruokalusikallista vaniljesokeria? Laitoin teelusikallista varmuuden vuoksi ja oli hyviä niinkin. Ja kun se leivontasuklaa «häviää» yllättäen kaapista niin ohje toimi 100 gr myøs.

Suklaapossu

Hei Helena! 🙂 Vaniljasokerin määrää voi muutella oman maun mukaan. Mä tykkään vaniljan mausta todella paljon ja laitan sitä siksi melko usein reilusti joka paikkaan. Mutta vähemmälläkin pärjää. Meillä on samanlaisia suklaahiiriä 😉

Najadi

Ihanan näköisiä keksejä! Testaisin heti, mutta minulla ei ole soodaa eikä fariinisokeria, joten pitää käydä kaupassa ennen kuin pääse kokeilemaan onko minusta keksileipuriksi – ellei niitä voi korvata jollakin muulla. Sinänsä en mikään jauhopeukalo ole, mutta tällä sinun ohjeellasi saattaisin jopa onnistua. Suklaaksi kaapista löytyvää valkoista pähkinäsuklaata… Ah! Tulee vesi kielelle jo ajatuksestakin!

Suklaapossu

Hei Najadi! Suosittelisin kipaisemaan kaupan kautta, sillä fariinisokerilla ja soodalla on omat roolinsa näissä kekseissä. Toki kekseistä tulee hyviä ilman niitäkin, mutta koostumus ja ulkonäkö saattavat hieman muuttua, mikäli ne korvaa muilla aineilla. Pähkinäsuklaata näihin, nam!

Najadi

Selvä, täytyy laittaa ostoslistalle, niin muistaa ostaa kun seuraavan kerran käy kaupassa. Kiitos neuvosta! Laitetaan muistiin ja kokeillaan kun ehditään!

Suklaapossu

Herkullisia leivontahetkiä Najadi, kun ehdit tämän pariin! 🙂

Najadi

Kiitos! Kokeilu on käynnissä Najadin keittiössä! Laitoin juuri taikinakiekot pakastimeen. En malttanut pitää näppejäni erossa taikinapalleroista… Pyörittelin ne palloiksi – ihan vain siksi, että se on minusta hauskaa – ja litistin kevyesti niin että ne ovat nyt kuin minikokoisia jääkiekkoja. Saa nähdä onko tuosta käsittelystä enemmän hyötyä vai harmia… No, se selviää ennen pitkää. Sitä odotellessa taidan käydä etsimässä itselleni leukalapun, kun alan kohta kuolata jo ajatuksestakin siitä, mitä herkkua on luvassa! Suklaana taikinassa on tosiaan Pirkan valkoinen kokopähkinäsuklaa.

Najadi

Hyviä tuli! Seuraavalla kerralla kokeilen laittaa vähän vähemmän sokeria. Johtuneeko valkoisesta suklaasta kun tuli melkein liiankin makeita, mutta vaikka ovat todella hyviä näinkin, pikkuisen vähempikin makeus riittäisi. Loisto ohje joka tapauksessa! Kiitos siitä, Suklaapossu! Varmasti tulen tekemään näitä uudestaankin, ja kunhan löydän tasapainon suklaan ja sokerin välillä laatusana näille kekseille tulee olemaan Täydellinen!

Suklaapossu

Kiva kuulla Najadi! Valkosuklaalla näist tosiaan saattaa tulla melko makeita herkkuja, mutta siitä selviää, kun vähentään hieman sokeria tai lisää joukkoon vaikka tummempaa suklaata. Sokeria ei kuitenkaan kannata vähentää liian paljon, sillä se vaikuttaa keksien koostumukseen.

Ja voin yhtyä tuohon ”täydellinen”-sanaan, jo näiden tummempaa suklaata sisältävien kohdalla! 😀 Kerro ihmeessä, kun löydät sopivan tasapainon suklaan ja sokerin välillä 🙂

Najadi

Haa!

Sain vihdoin aikaa kokeilla uudestaan ja arvosanaksi todellakin tuli ”täydellinen”! Sokeria laitoin nyt vähemmän, eli n. 1dl tavallista sokeria, ja fariinisokeria laitoin n. 0,75dl. Toisaalta suklaatakin oli nyt vähemmän kuin viimeksi, koska en huomannut, että äiti oli syönyt puolet levystäni, joten valkoista pähkinäsuklaata tuli taikinaan vain 100g.

Näillä määrillä kekseistä tuli oman makuni mukaan täydellisiä, mutta toisaalta joku toinen saattaisi kaivata hiukan lisää makeutta. Mielipidekysymys, mutta tämä sopii minulle. Jos suklaata laittaa enemmän, pitäisi kai sokeria vähentää vielä vähän.

Koostumus muuttui jonkin verran, mutta en tiedä johtuuko se siitä että sokereita oli vähemmän, vai siitä, että olin kärsimätön ja lintsasin parissa paikassa… En laittanut taikinaa jähmettymään sen paremmin jääkaappiin kuin pakastimeenkaan, vaan saatuani taikinan valmiiksi tein siitä kahdella lusikalla nokareita suoraan pellille ja litistin vain hiukan että muistuttavat edes etäisesti kiekkoja. Ja sitten tungin ne uuniin. Paistoaika oli n. 15 min koska tein hiukan pienempiä keksejä. Äiti kun viimeksi valitteli, ettei jaksa syödä kokonaista keksiä kun ovat niin isoja, mutta kun on niin hyviä ei malta olla syömättäkään… Joten tein tällä kertaa vähän pienempiä.

Tuli todella tasaisia keksejä! Pelkäsin, että niistä tulee liian veteliä kun ne uunissa levisivät kuin (tätä ei kai saisi sanoa) lehmän läjät, mutta sitten kun otin ne uunista ja ehtivät jäähtyä, ne olivat juuri sopivan rapeita reunoilta, mutta silti ihanan sitkeitä ja tahmeita keskeltä.

Näitä tehdään taatusti taas uudestaan kun ehditään!

Suklaapossu

Hei Najadi! Loistavaa! Ja kiitos kommentistasi! Nyt kuullostaa niin hyviltä, että pakko testailla itsekin 😛

Najadi

Hei taas!

Ehditkö jo kokeilla tuota ”vähempisokerista laiskan (tai kärsimättömän) leipurin versiota”? Olen vain utelias tietämään miten se sopii sinun suuhusi, tuliko niistä sinun mielestäsi yhtä hyviä kuin minun, vai jäitkö kaipaamaan enemmän sokeria.

Kunhan taas käyn kaupassa alkuviikosta, taidan ostaa suklaata ja tehdä näitä keksejä. Jos olisin viisas en kyllä tekisi kun ylipainoa on muutenkin ihan tarpeeksi, mutta enhän minä toisaalta ole väittänyt viisas olevanikaan, joten… Ehtii sitä laihduttaa myöhemminkin.

Suklaapossu

Hei Najadi! En ole vielä ehtinyt kokeilemaan näitä (vaikka suunnitelmissa on ollutkin). Aineista ja tekotavasta päätellen en kuitenkaan usko niiden olevan yhtään hullumpia 🙂 Otanpa tämän muuten samantein toukokuun kokeilulistalleni ja yritän myös ehtiä toteuttamaan suunnitelmani 🙂

Najadi

Okei, kerro toki sitten miten kävi!

Huomenna kauppaan ja ei ku leipomaan! Nam!

Hmm… Mahtaisikohan kookospähkinä toimia näissä? Jos taikinaan sekoittaisi mausteeksi vähän hiutaleita tai pienen tipan kookosmössöä purkista..? Ei ehkä valkosuklaan kanssa, mutta tavallinen maitosuklaa tai tumma suklaa voisi olla kokonaan toinen juttu. Onkohan kukaan kokeillut?

Pitääpä laittaa sekin kokeiluun, ellei ole.

Suklaapossu

No niin. Nyt ehdin testailemaan valkosuklaisia keksejä ja humpsautin joukkoon myös suolattuja cashewpähkinöitä (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/sitkeat-pahkina-valkosuklaakeksit/). Testailin samalla sopivaa sokerin määrää ja tiputin sitä lopulta vain vähän, sillä liian isompi tiputus vaikutti keksien koostumukseen mielestäni vähän liikaa. Tai sitten paistoin keksejä liian kuumassa (nykyisen uunin lämpötila tuntuu heittelevän aina välillä), jolloin sitkeä koostumus miltei katosi.

Voi että kuinka ihanan makuisia keksit olivatkaan!

Testailin myös ”laiskan leipurin” versiota ja paistoin osan kekseistä samantein, osan laitoin jääkaappiin ja osan pakkaseen. Heti paistetut keksit levisivät enemmän kuin kylmässä käyneet ja niiden paistamisen kanssa sai olla hieman tarkempi. Toki tähän saattoi vaikuttaa myös se, että litistin niitä keksejä, jotka paistoin heti, mutta ne taikinapallot, jotka kävivät kylmässä, jäivät palloiksi. Joka tapauksessa niistä tuli tekotavasta huolimatta herkullisia.

Lintunen

Tosi herkullisia keksejä! Helppoja tehdä, ja täytteeksi sopisivat varmaan myös erilaiset (suklaa)karkit Subway-tyyliin.

Suklaapossu

Nämä ovat kyllä aivan ihania, vaikka itse kehunkin 😉 Ja tosi helppo varioida erilaisilla suklailla 🙂

Najadi

Totta! Oma suosikkini on se pähkinävalkosuklaa. Sillä on tullut parasta. Kokeilin kookostakin. Tahna (laitoin ruokalusikallisen verran) ei toiminut koostumuksen puolesta, kekseistä ei tullut rapeita, vaan jäivät kauttaaltaan pehmeiksi. Maku oli hyvä, mutta rapeutta ei ollut sillä tavalla kuin olisin toivonut. Kookoshiutaleet puolestaan tuntuivat hiukan rakeisilta suussa, eikä sekään niin miellyttänyt. Jos joskus kokeilisi kookosjauheella ja ilman tahnaa, kun taas innostuu leipomaan.

Pitääkin laittaa se valkosuklaa taas ostoslistalle. Alkoi tehdä mieli keksiä!

Suklaapossu

Kiitos Najadi, kun jaoit kookoskeksikokeilusi tuloksen. Vaikken olekaan ennen kuullut kookostahnasta, on hyvä tietää, ettei sellainen toimi. Kookosjauhot kuullostavat kokeilemisen arvoisilta, kunhan ottaa huomioon niiden suuren kosteuden sitomiskyvyn (ja mahdollisen kananmunalisäyksen tms.).

Najadi

Hei taas!

Huh kun on elämä käynyt kiireiseksi! Tavanomaisten kesäkiireiden lisäksi minusta tuli yllättäen kolmen linnunpoikasen kasvattiemo ja myöhemmin joukkoon liittyi vielä neljäskin, ja niiden kanssa menikin sitten suurin osa ajasta joka piti alun perin käyttää kaikenlaiseen muuhun… Nyt olen taas työmatkalla ja minulla on paljon enemmän aikaa levätä.

Se kookostahna taitaa tosiaan olla vähän hämäävä sana… En oikein tiennyt mitä sanaa siitä olisi pitänyt käyttää kun se koostumukseltaan on kuitenkin lähinnä ”tahnaa”. Ostin siis kaupasta tölkin tavallista kookosmaitoa, mutta kun tölkin avaa, osa kookosmaidosta on vetenä pohjalla ja loppu on tiivistynyt voita muistuttavaksi tahnaksi pinnalle, ainakin jos sitä on säilyttänyt jääkaapissa kuten minä teen. Purkissa ei siis lue ”kookostahna”, vaan ”kookosmaito”. En vain tiedä, onko sillä jähmeäksi tiivistyneellä osalla jotain omaa nimeä mitä siitä pitäisi käyttää. Tahna on sanana sopivan kuvaileva joten käytin sitä.

Täytyykin pistää korvan taakse muistiin tuo vinkki siitä että kookosjauhe sitoo paljon kosteutta! Jotenkin olen ajatellut, että kun kookoksessa on niin paljon rasvaa/öljyä tai mitä lie, se ei paljonkaan sitoisi koska rasva ei ole vesiliukoista. Mutta kaiketi sitten jauho kuin jauho imee kosteutta melkoisesti.

Suklaapossu

Hei Najadi! Täälläkin kiireet vain jatkuvat, ja näimmä tähän vastaaminenkin venahti melko pitkälle, hups! 🙂

Ahaa, eli ”kookostahna” on jotain kookoskerman tyyppistä ainetta (tai olisiko peräti oikeasti kookoskermaa) eli se kookosmaidon rasvainen osa, joka nousee tölkin pinnalle esim. kylmässä.

Luulisin, että tuo kookosjauhojen ”kuivuus” johtuu siitä, että niissä on paljon kuituja. Kuidut imevät nesteitä, jolloin nestettä tarvitaan enemmän. Kookosjauhoissa ei myöskään muistaakseni ole niin paljon rasvaa, kuin esim. kookoshiutaleissa, vaan jauhot muistuttavat ehkä siltä osin enemmän vehnäjauhoja. Näin ainakin muistan lukeneeni jostain 🙂

Kerrohan ihmeessä, jos innostut kokeilemaan näitä vielä uudestaan kookosjauhoilla! 🙂

Sanna

Tulipas aivan älyttömän hyviä! Kestivät hyvin myös valmiina pakastamisen. Onkohan ajatusta millaisia näistä tulisi ilman kananmunaa, vegaanisia vieraita ajatellen..?

Suklaapossu

Kiva kuulla Sanna, että maistui! 🙂 Olen kokeillut näitä hieman muokaten myös munattomina ja hyvin onnistuivat (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/suklaahippukeksit-munattomat/). Tuossa munattomassa ohjeessa on kylläkin voita ja maitoa, mutta voin voi korvata maidottomalla margariinilla ja maidon vaikka kauramaidolla tai ehkä pienellä varauksella myös vedellä. Margariini on hieman voita pehmeämpää, joten jauhoja voi tarvittaessa laittaa hieman (n. 1 rkl) enemmän, jotta taikina pysyy paremmin muotoiltavissa.

Amanda

MAAILMAN parhaita keksejä siis EN kestä😍😍😍😍😫😫😫😫

Suklaapossu

Niin on Amanda, aina vain yhtä ihania! <3

aloittelija

Hei,
Missä näitä kannattaa paistamisen jälkeen säilyttää ja kauanko säilyvät suunnilleen?

Suklaapossu

Hei aloittelija! Keksejä kannattaa säilyttää ilmatiivissä rasiassa. Keksit ovat parhaimmillaan heti tuoreena nautittuna, mutta säilynevät mehevinä noin viikon, mutta sitkeys saattaa päivien kuluessa hieman vähentyä. Meillä keksit ovat aina kadonneet niin nopsaan, että tämän tarkempaa säilymisaikaa en osaa sanoa 🙂

Najadi

No niin, kookosjauhokokeilu käynnissä Najadin keittiössä! Työnsin juuri uuniin ensimmäiset keksit, n. 20 min päästä nähdään mitä niistä tuli. Sen verran voin sanoa tässä vaiheessa, että jos laittaa 1 dl kookosjauhoa ja loput vehnää, täytyy sokeria laittaa sen verran mitä ohje sanoo, muuten ei tule tarpeeksi makeaa. Totesin myös, että kookosjauho todellakin sitoo kosteutta enemmän kuin vehnäjauho, ja jouduin lisäämään vettä pitääkseni taikinan tarpeeksi notkeana ja tahmeana. En tiedä olisiko pitänyt lisätä mieluummin yksi muna lisää vai käyttääkö vettä, mutta näin ensimmäisellä kokeilulla, kun en tiennyt paljonko lisäkosteutusta tullaan tarvitsemaan, käytin vettä. Kunhan ensimmäiset keksit saadaan uunista, nähdään oliko se hyvä vai huono valinta. Lisäilin vettä ruokalusikallinen kerrallaan sitä mukaa kun sekoittelin jauhoja taikinaan, mutta voi olla, että täytyy lisätä uudestaan. Tällä hetkellä on mennyt 0,5 dl, mutta otaksun taikinan imevän lisää kosteutta sillä aikaa kun se tuossa odottelee että pääsen tekemään seuraavan pellillisen. Jos vettä pitää lisätä yhteensä esim 1dl, voisi ehkä olla parempi lisätä seuraavalla kerralla yksi kananmuna? Jos siis tämä kookosjauhoversio on minkään makuinen että kannattaa tehdä uudestaankin. Vai mitä mieltä ovat minua kokeneemmat leipurit?

Ja nimim. aloittelija, toivottavasti Suklaapossu tai joku minua paremmin asiasta tietävä vastaisi kysymykseesi, mutta minulla keksit ovat olleet ihan vain pöydällä, kuvun tms. alla ettei niihin mene pölyä ja koirankarvoja. Meillä ne on joka kerta kadonneet parempiin suihin parin, kolmen päivän kuluessa joten en tiedä kauanko ne säilyisivät kunnollisina jos ne jättäisi siihen vanhenemaan. Oletan kuitenkin, että ne säilyisivät ainakin viikon verran.

Najadi

Joo-o, nyt se tuli kokeiltua. Ei tuo kookosjauho oikein toimi. Lisäsin taikinaan toisenkin puoli desiä vettä saadakseni taikinan tarpeeksi notkeaksi käsitellä, ja teinpä kokeeksi toisenkin taikinan jossa käytin kosteutukseen veden tilalla toisen kananmunan. Kummassakin tapauksessa keksien maku jäi tasolle ”ihan hyvä”, mikä yksin tekee sen että hylkään kookosjauhoversion. Se ei kuitenkaan ole ainoa syy. Nämä koekeksit jäävät tasan sen paksuisiksi tai ohuiksi kuin mihin ne itse levittää ennen uuniin laittoa, eikä niistä tule sellaisia sitkeitä niin kuin pitäisi. Pehmeitä kyllä keskeltä, mutta pikemminkin kuohkealla tavalla, ei sitkeällä. Kaiken lisäksi kookos ei maistunut näissä melkeinpä lainkaan vaikka korvasin kolmasosan vehnäjauhoista kookosjauholla. Maku muuttui kyllä hieman, mutten välttämättä sanoisi, että parempaan suuntaan. Kookoshiutaleilla maustettu maistui paremmalta, ja täytyy tunnustaa, että nämä keksit ovat parempia kokonaan ilman kookosta. Oma ehdoton suosikkini tähän mennessä on käyttää valkoista pähkinäsuklaata ja laittaa hieman vähemmän sokeria taikinaan.

Seuraavalla kerralla teen keksini taas perustaikinaan, ne vain ovat parhaita!

Suklaapossu

Aikamoinen koekeittiö sinulla ollut siellä taas Najadi 😀 Kookosjauhot eivät siis selvästikään ole näihin kovin hyviä, mutta ilman tätäkään kokeiluasi emme tietäisi sitä 🙂 Tästä voisi ehkä päätellä, että kookosjauhot sopivat parhaiten kekseihin, joihin kaivataan pehmeää suuntuntumaa sitkeät sijasta.
Ja ehditkin näimmä vastailemaan Aloittelijan kysymykseen ennen minua. Sulla on näimmä samat kokemukset säilyvyydestä kuin mullakin 😉

Najadi

Juu, nämä keksit eivät tosiaan sovellu kookoskekseiksi! Kookoshiutaleilla oli sinänsä hyviä, mutta suutuntuma ei miellyttänyt, ja jauhoilla taas ei koostumus tullut sellaiseksi kuin olisi pitänyt eikä makukaan ollut paras mahdollinen.

Isot, sitkeät suklaahippukeksit + kookos = hylätty!

Nyt on tekeillä taas peruskeksejä valkosuklaalla, viimeinen pellillinen uunissa. Ensimmäinen erä meni sikäli pieleen, etten muistanut katsoa kelloa kun laitoin ne uuniin, ja paistoin niitä hiukan liian kauan. Kekseistä tuli rapeita, ei sitkeitä, mutta onneksi maku korvaa sitkeyden, ja loppujen keksien kohdalla muistin pitää kelloakin silmällä.

Sitkeitä keksejä odotellessa… Miten on mahdollista, että sitä kuluttaa helposti tunnin, pari leipomiseen, mutta sitten lopputulos on lopulta syöty muutamassa hetkessä?

*huoh* 🙄

Suklaapossu

No sanopas muuta Najadi! Leipominen voi viedä aikaa vaikka kuinka, mutta tuhoamiseen ei kulu montaakaan hetkeä! Tällä hetkellä vain toivon, että aikaa leipomiseen löytyisi enemmän. Taloprojekti vie todella paljon aikaa, vaikkei siellä itse joudukaan tekemään oikein mitään. Mutta se suunnittelu ja tarkistaminen ja … Mutta eiköhän (toivottavasti) sitä aikaa pian löydy leipomisellekin taas enemmän.

Tuli kookoskekseistä mieleen, että meillä oli lapsuudenkodissa aina jouluisin tarjolla kookoskeksejä. Ne olivat kuivia kokkareita, jotka eivät lapsena maistuneet kovinkaan hyviltä. Pikku hiljaa aikuistuessani aloin pitämään niistä ja lopulta ne olivat aika herkkua. Ne eivät ole tällaisella ihanalla tavalla sitkeitä, mutta sen voisi ajatella niin, että ehkei kookoskeksien kuulukaan olla sellaisia. Voisinkin yrittää etsiä tuon ohjeen jostain ja kokeilla niitä piiitkästä aikaa.

Oih, nyt alkoi tehdä taas mieli näitä keksejä. Tummalla suklaalla tai valkosuklaalla, molemmat hyviä 🙂

J

Vau, tällä reseptillä tulee todella hyviä keksejä! Juuri se täydellinen sitkeys ja rapeus 🙂 Plussaa siitä, että helppo tehdä isompi satsi pakastimeen odottamaan ja paistaa niitä, kun himo iskee.

Suklaapossu

Jee, kiva että tykkäsit J! 😀

Martta 67 vuotta

Kokeilin reseptiä ja voin todeta, että tämä oli naurettavinta mitä olen koskaan nähnyt. Luotan mieluummin oman sukupolveni huippuresepteihin, kuin tähän. Hyvin sekavia välivaiheita sekä harvinaisen huonot mitat! En kyllä ymmärrä reseptissä olevaa suklaan määrää, sillä sitä oli suhte

Martta 67 vuotta

Aikaisempi viestini jäi kesken, sillä nettisuvut ovat surkeat, mutta jatkan nyt eli suklaata oli suhteessa enemmän kuin itse taikinaa, naurettavaa! Kekseistä tuli hyvin kovia ja paksuja. En halua ketään tuomita, mutta minulla resepti ei toiminut, harmi. Haluan silti painottaa, etten tarkoita kommenttia ikävällä tavalla. Leivonnan iloa kaikille!

Suklaapossu

Hei Martta 67 vuotta! Harmi, ettei ohje toiminut sinulla. Mietin vain, tulikohan sinulle jokin mittavirhe, sillä keksit ovat onnistuneet monilla, monilla muilla näitä leiponeilla. Myös se voi vaikuttaa asiaa, ettei uuni toimi kunnolla ja se onkin lämpimämpi, mitä mittari näyttää.

Jos haluat mittoihin jotain muutoksia, niin kuulisin mieluusti, miten niistä saisi sinusta selkeämmät. Olisin myös kiitollinen, jos haluat jakaa sinusta hyvä suklaahippukeksiohjeen. Mieluusti testailisin sellaista itsekin 🙂

Martta 67 vuotta

Hei suklaapossu!

Kiitos vastauksestasi, mutta vaikka olenkin jo vanha, osaan silti mitata ainekset oikein. Olenhan leiponut jo pikkutytöstä asti. En usko, että uunissakaan on mitään vikaa, koska se on vähän aikaa sitten vaihdettu. Hyvä jos resepti on muilla toiminut, mutta minulla resepti ei harmillisesti toiminut.

Suklaapossu

Hei Martta!

En yhtään epäillytkään, että ette osaisi mitata aineksia oikein. Mietin vain sitä yhtenä vaihtoehtoa, että joskus niille parhaimmillekin mittaajijlle saattaa tulla mittavirheitä. Mutta toki kaikki ohjeet eivät toimi kaikilla tai lopputuote maistui aina.

Mukavaa kesänjatkoa!

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *