Suklaapossu

Skonssit

Helpot skonssit maistuvat tuoreina

Skonssit ovat Englantilaisia, nopeasti valmistuvia, pieniä ja usein myös korkeita teeleipiä, jotka nautitaan yleisimmin hillon ja paksun kerman kanssa, mutta skonssit voi nauttia myös suolaisen täytteen kera. Huomasin vähän aikaa sitten, etten ole koskaan tehnyt sellaisia, vaikka niiden olemassaolo on joskus juolahtanut mieleen. Yhtäkkiä törmäsin skonssien ohjeisiin milloin missäkin paikassa; netissä, kirjoissa, telkkarin ruoka- ja leivontaohjelmissa… Se oli selvä merkki siitä, että nyt koitti skonssien tekohetki.

Skonssit eli scones

Erilaisia skonssiohjeita löytyy netistä ja kirjoista pilvin pimein. Tavallisimmin niihin käytetään jauhoja, voita ja munia sekä nesteeksi joko maitoa tai piimää tai jotain piimää vastaavaa hapanmaitotuotetta. Skonssit kohotetaan joko leivinjauheella tai soodalla. Makeisiin skonsseihin voidaan lisätä myös sokeria. Mun teki mieli makeita skonsseja, joten kaivoin netistä esiin ohjeen Englantilaisiin skonsseihin ja päädyin testaamaan sitä, hieman muokattuna.

Uunituore teeleipä

Ensimmäisellä kerralla tein sen virheen, että leikkasin skonssit aivan liian ohueksi painetusta taikinasta. Skonssit kyllä nousivat uunissa kauniisti, mutta kaipasin niihin lisää korkeutta. Seuraavana päivänä maltoin jättää taikinalevyn paksummaksi, noin 2.5 cm korkuiseksi.

Englantilainen teeleipä eli skonssi on korkea

Nuo ympyrät nousivat uunissa vielä kaksinkertaiseksi, jolloin skonsseista tuli kauniin korkeita, sisältä meheviä ja ulkoa rapeita. Nam.

Skonssit eli teeleivät ovat nopeita ja helppoja leivonnaisia

Skonssit ovat ehdottomasti parhaimmillaan heti tuoreena nautittuna. Niiden koostumus muuttuu jäähtyessään ja se vaikuttaa myös makuun. Tuoreet, vielä lämpimät skonssit ovat ihanan ilmavia, kuohkeita ja korkeita. Jäähtyessään skonssit madaltuvat ja tiivistyvät, eikä makukaan ole mielestäni niin herkullinen. Jos skonsseja sattuu kuitenkin jäämään yli, jäähtyneet skonssit voi lämmittää uunissa uudelleen, jolloin niistä tulee lähes uunituoreen veroisia. Alempana vinkkiosiosta löytyy tästä lisätietoa. Mutta nyt ohjeeseen.

Skonssit

9 kpl

Aineet:

240 g (n. 4 dl) vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

0.5 tl suolaa

2 rkl sokeria

75 g voita huoneenlämpöisenä

1.5 dl maitoa

1 m-koon muna

Lisäksi esimerkiksi:

Hilloa

kermavaahto

Ohje:

Laita uuni lämpeämään 220 asteeseen. Sekoita jauhot, leivinjauhe, suola ja sokeri kulhossa hyvin sekaisin. Lisää joukkoon huoneenlämpöinen voi ja vatkaa se sekaisin, kunnes seos muistuttaa hiekkaa eli joukossa ei ole isoja voikökkäreitä.

Murumainen seos

Sekoita toisessa kulhossa maito ja muna yhteen. Ota munamaitoseoksesta talteen 2 rkl voitelua varten ja lisää loput kuivien aineiden joukkoon. Sekoita nuojalla tai haarukalla sekaisin, kunnes taikina alkaa muodostua. Nosta taikina kevyesti jauhotetulle alustalle.

Skonssitaikina

Vaivaa taikinaa kevyesti jauhotetuilla käsillä noin kymmenen kertaa, kunnes siitä muodostuu pehmeä pallo. Varo kuitenkin, ettet vaivaa liikaa, ettei pallosta tule liian kova. Tällöin skonssit eivät nouse hyvin.

Painele taikina käsin paksuksi (2.5 cm) levyksi. Dippaa pyöreä muotti (halkaisija n. 5 cm) jauhoihin ja kopauta ylimääräiset jauhot muotista pois. Ota taikinasta ympyrä painamalla muotti alas ja nostamalla se suoraan ylös. Älä siis kierrä muottia, sillä tällöin skonssin reunat sulkeutuvat, eivätkä ne nouse kauniisti.

Muotilla paloja

Jauhota muotti tarvittaessa aina ennen kuin otat uuden ympyrä. Kun olet painanut kaikki ympyrät, kerää taikina yhteen, kaulitse ja paina muotilla lisää ympyröitä, kunnes koko taikina on käytetty. Nosta skonssit leivinpaperin päälle ja voitele pääliosa talteenotetulla munamaitoseoksella.

Skonssit voidellaan

Paista noin 13 minuuttia, kunnes skonssit ovat kaksi kertaa korkeampia ja ovat saaneet hieman väriä pintaan. Ja eikun nauttimaan! Vatkaa kerma paksuksi vaahdoksi ja tarjoa skonssit hillon ja kermavaahdon kera. Skonssit ovat parhaimmillaan tuoreena, vielä hieman lämpimänä nautittuna.

Vinkit:

* Jos skonsseja jää yli, säilytä ne ilmatiiviissä pussissa ja lämmitä 150 asteessa noin 10 minuuttia ennen syömistä.

* Voit käyttää vatkaimen sijasta myös monitoimikoneen leikkuuterää kuivien aineiden ja voin sekoittamiseen.

* Jauhot kannattaa mitata mahdollisuuksien mukaan mieluummin grammoina. Jos tämä ei ole mahdollista, mittaa jauhot desilitroina.

* Taikinan pitäisi jäädä tahmeaksi. Jos se on kuitenkin liiankin tahmeaa ja taikinan käsittely on siksi hankalaa, lisää päälle hieman lisää jauhoja, jotta saat taikinasta muotoiltua levyn. Varo kuitenkin lisäämästä liikaa, jotta koostumuksesta ei tule liian kova.

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Skonssit

Katriina

Oho! Itselle ei tullut ollenkaan tuollaisia skonsseja, vaan taikinasta tuli todella vetelä. Jatkossa vanhalla reseptillä.

Suklaapossu

Harmi, ettet onnistunut tällä ohjeella Katriina. Hyvä, että olet löytänyt omiin näppeihisi sopivamman ohjeen.

Hanna-Leena

Aivan ihania, suussasulavia, hyvin kohonneita ja pinnalta hiukan rapeita skonsseja! Myös erittäin helppotekoisia. Tästä tuli minun suosikkireseptini:)
Kiitos!

Suklaapossu

Ihana kuulla Hanna-Leena! Ja ole hyvä vaan. Kiva, jos ohjeet jäävät käyttöön 🙂

Vastaa käyttäjälle Hanna-LeenaPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *