Spiderman-kakku punaherukka-mansikkatäytteellä ja suklaakakkupohjalla

Tyttöjen serkku täytti vuosia ja sai juhliinsa kakun. Kakkutoiveena oli Spiderman. Poika ihastui erityisesti Herkkupäivä-blogin Spiderman-kakkuun, joten koitin kopioida kakun suht samannäköiseksi.

Kuten esimerkkikakussakin oli, tein myös itse hämikset Kick-lakritsipatukoissa. Myös verkon muovasin samoista patukoista. Kaikki ei mennyt aivan toiveeni mukaan. Noh, hämiksistä tuli tarpeeksi näköisiä, mutta tuon verkon kanssa meinasi mennä hermot muutamaan otteeseen ja lopulta verkon silmukat (vai mitkä nuo nauhat tuossa välissä ovatkaan) kääntyivät juuri toisin päin kuin yritin. No vaikka kakussa onkin jonkin verran kauneusvirheitä, siihen oltiin tosi tyytyväisiä. Ensi kerralla kuitenkin teen hämähäkin verkon suosiolla vaikkapa mustasta pikeeristä, niin ei tarvitse niin paljon viettää aikaa kakun äärellä puhisten ja puhkuen.

Kakkuun tuli toiveesta mielettömän mehevä suklaakakkupohja, joka on näimmä blogini tämän hetken yksi suosituimmista ohjeista. Eikä suotta, sehän on ihanaa! Ainakin jos paistaa sopivasti, eikä päästä liian kypsäksi (kuten allekirjottaneella taisi käydä) Täytteeksi laitoin toiveesta jo aiemmin tänä vuonna Uuden Vuoden kakkuohjeessa vilahtaneen raikkaan punaherukka-mansikkatäytteen, pienin muutoksin. Kuorrute on jälleen itsetehtyä valkosuklaamassaa. Kakku oli kokonaisuudessaan  hyvää. Raikas täyte tasapainotti makeaa kuorrutetta ja täyte sopi kivasti yhteen suklaakakkupohjan kanssa.

Kakusta häipyi samantein Spidermannin pää juhlasankarin suuhun. Myös hämähäkit katosivat kovaa vauhtia lasten päästyä kakun kimppuun. Yleensä tuollaiset kakun päällä olevat pikkujutut ovatkin lasten mieleen ja niitä usein nypitään siitä kilvan pois 🙂 Tässä vielä tarkempaa tietoa kakusta:

Spiderman-kakku punaherukka-mansikkatäytteellä ja suklaakakkupohjalla

n. 20 cm

Pohja:

Mehevä suklaakakkupohja 20 cm vuokaan

Täyte:

200 g (n. 3.5 dl kokonaisia) punaherukoita soseutettuna + n. 1 dl kokonaisia punaherukoita

150 g mansikoita

2.5 dl kuohukermaa

200 g vanilja tuorejuustoa

250 g maitorahkaa

n. 1 dl sokeria (oman maun ja punaherukoiden happamuuden mukaan)

2 tl vaniljasokeria

2.5 tl liivatejauhetta

3 rkl sitruunan mehua

Kuorrutus:

Valkosuklaamassaa (tällä kertaa puolet vaaleasta siirapista korvasin glukoosisiirapilla)

Wiltonin valkoista väriainetta

Koristeet:

Spiderman pasteväreillä värjättyä kaulintamassaa

Hämähäkit ja seitti muovailtu Kick-patukoista

Ohje:

Tee mehevä suklaakakkupohja valmiiksi täyttämistä edeltävänä päivänä.

Tee täyte. Säästä 1 dl punaherukoista kokonaisina. Soseuta loput
punaherukat (200 g) sekä mansikat soseeksi. Sekoita liivatejauhe
sitruunan mehuun ja jätä turpoamaan. Vatkaa tällä välin kerma vaahdoksi.
Vatkaa joukkoon notkistettu tuorejuusto, maitorahka, sokerit sekä
soseutettu punaherukka-mansikkasose. Kun liivatejauhe on turvonnut, lämmitä
sitä mikrossa varovasti n. 20 sekuntia, kunnes liivate on kokonaan
sulanut. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan
vatkaten. Maista ja lisää tarvittaessa sokeria. Täyte saa jäädä aika
kirpeäksi, sillä pohjasta tulee makeutta ja kuorrutus on kovinkin makeaa.Täytä kakku. Laita toinen kakkupohja tarjoilulautaselle. Laita reunoilla
vuoan reunat tai reunakalvot (täyte on löysää ennen hyytymistä, eikä
pysy kakun välillä ilman reunoja). Levitä pohjan päälle hieman vajaa puolet täytteestä. Ripottele pinnalle punaherukoita n. 0.5 dl. Nosta päälle toinen pohja, täytettä,
punaherukoita. Paina viimeinen kakkupala päälle ja painele tasaiseksi. Laita kakku jääkaappiin
hyytymään muutamaksi tunniksi.

Kun kakku on hyytynyt, vuoraa se edellisenä päivänä valmiiksi tehdyllä valkosuklaamassalla . Koristele Spidermannilla sekä Kick-patukoista muotoilluissa hämiksillä. En laita tarkempia ohjeita koristeiden tekoon tässä välissä, mutta jos tarpeeksi kiinnostusta ilmenee, niin teen toki ohjeet niillekin joskus 🙂

 

Kommentit (2)

Kommentoi juttua: Spiderman-kakku punaherukka-mansikkatäytteellä ja suklaakakkupohjalla

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Tällainen vadelmainen prinsessakakku päätyi pienen tytön ensimmäiseksi kakuksi ristiäispöytään alkukeväästä. Pupun muokkaaminen kaulintamassasta vaati muutaman testipupun parin illan aikana, mutta lopulta siitä tuli kiva. Mikä ihaninta, kakun maku sai jälleen kehuja. Ohje tähän maukkaaseen kakkuun löytyy blogin puolelta⠀
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pienen-tyton-ristiaiskakku-pupukoristeella/⠀
⠀
#ristiäiset⠀
#tytönkakku⠀
#prinsessakakku⠀
#gluteeniton⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#cakedecoration
  • Voi että, kuinka ihanan helppoja, nopeita ja silti herkullisia tällaiset lehtitaikinasta taiotut pienet suolaiset piiraset ovatkaan! Näiden tekeminen onnistuu myös lapsilta ja nämä sopisivatkin hienosti vaikka huomiseen äitienpäivään. Täytteeksi voi laittaa oman maun mukaan miltei mitä tahansa. Meillä oli mm. feta-tomaattipiirasia, namskis! Katso tämä sekä juhliin että arkiruokailuunkin sopiva ohje blogista.⠀
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helpot-ja-nopeat-suolaiset-pikkupiirakat-kahdella-eri-taytteella/⠀
⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#helppojanopea⠀
#munatonleivonta⠀
#leivonta⠀
#leivontablogi⠀
#fetajuusto⠀
#tomaatti⠀
#ihanitsetehty⠀
#arkiruokaa
  • Yhteistyössä Dr Oetker.  Tämä vaniljainen mustikkakakku sai valtavat kehut kaikilta sitä maistaneilta. Enkä yhtään ihmettele; mustikka ja vanilja vain ovat niin nappi pari 💙 Osallistun tällä kakulla myös Dr. Oetkerin kakkukisaan! Millä kakulla sinä aiot osallistua? Löydät kilpailun pikaohjeet sekä reseptin tähän kakkuun blogista.
⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/vaniljainen-mustikka-taytekakku-ja-vinkki-upeasta-kilpailusta/
⠀
#cakeithappen⠀
#mustikka⠀
#täytekakku⠀
#äitienpäivä⠀
#kesänjuhlat⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#yhteistyö⠀
#droetker
  • Kuka tykkää Twix-patukoista? Mulla nousi heti käsi pystyyn 🖐️ Nämä kinuski-suklaapalat muistuttavat twix-patukoita eli ovat ihania herkkuja. Munaton muropohja, päällä kerros venyvää kinuskia ja päällä suklaakuorrute, nam 😋 Kurkkaa helpohko ohje kotitekoisiin kinuski-suklaapatukoihin blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kinuski-suklaapalat-miltei-kuin-twix/⠀
⠀
#ihanitsetehty⠀
#twix⠀
#suklaa⠀
#kinuski⠀
#suklaapatukat⠀
#munaton⠀
#kondensoitumaito⠀
#kotiliesiblogit⠀
#suklaapossu⠀
#yummy⠀
#caramel⠀
#chocolate
  • Ei mitään kaunottaria, mutta niiiin hyviä 😋 
HAUSKAA JA HERKULLISTA VAPPUA! 🎉🎈 #munkituunissa
#uunimunkit
#vappu
#suklaapossu
#kotiliesiblogit
  • Nämä munattoman ja maidottomat donitsit ovat liki identtiset Maailman parhaiden donitsien kanssa niin makunsa kuin koostumuksensa puolesta. Eli ihan järkyn hyviä! Kurkkaa helppo ohje blogin puolelta⁣
⁣
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/munattomat-ja-maidottomat-donitsit-uunissa/⁣
⁣
#kotiliesiblogit⁣
#suklaapossu⁣
#munaton⁣
#maidoton⁣
#donitsi⁣
#maailmanparas⁣
#vappu⁣
#donuts
  • Blogini yhden suosituimman ohjeen eli Järisyttävän hyvän sitruunajuustokakun sisar on tämä herkullinen limejuustokakku 💕 Ihanan pehmoista, silkkisen sileää, samaan aikaan sekä raikasta että sopivan makeaa, ja älyttömän helppotekoista herkkua. Tämän syömistä oli vaikea jättää yhteen palaan. Enkä jättänyt. Kakku oli mielestäni vähintään yhtä hyvää kuin sitruunainen versio. Kurkkaa koko ohje blogista.⁣
⁣
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/taivaallinen-limejuustokakku-liivatteeton/⁣
⁣
HERKULLISTA PÄÄSIÄISTÄ!⁣
⁣
#suklaapossu⁣
#kotiliesiblogit⁣
#ilmanliivatetta⁣
#limejuustokakku⁣
#lime
#juustokakku
#pääsiäinen⁣
#ihanitseleivottu
#cheesecake 
#yummy 
#foodphotography 
#bakinblogger 
#baking

suklaapossu

X