Suklaapossu

Suklaafondant paahdetuilla pähkinöillä ja jäätelöllä

Huomasin yllättäen eilen illalla Leivontafoorumin ”Yllätyslaatikko + tarkkaeuro” -haasteen. Haasteessa oli aiheena suunnitella vähintään kahden hengen makea leivonnainen, jonka jokin osa on paistettu uunissa. Käytettävissä olevia aineita löytyi ”yllätyslaatikosta” ja sen lisäksi oli käytettävissä 4€ rahaa muiden tarvittavien ruoka-aineiden hankintaan. Haaste oli sen verran mielenkiintoinen ja hauskan kuulloinen, että pakkohan sitä oli osallistua.

Haasteen päättymisaika oli seuraavana päivänä elikkä tänään. Osallistuminen meni siis hiukka viime tinkaan meni, eikä miettimisaikaa ollut sen enempää, joten tein ensimmäisen mieleen tulleen leivonnaisen eli suklaafondantteja. Kylkeen vaniljajäätelöä ja paahdettuja suolapähkinöitä. Voi että mitä herkkua tästä tuli! Aivan ihania! Intiaanisokeri antoi niin hyvän säväyksen, ettei ole tosikaan.

Fondantit ovat olleet testattavien leivonnaisten listallani jo pitkään. Ihmettelen vain, miten olen näin kauan voinut odottaa näiden tekemistä. Olivat niiiin hyviä! Ja makeannälkäkin lähti hienosti. Kuumaa valuvaa suklaata ja kylmää jäätelöä, mmmm! Sanoja ei varmaan tällä kertaa tarvita tämän enempää, kuvat puhukoon puolestaan (no joo, huomasin juuri että kuvatkin ovat jotenkin tärähtäneitä. Johtunee vaikeudesta pitää kameraa aloillaan. Käsi olisi halunnut mieluummin pitää kiinni lusikasta kuin kamerasta..) 😉

Suklaafondant paahdetuilla pähkinöillä ja jäätelöllä 

2 annosta, halkaisijaltaan n. 7 cm pikkuvuokiin

Vuokien voiteluun:

hieman voita

Taikina:

1 muna

1 munan keltuainen

n. 0.75 dl (50 g) intiaanisokeria

1 patukka (39 g) Fazerin tumma suklaapatukka

50 g voita

n. 0.75 dl (50 g) vehnäjauhoja

Fondandin kanssa tarjottavaksi: jäätelöä 0.5 dl paahdettuja suolapähkinöitä

Ohje: Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen.

Voitele pienet vuoat kevyesti pohjaa ja reunoja myöten.

Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja kaada pähkinät siihen paahda pähkinöitä sekoitellen hetken aikaa. Pähkinät ovat sopivasti paahtuneita, kun niistä irtoa hyvä, pähkinäinen aromi. Varo kuitenkin, ettet polta pähkinöitä eli sekoittele tarpeeksi usein.

Vatkaa muna, keltuainen ja sokerit vaaleaksi, paksuksi vaahdoksi. Yleiskone on tässä tosi hyvä apu, mutta onnistuu myös sähkövatkaimella. Pilko suklaa ja voi kulhoon ja sulata mikrossa välillä sekoitellen. Kaada sulanut (mutta ei kuuma) voi-suklaaseos muna-sokerivaahdon joukkoon. Siivilöin joukkoon myös jauhot. Kääntele aineet varovasti sekaisin metallilusikalla. Kaada voideltuihin ja jauhotettuihin vuokiin.

Paista samantein 200 asteessa n. 11 minuuttia. Fondantit ovat valmiita kun ne ovat reunoilta kypsyneitä, mutta keskeltä edelleen pehmeitä. Irroita fondatit varovasti reunoista kiertämällä terävää veistä fondantin ja reunan välissä. Kumoa fondant lautaselle. Helpoiten se käy niin, että laittaa fondanttivuoan päälle lautasen väärinpäin ja kääntää koko systeemin oikein päin. Sitten nostaa varovasti vuoan pois.

Tarjoa suklaaherkut vielä lämpiminä vaniljajäätelön ja paahdettujan suolapähkinöiden kanssa. Ripottele annoksen päälle vielä hieman intiaanisokeria tuomaan lisäaromia.

Vinkki:

* Voit käyttää intiaanisokerin tilalla fondanttaikinaan myös tavallista sokeria. Tavallista sokeria ei lisätä enää jäätelöannoksen päälle.

 

Yllätyslaatikon aineet löytyvät Leivontafoorumin sivuilta, mutta laitan ne vielä tähän. Yllätyslaatikosta löytyi seuraavia aineita. Kaikkia ei ollut pakko käyttää, mutta fondantteihin upposi kaikkia:

n. 50 g suklaa-patukka 0.5 dl pähkinöitä Jäätelöpaketin jämät (noin yhden pallollisen verran) 2 dl Fariini-/intiaanisokeria

2 kananmunaa

Kauppaan ei paljon mennyt ja jäi reilusti yli maksimista eli 4 €:sta. Ostin: 125 g voipaketti (1.25 €)

2 kg vehnäjauho-pakkaus (0.89 €)

Yht. 2.14€

Kiva kilpailu ja joukossa on todella paljon aivan ihania herkkuja! :)Edit. 18.9.2014: Fondantti päätyi leivontafoorumin haasteessa toiselle sijalle! Sain aivan mahtavan suklaisen palkinnon Suklaakeittiöltä. Iso kiitos vielä Valiolle! Paketin tarkemman sisällön voit kurkata toisesta postauksestani.

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Suklaafondant paahdetuilla pähkinöillä ja jäätelöllä

Taika

Järkyttävän ihanan näköinen 😛 <3

Suklaapossu

Tämä maistuikin järkyttävän ihanalle ;D

Kirsi / Tekila

Näyttää kyllä ällöttävän ihanalta. En uskalla tallentaa tätä reseptiä vielä näin treenikauden alussa :>

Suklaapossu

Hehe 🙂 Treenatessakin on hyvä tankata välillä kunnolla, niin treeni kulkee taas paremmin, vai miten se olikaan ;D Kannattaa kuitenkin ihmeessä kokeilla joskus 🙂

Taru

Tosi ihanan näköinen! Mahtaiskohan yksi tuollainen riittää… ;D
En ole myöskään koskaan tehnyt suklaafondanttia.

Suklaapossu

Kiitos Taru 🙂 Voin samantein vastata, että yksi ei riitä! 😉 Tuosta ohjeesta tulee kaksi annosta, mutta jostain kumman syystä vain yksi fondanteista pääsi kuvaan asti ;D Ja kuvassa näkyvä katosi heti kun kamera laskeutui pöydälle 😉

Anonyymi

Ah, niin herkullisen näköinen! Ehkä joskus uskaltaudun kokeilemaan fondantin tekoa, pelkään että sille tuppaa käymään kuten joskus mutakakulle; uunissa hetkenkin liian kauan ja tuloksena kuivakakku.

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Pelkäsin myös itse paistavani nämä rutikuiviksi. Tarkkailinkin uunia tosi tarkkaan ja heti kun fondatit näyttivät kypsiltä, kokeilin niitä kevyesti päältä painelemalla. Otin pois uunista heti kun reunat tuntuivat kiinteiltä, mutta keskusta tuntui vielä tosi pehmeältä. Reunat olivat tuossa vaiheessa aavistuksen irronneet reunoista, mutta irtoamiseen vaikuttanee myös vuoan materiaali ja kuinka hyvin vuoat on voideltu. Kannattaa ihmeessä kokeilla! Seisoo vain uunin vieressä katsomassa tilannetta, kun paistoaika alkaa täyttyä. Eivätkä nämä huonoja ole siltikään, vaikka kuivuisivat vähän enemmän. Kunnolla vain jäätelöä kumppaniksi, niin maistuu varmaan kunnolla kypsinäkin 😀

Dr.Sugar/Jinna

Tuli vähän sellainen olo, että täällä tehdään suklaafondantia tänään 😀

ssiiri

Oih, suussa sulavaa…

Suklaapossu

Sitä se oli, aivan ihanaa 😀 Tällä sai nopeasti helpotettua makeannälkää. Vaikka eipä se yksi pala mihinkään riittänyt, mmmm 😉

Leena-muori

Oih, aivan ihanaa! Pitää panna muistiin tämä reseptisi vastaisuuden varalle. 🙂

Suklaapossu

Kiitos Leena-muori 🙂 Kannattaa ihmeessä kokeilla! Tällä kyllä makeannälkä lähtee 😛 Ovat vieläpä nopeatekoisia, niin ei tarvitse kovin kauaa kärvitellä kun oikein tekee mieli 😉

Kakkumonsteri

Ihania ohjeita sulla taas täällä! Pitää ottaa kaikki talteen 😀

Suklaapossu

Kiitos Kakkumonsteri 🙂 Hienoa kuulla, että löysit taas paljon testattavaa! Itsekin keräilen ohjeita ja vinkkejä sun blogissa käydessäni 😀

Vastaa käyttäjälle TaruPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *