Suklaapossu

Supermehevä suklaakahvikakku

Mehevä suklaakahvikakku

Kuva: Pekka Holmström/Otavamedia

Joulu on kahvikakkujen aikaa ja erityisesti itselleni maistuu parhaiten, yllätys yllätys, suklainen kahvikakku. Kahvikakun pitää olla mielestäni ehdottomasti mehevä, siis sellainen sopivan kostea, että sitä on nautinto syödä myös ilman kahvia tai muita kostukkeita. Kakun pitää olla myös pehmeä ja siinä pitää olla myös juuri sopivan intensiivinen maku. Tämä suklaakuorrutettu, supermehevä suklaakahvikakku on kaikkea sitä. Alunperin, kun suunnittelin ohjetta, olin varannut aineita myös kakun kostuttamiseen, mutta kun sain pohjan uunista ulos ja maistoin jäähtyneestä kakusta palan, tämä ajatus kaikkosi mielestä. Kakku olikin ihan supermehevä! Niin mehevä, ettei se kaivannut lainkaan lisäkostutusta. Tämän takia kahvikakun nimeksi muotoutui supermehevä suklaakahvikakku.

Supermehevä suklaakahvikakku

Kuva: Pekka Holmström/Otavamedia

Kakku on siitäkin kiva, että sen pystyy tekemään ilman vatkainta. Tämä on muuten sama kakku, joka vilahti jo viime vuonna Kotilieden joululehdessä yhdessä mm. Baileys-suklaakakun ja pistaasi-valkosuklaatryffelien kanssa.

Supermehevä suklaakahvikakku

2.4 litran vetoiseen kahvikakkuvuokaan

Taikina:

2 dl vettä

2 tl espressopikakahvijauhetta

1.25 dl tummaa, hyvää, sokeroimatonta kaakaojauhetta

50 g tummaa suklaata

3.5 dl sokeria

1 tl suolaa

1 tl vaniljasokeria

1.75 tl soodaa

2 munaa

2 dl piimää (tai kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia)

1.75 dl rypsi- tai rapsiöljy

4 dl vehnäjauhoja

Kuorrutus:

200 g tummaa (50%) suklaata

1.75 dl kuohukermaa

(+ halutessa maun mukaan makuaineita esim. n. 1 rkl rommia tai punssia tai pari tippaa piparminttuöljyä)

Ohje:

Laita uuni lämpiämään 165 asteeseen. Voitele n. 2.4 litran vuoka kevyesti esim. öljyspraylla. Pilko suklaa pienemmäksi ja jätä sivuun odottamaan.

Tee taikina. Sekoita kattilassa vesi ja espressopikakahvijauhe kunnolla sekaisin. Vispaa joukkoon myös kaakaojauhe. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoitellen. Nosta kattila pois levyltä ja lisää joukkoon pienemmäksi pilkottu tumma suklaa. Anna seistä pari minuuttia sekoittamatta. Sekoita sileäksi.

Sekoita keskenään sokeri, suola, vaniljasokeri sekä sooda. Lisää joukkoon munat ja vatkaa hyvin vispilällä sekaisin n. 1-2 minuutin ajan, kunnes seos vaalenee ja kuohkeutuu hieman. Lisää piimä ja öljy muna-sokeriseokseen hyvin sekoittaen. Sekoita vehnäjauhot muna-sokeri-piimä-öljyseokseen mahdollisimman vähin liikkein. Lisää lopuksi kättä hieman lämpimämpi (=ei enää kuuma) kahvi-kaakaoseos.

Kaada taikina vuokaan. Paista toiseksi alimmalla tasolla 165 asteessa noin 55 minuuttia tai kunnes se on kypsä. Anna kakun jäähtyä hetki pöydällä ja kumoa se. Jätä vuoka kakun päälle ja anna kakun jäähtyä kokonaan sen alla.

Kun kakku on jäähtynyt, tee kuorrute. Laita pilkottu suklaa mikron kestävään kulhoon. Mittaa joukkoon myös kuohukerma. Kuumenna mikrossa 20 sekunnin välein sekoittaen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon halutessasi makuaineita (ks. vinkki-osio alempaa). Jäähdytä suklaakuorrutetta välillä sekoitellen, kunnes se alkaa hieman pakseta. Lusikoi kuorrutetta kakun päälle ja anna valua reunoilta rennosti alas.

Vinkki:

* Mausta taikina ja kuorrute halutessasi rommilla, punssilla, piparminttuöljyllä…

* Huom! Ohjeella tulee todella iso, noin 2.4 litran kahvikakkuvuokaan sopiva kakku. Voit halutessasi myös puolittaa ohjeen ja paistaa sen pienemmässä vuoassa tai tehdä koko taikinasta kaksi pienempää kakkua.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Supermehevä suklaakahvikakku

SannaManna

Kiitos uudesta ohjeesta!
Minkä merkkistä espressopikakahvijauhetta käytät? Olen törmännyt tähän espressopikakahvijauheeseen nyt joulun aikaan todella monessa ohjeessa, mutta kahvihyllyltä ei tunnu löytyvän yhtäkään. Prismat ja Citymarketit koluttu.
Pikakahvijauhe on muutenkin minulle vieras tuote leivonnassa.. 🤔 Joissakin ohjeissa pikakahvijauhetta käytetään sellaisenaan taikinan seassa (ilman veteen sekoittamista) joka kuulostaa tosi oudolta.

Petra

Pitäisi kyllä olla ainakin marketeissa, itse ainakin olen löytänyt ihan helposti 🤔. Oletko kysyntäyt henkilökunnalta?

SannaManna

Kyllä sitä kaupoissa varmaan onkin, en vain löydä kun valinnanvaraa on niin paljon 😆 Normaalia pikakahvi jauhetta löytyy kyllä helposti mutta tuo ”espresso” pikakahvijauhe on asia erikseen. Olenko nyt vain hölmönä takertunut liikaa tuohon ”espresso” sanaan ja olisi pitänyt ostaa normaalia pikakahvijauhetta🤔?

SannaManna

Kiitos nyt löytyi 🙂

Suklaapossu

Hienoa 🙂 Ihania leivontahetkiä ja herkullista Joulunodotusta SannaManna! 🙂

Suklaapossu

Meillä ainakin Prismasta löytyy Nescafelta. Googletapas ”nescafe espresso pikakahvi”, niin näet millaisesta tölkistä (joskus myyty myös lasipurkeissa) on kyse. Tavallinen kahvijauhekin käy, mutta se on espressoa miedompaa ja lopputulos on tällöin hieman erilainen.

Raija

Kokeilen huomenna. Raij

Pappilan hätävara

Mikä meni pieleen? Öljysin kakkuvuoat rypsiöljyllä ja seurauksena joululahjoiksi leipomani kakut olivat paiston jälkeen jumissa ja repeytyivät kumottaessa eli eivät kelpaa muuksi kuin ”Pappilan hätävaraksi”. Yleensä voitelen voilla tai margariinilla ja korppujauhotan vuoat kakkuja leipoessa, mutta tällä kertaa ohjetta mukaillen öljyllä. Vinkkiä kaivataan missä meni metsään, taikina kun maistuu murusinakin hyvältä, että taidan koittaa uudestaan. Ehkä ohjetta voisi vielä tarkentaa ”öljyämisen” osalta.

Vastaa käyttäjälle PetraPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *