Suklaapossu

Sydän-korvapuustit

Ystävänpäivä lähestyy kovaa vauhtia ja mikäs sen ihanempi tapa ilostuttaa ystävä, kuin kutsua kylään ja tarjota hänelle uunituoreita, sydämen muotoisia korvapuusteja. Leivon pullaa todella harvoin, mutta innostuin leipomaan heti Jättimäisen laskiaispullan jälkeen lisää pullaa, tällä kertaa sydämen mallisia korvapuusteja. Törmäsin tällaisiin puusteihin pinterestissä jo viime syksynä ja päätin joskus kokeilla niitä. Ja se hetki tuntui sopivalta nyt ystävänpäivän kynnyksellä.

Sydänpullat olivat parhaimmillaan, kuten pullat tavallisestikin, heti uunituoreena nautittuna. Tai seuraavana päivänä mikron kautta muutaman sekunnin lämmityksen jälkeen. Yleensä pullassa käytetään tätä ohjetta enemmän rasvaa, mutta itse lurautin taikinaan loppupullon juoksevaa margariinia, eikä lisää löytynyt tuohon hätään. Mehevyyden ylläpitämiseen oli varmaan auttanut pieni rasvalisä taikinassa. Lisäksi laitoin rasvaa sen verran vähän tuonne sisäänkin, ettei sekään auttanut pitämään pullia meheviä seuraavaan päivään. Mutta niinhän se on, että pullat pitää muutenkin syödä samantein tai heittää pakkaseen odottamaan herkuttelukertaa.

Testailin samalla sydänpullien tekemistä kahdella eri paksuisella taikinalla. Toisen taikinan kaulitsin todella ohueksi ja toisen jätin paksummaksi. Ohuemmaksi kaulitusta levystä muotoillut korvapuustit pysyivät paremmin muodossaan, kuin paksummaksi jätetyn taikinalevyn. Saattaa kuitenkin olla, että asiaan vaikutti myös kohottaminen, sillä paksumpi taikina ehtisi kohota kulhossa reilusti kauemmin kuin tuo ensimmäiseksi kaulittu, ohuemmaksi tehty pullataikina.

Valmiissa pullissa taas tykkäsin enemmän noista paksummista pullista, sillä ne olivat aavistuksen mehevämpi ja maukkaampia. Paisto taisin tosin ekassa satsissa mennä hitusen liian pitkäksi, sillä odotin pintaan väriä, ja siinä vaiheessa pullat alkoivat olla jo vähän liiankin kypsiä. Merkitsinkin ohjeeseen levyn koon noiden kahden puolivälistä. Silloin ehkä oltaisiin lähempänä täydellisyyttä. Ja pakko mainita, etten ole mikään pullataituri, vaan merkkailen näitä kommentteja itselleni muistiin. Jos olet minua taitavampi pullanvääntäjä (ja siihen ei paljon vaadita..) ja huomaat ajatuksissani jotain pulliin liittyviä outouksia, niin huudahda ihmeessä ja kerro lisää 🙂 Haluan itsekin oppia enemmän pullista ja pullataikinoista. Ne kun ovat mulle välillä haastavampia, kuin joskus leipurin kauhuksikin leimattujen macaronien teko 😉

Tein samaan aikaan myös toisenlaista pullaa. Meinasin laittaa tuonkin ohjeen tähän samaan, mutta huomasin postauksen kasvavan kilometrin mittaiseksi, joten jaoin suosiolla nämä kahteen eri postauksiin. Lisää pullaohjeita siis luvassa vielä lähiaikoina. Tämän sepustuksen jälkeen, tässä näiden sydänkorvapuustien ohje 🙂

Sydänpullat Koosta riippuen n. 30-40 pikkupullaa

Pullataikina: 2.5 dl maitoa 1/2 pkt (25 g) tuorehiivaa 1 dl sokeria 0.75 rkl kardemummaa 0.5 rkl vaniljasokeria 1 tl suolaa n. 6 dl vehnäjauhoja 0.5 dl juoksevaa margariinia

Ohje: Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murustele joukkoon huoneenlämpöinen hiiva. Sekoita joukkoon myös kardemumma, sokeri ja suola. Mittaa puolet jauhoista maitoon ja sekoita sähkövatkaimella tai yleiskoneen vatkainosalla täysillä sekaisin n. 10 sekunnin ajan. Lisää melkein kaikki vehnäjauhot (yht. noin 11 dl) pikkuhiljaa lisää samaan aikaan vatkaten, kunnes taikina kiinteytyy.

Tässä vaiheessa taikina on pehmeän ja hieman sitkoisen tuntuinen. Mittaa joukkoon rasva ja sekoittele se käsin joukkoon.

Jos taikina tarttuu kovin käsiin, lisää hieman jauhoja ja kääntele/vaivaa taikinaa vielä käsin. Jos vaivaaminen ei tunnu kivalta (niin kuin musta), ota taikinamöykky jauhotetulle alustalle ja kääntele sitä kaksin kerroin, litistä, käännä kaksin kerroin, litistä jne. Lisää hieman jauhoja tarvittaessa, mutta pidä jauhojen määrä maltillisena. Taikinapallo kiinteytyy ja sitkon määrä lisääntyy melko nopeasti kääntelytaktiikalla. Laita taikinamöykky takaisin taikinakulhoon, laita päälle liina ja laita kulho lämpimään paikkaan nousemaan. Nosta taikina kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina kahteen osaan. Kaulitse toinen osa n. 20 x 35 cm kokoisiksi levyiksi. Levitä pinnalle rasvaa. Ripottele päälle vielä reilusti kanelia ja sokeria.

Rullaa levy molemmilta pitkiltä sivuilta keskelle.

Leikkaa n. 1.5 cm viipaleiksi.

Muotoile pulla sydämen malliseksi vetämällä kärkeä ja kevyesti painamalla se kapeaksi.

Nosta leivinpaperin päälle kohoamaan. Anna kohota lämpimässä paikassa 30-45 minuuttia.

Voitele munalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 225 asteisessa uunissa koosta riippuen n. 8 minuuttia.

Vinkki: * Voit kaulita taikinasta myös yhden ison levyn. Näin saat sydänpuusteihin lisää kerroksia ja niistä tulee isompia.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Sydän-korvapuustit

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *