Sydänboston / Sydämen mallinen pullarinkula

 

Samalla kun väsäsin tuuttipullia nutellakermalla,
tein taikinaa sen verran paljon, että siitä riitti myös muuhun
leivontaan. Jaettiin tuo lopputaikina tyttöjen kesken ja päästiin
leipomaan kukin omat pullat.

Se oli kivaa puuhaa
kaikkien mielestä. Tällä kertaa taikina pysyi yllättävän hyvin pöydällä
muovailtavana sen sijaan, että sitä olisi lapattu raakana suut täyteen.
Ehkä tytötkin ovat sitä mieltä, että tuore pulla voittaa taikinan.
Leivontatuokion lopputulos oli se, että tyttöjen pullat onnistuivat maun
ja koostumuksen puolesta paremmin kuin äidin… 😉

Kokeilin samalla sydämen mallista pullarinkulaa ystävänpäivä mielessäni.
Ensin meinasin heittää kaneli-sokeritäytteiset palat sydämen mallisen
vuoan sisäpuolelle, mutta jostain syystä jätin vuoan pois ja heittelin
palat vapaalla kädellä muotoonsa suoraan leivinpaperin päälle. Vielä uuniin laitettaessa kaikki
näytti hyvältä, mutta siellä ollessaan kaksi palaa lähti
seikkailemaan rivistä pois päin eikä sydämen malli pysynyt niin nättinä
kuin olisi voinut. No eipä se sinänsä haitannut, kun pulla tuli oman perheen kesken nautittavaksi ja makukin oli kuten pullassa 🙂

 

Valmiin pullan päälle ripottelin vielä hieman vaniljasokeria. Ja sekös sopi siihen hyvin!

Sydänboston

2 kpl

Taikina:

2.5 dl maitoa

1 dl sokeria
0.75 rkl vaniljasokeria

0.75 rkl kardemummaa
1/2 tl suolaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
25 g tuorehiivaa
65 g huoneenlämpöistä voita paloina Täyte:

rasvaa

 kanelia

sokeria Pinnalle:

kananmuna
raesokeria

vaniljasokeria

 

Ohje:

Valmista pullataikina. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murustele
joukkoon hiiva ja sekoita myös sokerit, kardemumma, vaniljasokeri ja suola.
Sekoita taikinaa yleiskoneessa (tai käsin) ja lisää jauhoja 1 dl kerrallaan, kunnes
taikina alkaa on pehmoista ja alkaa irrota kulhon reunoilta. Lisää
sekaan pehmeä voi. Vaivaa kunnes voi on täysin sekoittunut joukkoon. Kohota
taikinaa lämpimässä
paikassa noin 45 minuuttia.Jaa kohonnut taikina kahteen osaan. Kaulitse taikinan palat suorakaiteen muotoisiksi. Levitä pinnalle sulaa rasvaa ja ripottele reilu kerros kanelia ja sokeri. Kääri rullalle kuten kääretorttu. Jaa yksi pötkö noin 16 yhtä suureen osaan. Aseta palat leivinpaperin päälle sydämenmuotoon melko tiiviisti. (Jos haluat varmistaa, että palat pysyvät nätisti paikoillaan, voit asettaa palat myös sydämenmallisen reunavuoan sisäreunaa vasten.). Tee toisella taikinan palalle sama juttu. Näin saat kaksi pullarinkulaa.

Kohota lämpimässä liinan alla noin puoli tuntia. Voitele munalla ja ripottele päälle raesokeria ja hieman vaniljasokeria. Paista 200
asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes pulla on kypsä ja kauniin ruskea. Ripottele kuuman pullan päälle vielä hieman vaniljasokeria. Anna jäähtyä hetki ennen nauttimista.

Avainsanat

Kommentit (4)

Nätti kranssi se on! 🙂

Hei, kiitos, kranssihan tuo on! En millään löytänyt oikeaa sanaa, niin nimesin sitten bostoniksi.. 😉 Kiitos Raisa P 🙂

Omaperäinen hieno idea, varmasti yhtä herkullista kuin miltä näyttää! Hyvää ystävänpäivää.

Kiitos Kakkuvaltakunta 🙂 Herkkua oli! Hyvää ystävänpäivää (näin jälkikäteen) 🙂

Kommentoi juttua: Sydänboston / Sydämen mallinen pullarinkula

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Omareista syntyy ihanan pehmeä ja herkullinen juustokakku. Ripottelin tuon makeahkon täytteen sisälle myös vadelmia ja voi kuinka ihanasti ne sopivatkaan tähän. Kakku toimi vanhimman tytön synttärikakkuna sukulaissynttäreillä ja paljon kehuja myös muilta syöjiltä. Kurkkaa koko ohje blogin puolelta.⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/omar-juustokakku-vadelmilla/⁠
⁠
#omar⁠
#juustokakku⁠
#omarjuustokakku⁠
#vadelmia⁠
#ihanitsetehty⁠
#⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog
  • Arki alkaa pikkuhiljaa ja ainakin meidän perheessä se tarkoittaa töiden lisäksi kiireisiä iltapäiviä ja iltoja mm. lasten harrastusten parissa. Ruokien pitäisi valmistua nopeasti ja mieluusti olla myös maukkaita. Vähän aikaa sitten teimme tämän ihanan vesimeloni-halloumisalaatin, johon ihastuimme lasten kanssa. Tämä onkin ihanan raikas ja nopea vaihtoehto arkiruokailuun, eikä tämän tekeminen ole jäänyt yhteen kertaan. Maistuisiko tämä myös sulle? Kurkkaa tarkempi ohje blogista⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/vesimeloni-halloumisalaatti/⁠
⁠
#arkiruoka⁠
#halloum⁠
#salaatti⁠
#helppojanopea⁠
#vesimeloni⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog
  • Kuopuksemme täytti alkukesästä jo 3 vuotta! Hurjaa miten kovaa vauhtia aika kulkee ja lapset kasvavat. Yksi pojan lempparihahmoista on Palomies Sami, jota hän toivoi myös kakkuunsa. Vaikkei kaikki mennyt aivan putkeen kakun teossa, poika oli kakkuun enemmän kuin tyytyväinen :)⁠
Blogista löytyy kakusta enempi juttua⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/palomies-sami-kakku-3-vuotiaalle/⁠
⁠
#palomiessami
#täytekakku⁠
#synttärikakku⁠
#3vuotias
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog
  • Mä niin tykkään punaherukoista. Erilaisia ohjeista onkin tullut testattua vuosien saatossa aika monta. Kun kävin ohjeita läpi, keräsin samalla yhteen postaukseen Suklaapossun parhaimmat TOP11 -punaherukkaohjeet. Extrana on myös yksi ihana joululahjaidea! Kurkkaa tuo vinkki sekä muut ohjeet blogin puolelta.⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/parhaat-punaherukkaleivonnaiset-top-10/⁠
⁠
#punaherukka⁠
#parhaatohjeet⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#redcurrant⁠
#summerbaking⁠
#bestrecipes⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog
  • Tämä ihana punaherukkacurd syntyi lukijan antamasta vinkistä. Vinkki olikin todella herkullinen ja curdista tuli ihanan makeankirpeä ja sileä. Curdia eli tahnaa voi käyttää miltei mihin tahansa makeaan leivontaan mm. kakkuihin, eton mess tyyppisiin herkkuihin tai vaikka macaronien täytteiksi. Kurkkaa helppo ja herkullinen ohje blogista ⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/punaherukkacurd-eli-punaherukkatahna-munaton/⁠
⁠
#punaherukka⁠
#punaherukkacurd⁠
#kesä⁠
#kesäleivonta⁠
#munatonleivonta⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#redcurrant⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#summer⁠
#bakingblog
  • Lasten synttärijuhlissa oli tarjolla helppo ja maukas kinkku-juustopiirakka, jonka tein poikamme allergian takia munattomana. Piirakkasta tuli todella herkullinen, eikä juhlien jälkeen koko pellillisestä ollut jäljellä muruakaan. Piirakassa oli testinä myös hieman erilainen sekoitettava piirakanpohja, johon tuli mm. kaurahiutaleita. Katso munattoman suolaisen piirakan ohje blogin puolelta⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kinkku-juustopiirakka-munaton/⁠
⁠
#munaton⁠
#suolainenpiirakka⁠
#arkiruoka⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog⁠
#kesä⁠
⁠
  • Kirsikat ovat, ainakin täällä meidän pihassa, juuri nyt parhaimmillaan. Ison sadon kunniaksi päätin tehdä Maisemakahvilan piirakan tyyppisen, munattoman piirakan kirsikasta, mutta pienin muutoksin. Mm. osan vehnäjauhoista korvasin kaurahiutaleilla ja täytteeseen laitoin rahkan lisäksi vaniljakastiketta. Kurkkaa koko piirakan helppo ohje blogin puolelta. ⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kirsikka-rahkamurupiirakka-munaton/⁠
⁠
#kirsikka⁠
#makeapiirakka⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog⁠
#kesäleivonta⁠
#kesä

suklaapossu

X