Sydänsurujen kakku / Sydämen surujen kakku

Hankin ison, ihanan, sydämen mallisen kahvikakkuvuoan. Sitähän piti samantein päästä testaamaan. Mikäs sen parempi kakku sydänvuoantestaukseen kuin sydämen surujen kakku 🙂


Tämä kahvikakku löytyy äitini parhaaksi toteamista ohjeista nimellä Sydänsurujen kakku. Sama kakku on tullut vastaan myös esim. Taikakakkujen Tarun blogissa, mutta siellä sitä on sanottu Sydämen surujen kakuksi. Aineet ja tekotapa on molemmissa samat, ja ainoa ero ohjeissa on annettu paistolämpötila. Toisessa ohjeessa kakku suositellaan paistettavan 175 asteessa ja toisessa 200 asteisessa uunissa. Mimmin keittiöstä olen lueskellut vinkkejä
alhaisemman paistolämpötilan eduista. Tuolloin esim. kakku nousee paremmin. Paistoin siis kakun 175 asteessa. Paistamisen jälkeen havaitsin, että lämpötila olisi voinut olla vieläkin alempi, sillä kakku nousi keskeltä niin voimakkaasti, että hieman repeili. Tämän voisi välttää lämpötilaa laskemalla.

Sydänvuoka on kooltaan 2.5 litrainen ja tämä taikina on tarkoitettu n. 2 litran vuokaan. Aluksi suunnittelin tekeväni taikinan 1.5-kertaisena, jotta vuoka ei jäisi liian tyhjäksi, mutta nyt mentiin ohjeessa mainituilla määrillä. Kakku nousi todella hyvin, ja 1.5-kertainen taikina olisi ehkä juuri ja juuri sopinut vuokaan.

Kakku oli todella helppo tehdä eli vatkaimen sai jälleen jättää kaappiin! Aineet vain sekaisin ja taikina vuokaan 🙂 Samalla hukkasin kakkuun osan kaapissa kummitelleesta hedelmäsokerista. Tuoreena kakku oli ihanan pehmeä. En tiedä johtuiko sokerista, mutta kakku kuivui todella nopeasti, vaikka säilytin sitä tiukasti kelmun sisään pakattuna. Tätä pitää vielä jossain vaiheessa testata käyttämällä pelkästään normisokeria..

Taikinaan voisi rouhia hieman suklaata tuomaan lisämehevyyttä ja kosteutta. Niin ja kakun päälle sopisi hyvin suklaaganache tai vaikka suklaakermakuorrutus 🙂

Sydänsurujen kakku
n. 2 litran kakkuvuokaan

Aineet:
5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria (laitoin 1.5 dl hedelmäsokeria ja 2.25 dl
tavallista sokeria)
¾ dl kaakaojauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 prk maitorahkaa
½ dl maitoa
150 g sulatettua voita/juoksevaa margariinia
2 munaa

Ohje:
Sekoita kuivat aineet keskenään isossa kulhossa. Lisää joukkoon munat, maito, sula rasva ja rahka. Sekoita yhteen voimakkaasti esimerkiksi puukauhalla tai yleiskoneen taikinakoukulla. Taikina on todella paksua. Paista n. 2 litraisessa kahvikakkuvuoassa 150-175 asteessa n. 45-60 minuuttia. Koita kakun kypsyys tikulla. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku kypsä. Anna jäähtyä hetki vuoassa ennen kumoamista.

Vinkit:
* Älä paista kakkua liikaa. Koita kypsyyttä tikulla. Ota kakku pois uunista heti kun tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Tikkuun saa jäädä hieman kypsää taikina höttöä.
* Jos haluat, voi lisätä taikinan joukkoon rouhittua suklaata tuomaan lisämehevyyttä
*Kakun päälle voi valutella esim. suklaaganachea

Kommentit (16)

Tämä on kyllä hyvä resepti ja vanha. Entisessä työpaikassani tehtiin myös tätä marianne-versiona. Se on aivan ihanaa! Tuo sydänvuoka on mielettömän kaunis, minullakin on se. Tykkään siitä todella!:)

Tämä oli mulle ensimmäinen kerta kun tein kyseistä kakkua. Hieman häiritsi tuo nopea kuivuminen, mutta tuoreena kakku oli ihanan pehmeä. Testaan vielä joskus tuota sokerin vaihtamista normisokeriin ja yritän tarkkailla paistoaikaa vieläkin tarkemmin. Marianne-versio kuullostaa todella ihanalta 🙂 Itse ihastuin tuohon vuokaan heti kun näin sen 🙂 Ja siitä tuleekin todella kauniin näköisiä kakkuja. Sitä voisi varmaan käyttää myös täytekakun tai vaikka hyydykekakun(?) tekoon 🙂 Ehkä testaan niitäkin vielä jossain vaiheessa 🙂

Tuo kakkuvuoka on kyllä niin mieleinen ja resepti toimii aina 🙂

Totta, tuo on ihan mielettömän ihana vuoka! Oon ehtinyt tekemään sillä jo kaksi kakkua 🙂 Resepti oli ihanan helppo ja lopputulos pehmeä ja maukas. Vielä kun olisin saanut kakun pysymään hieman kauammin pehmeänä..

Tuo on ihan mahtava vuoka! Joskus toivoin tuota joululahjaksi ja sainkin sellaisen umpinaisen sydämen (samalta valmistajalta sekin). Sekin on hieno ei siinä mitään, mutta tuo reikävuoka jäi kyllä hieman kaivelemaan mieltä ;D

Mulla tuli ensimmäisenä mieleen, että vika olis tuossa vuoassa, kun itsellä sen kanssa kakut helposti kuivuu. Mutta varma en ole tietenkään. Voit silti joskus kokeilla tuota sydämen surujen kakkua toiseen vuokaan jos tykkäät. Tai sitten saat ongelman ratkaistua juuri sillä paistoajalla 🙂 Mulla tuo kakku ei ole koskaan kuivunut, pidän useimmiten huoneenlämmössä ja päällä on kakku- tai mikrokupu.

Ihanan näköinen tuo kakku kyllä on 🙂 Pintakin jää niin kauniiksi noissa vuoissa, kun ei tarvita jauhotusta 🙂

Tosiaan, siinä on reunat varmaan "kivan" rapeet 😉 Sitten kun ens kerralla innostut koittamaan vuokaa, niin paistapas ainakin 25 miedommalla lämmöllä ja tarvittaessa hieman pidempään. Silloin reunat ei ehdi ylikypsyä ja keskustakin ehtii mukaan. Se materiaali johtaa niin hyvin lämpöä, että onnistuis ehkä paremmin noin. Äh, nyt mun on pakko itse päästä koittamaan tätä kakkua uudestaan noilla keinoin, ja pian! ;D

Arvaat varmaan kuinka mahdoton se mun vuoka on, kun se on umpinainen… siinä vaiheessa, kun keskus kypsyy on reunat "mukavan" rapsakat ;D Into yrittää kunnon kakkua sen vuoan kanssa lopahti aikalailla alkumetreillä, vaikka eihän sitä ikinä tiedä vaikka vielä innostuis 🙂

Tuo on niiin ihana vuoka! Toivottavasti joulupukki tuo sulle tänä jouluna sellaisen 😉 Vuoka jäi nyt hieman vajaaksi, niin en päässyt käyttämään hyväkseni koko vuoan kokoa. Sillä tulee tosi iso kakku, niin pitäisi olla paljon syöjiäkin 🙂

Vuokaa mäkin syytän kuivuudesta 😉 Mutta ehkä sen saisi pelastettua paistoaikaa lyhentämällä. Toisaalta tarkistin nytkin kakun kypsyyden 5 minuuttia aiemmin kuin otin sen pois uunista, ja silloin tikkuun tarttui vielä taikinaa.. Ehkä hieman pienempi lämpötila voisi auttaa. Tein jo toisenkin kahvikakun eri reseptillä tässä samassa vuoassa ja se pysyi ihanan mehevänä. Paistoin miedommassa lämmössä, mutta kuitenkin yhtä kauan kuin tätäkin kakkua.. Voi kun tekisi heti mieli testata! 😉 Ei oo tää leipominen helppoa! 😉

Kakku on aivan ihana ja jos olet todella suklaapossu, niin rouhittu tumma suklaa antaa aivan suussasulavan säväyksen kakkuun! On suorastaan taivaallista! Itse vähensin ohjeesta suolan määrän puoleen ja joskus olen tehnyt kakun myös jogurtista, jos ei ole rahkaa ollut kotona ja hyvä tuli niinkin.

Niin sen suklaan lisään jauhojen kanssa melko karkeana rouheena (50g), jolloin se ei sula ja häviä taikinaan kokonaan, vaan jää kivoina makupaloina kakkuun. Olen myös raidottanut kakun pinnan sulatetulla suklaalla. On tosi suklainen ihanuus! Kakku onnistuu aina ja on helppo valmistaa!

Ihanaa on 😛 Nyt kun olen saanut tuon kuivumisongelmankin ratkaistua pienentämällä uunin lämpötilaa reilusti, on kakkukin onnistunut ja ollut mielettömän mehevä ja maukas. Rahka tai muutenkin nuo maitotuotteet pitävät leipomukset helposti tosi kosteina. Viimeksi laitoin joukkoon Mariannerouhetta ja voi että kun siitä tuli ihanaa! Tuota suklaata suunnittelin koittaa seuraavaksi. Se ei voi olla mitään muuta kuin taivaallista! Nams! ;D

Kakku ei onnistunut ja jäi raa'aksi vaikka sitä tikulla kokeiltiin ja mitään taikinaa ei jäänyt…

Harmin juttu! Koititko muuten kypsyyden vain yhdestä kohtaa, vai useammasta? Itse ainakin huomasin parisen viikkoa sitten kahvikakkuja tehdessäni, että kypsyys piti kokeilla kahdesta kohtaa, ennen kuin kypsyydestä pystyi olemaan varma. Keskeltä koitettuna tikku pysyi useimmiten puhtaana, vaikka kakku olikin sisäpuolta, siis läheltä kakkuvuoan sisäreunaa vielä raaka. Siis sieltä torven kohdalta.

Ihanaa, että löysin tämän ohjeen täältä! Minulla tämä kakku on aina onnistunut ja toivottavasti onnistuu nytkin eri uunissa. Nuoruusaikana paljon leivottiin tätä! Nyt aattelin tehdä uudenvuoden kahvipöytään suussasulavan suklaakokemuksen. Koskaan en ole suklaahippuja joukkoon laittanut, kokeilen nyt.

Kiva että löysit ohjeen Sukulaku. Suklaahiput tekevät kahvikakuista ihanasti mehevämpiä, ja suklaatahan ei voi koskaan olla liikaa. Toivottavasti kakku onnistui tälläkin kertaa 🙂

Mä tein tän 2 pienempään vuokaan, yhteensä vuokien vetosuus 1,2 litraa. Oli just passeli koko. Tarkotus oli tehdä kolme pientä kakkua, vuokien yhteistilavuus 1,8litraa. Katsoin et 1x taikina riittää kun kerran suositeltais noin 2litran vuokaan tekee mut kyl mun ois pitäny tuo taikina tehdä 1,5x kokosena et oisin saanu tarpeeks yhteensä 1,8 litran vuokiin…

Hei Nannamiharu. Jännää, ettei taikina riittänyt kaikkiin kolmeen vuokaasi. Tuo mun sydänvuoka on melko tarkkaan 2-litrainen ja taikina tulee paistuessaan ihan yläreunaan asti. Myös monissa muissa tämän kakun ohjeissa olen huomannut saman 2-litran vetoisuuden. No, mutta nyt tietää ensi kerralla, etteivät vetoisuus välttämättä pidä paikkaansa tällaisissa taikinoissa.

Voisikohan syy muuten olla siinä, että kun taikinan jakaa useampaan vuokaan, ne paistuvat nopeammin, jolloin ne eivät pääse nousemaan niin pitkään, kuin isommassa vuoassa. Tällöin kakun jäävät pienemmiksi. Hmm…

Kommentoi juttua: Sydänsurujen kakku / Sydämen surujen kakku

Vastaa käyttäjälle Suklaapossu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Testailin tähän lukijan vinkkaamaan ihanaan punaherukka-juustokakkuun hieman erilaista pohjaa, ja voi kuinka herkullista siitä tuli! Olisin voinut syödä pelkkää pohjaa pelkiltään, niin herkullista, rapeaa ja kinuskisen makeaa se oli. Pehmeä miedosti sitruunainen ja vaniljainen juustokakkutäyte sekä kirpeähkö punaherukkapäällinen olivat piste i:n päällä. Ihanaa herkkua kaikinpuolin 💖 Enkä ole ainut tätä mieltä oleva, sillä myös monet muut syöjät kehuivat tätä ja pyysivät innoissaan myös ohjetta. Lue koko ohje blogista⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/herkullinen-punaherukka-juustokakku/⁠
⁠
#punaherukka⁠
#juustokakku⁠
#juustokakunpohja⁠
#ihanitsetehty⁠
#kesäleivonta⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#kesä⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#yummy⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog
  • Meillä oli mökillä jälkkärinä ihana Eton mess, paremmin ehkä Pappilan hätävarana tunnettu todella helppa ja nopea jälkiruoka, joka valmistuu vain kourallisesta aineita. Tuoreet mansikat yhdessä marengin ja sitruunalla maustetun vaniljavaahdon kanssa ovat ihanaa herkkua, joka tuntuu maistuvan aina jokaiselle. Kurkkaa helppo ohje blogista
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/eton-mess-helppo-ja-nopea-jalkiruoka/⁠
⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog
#etonmess
#mansikka
#marengit
#kesäleivonta
  • Nämä ihanat, älyttömän hyvät, uunittomat suklaakeksit valmistuvat helposti ja nopeasti vain muutamasta aineesta. Näiden tekeminen onnistuu myös vaikka mökillä, jos sieltä vain löytyy edes jonkinlainen liesi, jotta kaurahiutaleet pystyy paahtamaan pannulla ja suklaan saa sulatettua. Aivan loistava ohje, vaikka itse sanonkin. Katso tarkka ohje blogin puolelta⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kaura-suklaakeksit-ilman-uunia/⁠
⁠
#suklaa⁠
#suklaakeksi⁠
#kaurakeksi
#ilmanuunia⁠
#keksit⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#yummy⁠
#easybaking⁠
#chocolate⁠
#cookies⁠
#withoutoven⁠
  • Mein tyttö täytti 10-vuotta ja toivoi synttärikakukseen suklaakakkua. Kakun suhteen tytöllä oli tarkat toiveet sekä maun että ulkonäön suhteen. Valmis kakku ilahdutti tytön ja tytön kaverit, jotka ottivat kakusta parikin santsikierrosta. Lopulta jäljellä oli vain pienen pieni pala. Kurkkaa kakun tarkka ohje blogin puolelta ⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/suklaakakku-tyton-10-vuotissynttareille/⁠
⁠
#suklaa⁠
#suklaakakku⁠
#mielettömänmeheväsuklaakakkupohja⁠
#mansikat⁠
#10vuotta⁠
#kaverisynttärit⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivontablogi⁠
#yummy⁠
#chocolate⁠
#cake⁠
#strawberry⁠
⁠
  • Suolainen pannukakku on helppo ja herkullinen arkiruoka tai vaikkapa lounas. Pannariin voi hukuttaa miltei mitä tahansa. Kurkkaa ohje blogin puolelta ja testaa vaikka heti tänään⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/arkiruokavinkkina-suolainen-pannukakku/⁠
⁠
#arkiruoka⁠
#helppojanopea⁠
#suolainen ⁠
#pannukakku⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivontablogi⁠
#blogi
  • Tämän kesän viimeisin, muttei vähäisin raparperileivonnainen taisi olla tässä. Tämä superhelppo, muhkea ja mehevä vadelma-raparperipiirakka valmistuu yhdessä kulhossa ja saa päälle ihanan makuparin, vadelma+raparperi. Vein yhden pellillisen töihin ja toisen valmistin kotiin valmiiksi työaamuna ennen töihin lähtöä. Ja ei, en ole aamuvirkku jokabaina heiluu aamuisin pystyssä. Tämä vain valmistuu niin nopeasti, ettei aamutoimista lähtenyt kuin muutama minuutti pois. Varsinkin, kun ne jauhot ja sokerit olivat valmiina pöydällä odottamassa. Superhelppo ja herkullista. Toimii myös muista marjoista! Kurkkaa ohje blogista

https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-meheva-vadelma-raparperipiirakka/

#helppojanopea
#kesä
#raparperi
#vadelma
#piirakka
#leivontablogi
#suklaapossu
#kotiliesi
#kotiliesiblogit
#rhubarb
#rasberry
#pie
#easyandyummy
#yummy
  • Tytöt 6v ja 9v leipoivat kahdestaan äitienpäivälahjaksi ihanan mutakakun kaakaokermalla ja tuoreilla mansikoilla. Kakku tehtiin sydämen malliseen vuokaan ja mansikoiden päällä oli vielä suklaa, jossa ♥️ Aivan ihanat lapset ja todella ihana kakku 💕 Katso helppo ohje blogista ja leivo vaikka Juhannukseksi.

https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mutakakku-kaakaokermalla-ja-mansikoilla/

#mutakakku
#kaakaokerma
#mansikat
#kesä
#äitienpäivä
#lastenleipoma
#suklaapossu
#kotiliesi
#kotiliesiblogit
#chocolate
#mudcake
#strawberry

suklaapossu

X