Taivaallinen limejuustokakku, liivatteeton

Juustokakku ilman liivatetta

Järisyttävän hyvä sitruunajuustokakku on ollut jo vuosien ajan blogini yksi suosituimmista versioista. Eikä syyttä. Sehän on ihan mahdottoman hyvää ja samalla kuitenkin tosi helppo tehdä. Se myös valmistuu ilman liivatetta, jonka takia täyte on suussasulavan pehmoinen. Tässä tulee nyt tuon sitruunajuustokakun sisar eli Taivaallinen limejuustokakku! Voi vitsit kuinka hyvää tämäkin oli! Jos pitäisi valita, kumpi on parempaa, se olisi mahdoton tehtävä. Tämän syömistä oli vaikea jättää siihen ensimmäiseen palaan. Enkä jättänyt.

Helppo juustokakun koristelu

Tämä juustokakku on melko samanlainen tehdä kuin sitruunainenkin versio, ainakin yhtä helppo. Sitruunan tilalla kuitenkin käytetään limeä ja limen kuorta tulee myös pohjaan. Lisäksi testasin samalla miten Flora Vispi taipuu tämän kakun tekemiseen. Tykkään tuosta Vispistä, sillä siitä tulee niin ilmava ja kuohkea vaahto. Jopa niin ilmava, että mun piti lisätä täytteen joukkoon enemmän tuorejuustoa ja myös limen mehua, jotta koostumuksesta ja mausta tuli tarpeeksi täydelliset. Nam, ihan tulee vesi kielelle kun vain muistelenkin tätä.

Järisyttavan hyvä limejuustokakku ilman liivatetta

Kakku on siis älyttömän pehmeä, moussemainen, lempeän limen makuinen. Keksipohjassa oleva lime korosti makua kivalla tavalla. Pohjaan voi toki mariekeksi-valkosuklaan sijasta käyttää vaikka kaurakeksejä+voisulaa, mutta silloinkin käyttämään hieman limen kuorta.

Limejuustokakku ilman liivatetta

Limen makua voi korostaa lisäämällä joukkoon hienoksi raastettua limen kuorta. Muista raasta limen kuori aina niin, ettei mukaan tule kuoren alla olevaa vaaleaa osaa, joka on vihreää kuorta karvaampi eikä siinä ole limelle tyypillistä makua. Ja toki aina kuori myös pestään hyvin ennen raastamista esim. karkealla perunanpesuun tarkoitetulla harjalla.

Oih, ja tässä tulee vihdoinkin ohje. Ei sitä näin ihanaa juustokakun ohjetta kannata pelkästään itsellään pitää, joten tässä se tulee.

Älyttömän herkullinen Limejuustokakku

Pohja:

15 kpl Mariekeksiä

75 g valkosuklaata

0.5 ison limen kuoriraaste

Limetäyte:

1 prk (2.5 dl) Flora Vispiä

600 g maustamatonta tuorejuustoa (suosittelen tähän Philadelhiaa)

n. 0.75-1 dl (maun ja limen happamuuden mukaan) sokeria

5-6 rkl limen mehua (=n. 2 ison limen tai 4 pienen limen mehut)

0.5-1.5 ison limen hienoksi raastettua kuorta

Ohje:

HUOM! En ottanut tällä kertaa vaihekuvia. Vaiheet ovat hyvin samanlaiset kuin Järisyttävän hyvän juustokakun postauksessa, joten voit sieltä vilkaista miltä missäkin leivontakohdassa pitäisi näyttää.

Aloita pohjan teolla. Rouhi Marie-keksit pienemmiksi. Laita ne esimerkiksi kestävään pakastepussiin ja runno pussia kunnolla ja hakkaa vaikka lihanuijalla, kunnes keksit ovat murskaantuneet pienemmäksi. Keksejä ei tarvitse saada ihan hienoksi, vaan riittää, että ovat hieman pienempää murskaa. Isommat kökkäreet jäävät kivoiksi rapeiksi sattumiksi. Sulata valkosuklaa mikrossa varovasti välillä sekoitellen. Sekoita keksimurska sulan valkosuklaan joukkoon ja sekoita joukkoon myös limen hienoksi raastettu kuori.

Voitele n. 20 cm irtopohjavuoka kevyesti. Voitelu auttaa kakkua irtoamaan siististi. Keijun Spray on tähän tarkoitukseen todella kätevä. Kaada keksi-valkosuklaamurska vuoan pohjalle ja levittele tasaisesti pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan täytteen tekemistä.

Vatkaa Flora Vispi paksuksi vaahdoksi. Pese limen kuori todella hyvin. Raasta kuori hienoksi raasteeksi ja purista limeistä mehut talteen. Vatkaa vispivaahdon joukkoon notkistetut tuorejuustot, hieman sokeria, limen mehua n. 5 rkl ja limen raastettu kuori. Maista ja lisää sokeria makusi mukaan. Täytteen koostumus on tässä vaiheessa kuohkean moussemaista, mutta melko vielä löysää.

Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Laita vuoka jääkaappiin ainakin kahdeksaksi tunniksi, mielellään yön yli.

Kun täyte on hyytynyt, poista vuoan reunat. Koristele esimerkiksi limen siivuilla, hienoksi raastetulla kuorella ja marengeilla. Nyt kakku on valmis nautiskeltavaksi. Nam! 🙂

Vinkki:

* Jos haluat enemmän limen makua ilman limen kirpsakkuutta, lisää täytteeseen hienoksi raastettua limen kuorta. Jos taas kaipaat kirpakkaampaa lopputulosta, lisää limen mehua. Huomaa, että mehun lisääminen lisää samalla myös riskiä siihen, että kakun täyte valuttaa kakkulautaselle nestettä samalla kun kakku jähmettyy. Tämän takia suosittelen, että mehua lisätään maksimissaan 2 rkl ohjeessa olevasta määrästä.

* Kekseinä voi käyttää myös vaikka kaurakeksejä, digestive-keksejä ja muita ei-kovin-makeita keksejä.

* Maistele täytettä ja säädä sokerin määrä kohdilleen. Laita sokeria ensin ohjetta pienempi määrä. Maista lopullinen määrä omaan makuusi sopivaksi. Limen happamuuksissa saattaa olla eroja, jolloin välillä sokeria kannattaa laittaa enemmän ja toiste taas vähemmän.  Muista, että kakku saa makeutta myös valkosuklaalla hyydytetystä pohjasta.

* Voit koota kakun myös suoraan tarjoilulautasella käyttäen apuna irtopohjavuoan reunaosaa. Aseta vuoan reunaosa keskelle tarjoilulautasta ja kokoa kakku sen sisäpuolelle. 

Juustokakun pala

Tämän kakun myötä toivotan kaikille herkullista Pääsiäistä!

Pidän tässä kohtaa pienen loman niin blogista kuin ”oikeista töistäkin”, mutta palaan vielä ennen Vappua Vappuherkkujen kanssa. Näihin kuuluu mm. maailman parhaat donitsit uunissa – muokattuna munattomiksi ja maidottomiksi. Nam!

Kommentit (6)

Mun yks kempimakuja juustokakkua on lime! Niin hyvää! Tämäkin näyttää just oikein pehmoiselta! 😋 Sitruuna on kyllä kanssa aivan ihana! 😄

Sitrushedelmät sopii juustokakkuihin niiiin hyvin. Mä tykkään käyttää sitruunaa tosi paljon, mutta kyllä tämä limekin oli niin herkullinen, etten oikein tiedä, kumpi onkaan loppujen lopuksi parempi. Ja tuo koostumus, niin ihanan pehmoista 😋

Sitruunaversio testattu, nyt pakko päästä testaamaan tämä lime. Olisikohan 1.5 kertainen ohje sopiva 24cm kakkuvuokaan?

75 valkosuklaata. Ilmeisesti aika monta valkosuklaata? Ajateltiin tehdä esikoisen 1-v synttäreille.

Ups, valkosuklaan määrästä puuttui grammamerkintä! Nyt kohta korjattu. Tosi hyvä kun kysyit. Hauskoja synttäreitä ja leivontahetkiä! 🙂

Kommentoi juttua: Taivaallinen limejuustokakku, liivatteeton

Vastaa käyttäjälle Taru / Taikakakut Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Testailin tähän lukijan vinkkaamaan ihanaan punaherukka-juustokakkuun hieman erilaista pohjaa, ja voi kuinka herkullista siitä tuli! Olisin voinut syödä pelkkää pohjaa pelkiltään, niin herkullista, rapeaa ja kinuskisen makeaa se oli. Pehmeä miedosti sitruunainen ja vaniljainen juustokakkutäyte sekä kirpeähkö punaherukkapäällinen olivat piste i:n päällä. Ihanaa herkkua kaikinpuolin 💖 Enkä ole ainut tätä mieltä oleva, sillä myös monet muut syöjät kehuivat tätä ja pyysivät innoissaan myös ohjetta. Lue koko ohje blogista⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/herkullinen-punaherukka-juustokakku/⁠
⁠
#punaherukka⁠
#juustokakku⁠
#juustokakunpohja⁠
#ihanitsetehty⁠
#kesäleivonta⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#kesä⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#yummy⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog
  • Meillä oli mökillä jälkkärinä ihana Eton mess, paremmin ehkä Pappilan hätävarana tunnettu todella helppa ja nopea jälkiruoka, joka valmistuu vain kourallisesta aineita. Tuoreet mansikat yhdessä marengin ja sitruunalla maustetun vaniljavaahdon kanssa ovat ihanaa herkkua, joka tuntuu maistuvan aina jokaiselle. Kurkkaa helppo ohje blogista
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/eton-mess-helppo-ja-nopea-jalkiruoka/⁠
⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog
  • Nämä ihanat, älyttömän hyvät, uunittomat suklaakeksit valmistuvat helposti ja nopeasti vain muutamasta aineesta. Näiden tekeminen onnistuu myös vaikka mökillä, jos sieltä vain löytyy edes jonkinlainen liesi, jotta kaurahiutaleet pystyy paahtamaan pannulla ja suklaan saa sulatettua. Aivan loistava ohje, vaikka itse sanonkin. Katso tarkka ohje blogin puolelta⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kaura-suklaakeksit-ilman-uunia/⁠
⁠
#suklaa⁠
#suklaakeksi⁠
#kaurakeksi
#ilmanuunia⁠
#keksit⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#yummy⁠
#easybaking⁠
#chocolate⁠
#cookies⁠
#withoutoven⁠
  • Mein tyttö täytti 10-vuotta ja toivoi synttärikakukseen suklaakakkua. Kakun suhteen tytöllä oli tarkat toiveet sekä maun että ulkonäön suhteen. Valmis kakku ilahdutti tytön ja tytön kaverit, jotka ottivat kakusta parikin santsikierrosta. Lopulta jäljellä oli vain pienen pieni pala. Kurkkaa kakun tarkka ohje blogin puolelta ⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/suklaakakku-tyton-10-vuotissynttareille/⁠
⁠
#suklaa⁠
#suklaakakku⁠
#mielettömänmeheväsuklaakakkupohja⁠
#mansikat⁠
#10vuotta⁠
#kaverisynttärit⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivontablogi⁠
#yummy⁠
#chocolate⁠
#cake⁠
#strawberry⁠
⁠
  • Suolainen pannukakku on helppo ja herkullinen arkiruoka tai vaikkapa lounas. Pannariin voi hukuttaa miltei mitä tahansa. Kurkkaa ohje blogin puolelta ja testaa vaikka heti tänään⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/arkiruokavinkkina-suolainen-pannukakku/⁠
⁠
#arkiruoka⁠
#helppojanopea⁠
#suolainen ⁠
#pannukakku⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivontablogi⁠
#blogi
  • Tämän kesän viimeisin, muttei vähäisin raparperileivonnainen taisi olla tässä. Tämä superhelppo, muhkea ja mehevä vadelma-raparperipiirakka valmistuu yhdessä kulhossa ja saa päälle ihanan makuparin, vadelma+raparperi. Vein yhden pellillisen töihin ja toisen valmistin kotiin valmiiksi työaamuna ennen töihin lähtöä. Ja ei, en ole aamuvirkku jokabaina heiluu aamuisin pystyssä. Tämä vain valmistuu niin nopeasti, ettei aamutoimista lähtenyt kuin muutama minuutti pois. Varsinkin, kun ne jauhot ja sokerit olivat valmiina pöydällä odottamassa. Superhelppo ja herkullista. Toimii myös muista marjoista! Kurkkaa ohje blogista

https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-meheva-vadelma-raparperipiirakka/

#helppojanopea
#kesä
#raparperi
#vadelma
#piirakka
#leivontablogi
#suklaapossu
#kotiliesi
#kotiliesiblogit
#rhubarb
#rasberry
#pie
#easyandyummy
#yummy
  • Tytöt 6v ja 9v leipoivat kahdestaan äitienpäivälahjaksi ihanan mutakakun kaakaokermalla ja tuoreilla mansikoilla. Kakku tehtiin sydämen malliseen vuokaan ja mansikoiden päällä oli vielä suklaa, jossa ♥️ Aivan ihanat lapset ja todella ihana kakku 💕 Katso helppo ohje blogista ja leivo vaikka Juhannukseksi.

https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mutakakku-kaakaokermalla-ja-mansikoilla/

#mutakakku
#kaakaokerma
#mansikat
#kesä
#äitienpäivä
#lastenleipoma
#suklaapossu
#kotiliesi
#kotiliesiblogit
#chocolate
#mudcake
#strawberry

suklaapossu

X