Suklaapossu

Testipohja vaaleaksi kakkupohjaksi ja Nutella-trifle

 

Pojan ristiäiskakun kakkupohjaa miettiessäni mieleeni juolahti testata, miten kostea piirakkataikina muovautuu kakkupohjaksi. Halusin kakkupohjasta mehevän, mutta en aivan niin kosteaa ja rasvaista, kuin blogista löytyvä Vaalea kakkupohja on. Muokkasin mehevää Omenapiirakan ohjettani hieman ja paistoin sen vuoassa. Aika kivasti onnistui. Lopputulos oli kostea, mehevä ja miedon makuinen. Ja sellainen, jonka kerrokset pysyivät hyvin koossa. Pohjan piti jopa päätyä kakkuun, mutta leikkasin sen hätäpäissäni todella huolimattomasti ja pilallehan se meni. Syytän jälleen väsymystä, sillä pojun syntymän jälkeen ote leivontaan on muuttunut, ja keskittymiskyky (jep, se vähäinenkin) on häipyy helposti taivaan tuuliin.

Noh, meille oli tulossa vieraita, joten vatkasin vähän kermaa ja heitin joukkoon nutellaa. Käytiin vielä tyttöin kaa poimissa muutama vadelmakin. Ja lopputuloksena oli jälleen kerran, mikäs muu kuin älyttömän helppotekoinen trifle! Trifle vain on niin kätevä tapa hukuttaa (leikkaamisen takia) epäonnistunut tai jostain ylijäänyt kakkupohja.

Aluksi ajattelin laittaa vadelmia myös kerrosten väliin, mutta tytöt olivat päivällä ehtineet napostella miltei kaikki marjat omiin suihinsa. Eipä siinä mitään, tämä maistui hyvin vieraille näinkin. Erityisesti lapset olivat innoissaan ja lusikoivat lautasilleen santsikierroksen 🙂

Tässä tapauksessa laitoin trifleen puolet tuosta pohjasta. Ja toisen puolen hukutin pikaiseen mokkakakkuun 🙂

Nutella trifle vadelmilla

 

n. 23 cm irtopohjavuokaan

Aineet (trifleen valmiista pohjasta noin puolet):

 

4 kananmunaa

3 dl sokeria

1.5 dl öljyä

3.5 dl maitoa

6 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1 rkl leivinjauhetta

1 rkl vaniljasokeria

Lisäksi: 2 dl vispikermaa 1 dl suklaa-pähkinälevitettä vadelmia

Ohje:

Riko kulhoon munat, lisää sokeri, öljy ja maito. Vatkaa nopeasti kunnolla sekaisin. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja vatkaa sekaisin. Kaada taikina voideltuun n. 23 cm vuokaan.

Paista 170 asteessa, keskitasoa hieman alemmalla tasolla noin tunti, kunnes keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Anna pohjan jäähtyä hetki vuosta. Poista vuoan reunaosat ja peitä pohja hyvin esim. kelmulla. Jäähdytä kokonaan.

Leikkaa pohja tasaiseksi (jos pinta on kovera). Leikkaa kahteen osaan. Voit esim. pakastaa toisen osan, sillä trifleen tarvitaan vain toinen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon myös suklaa-pähkinälevite. Laita tarjoilukulhoon vuorotellen kakkupohjaa, nutellavaahtoa sekä vadelmia. Ja eikun syömään 🙂

Vinkki:

* Taikina on todella löysää. Testaa vuokasi vedenpitävyys ennen kuin kaadat taikinan siihen, niin vältyt uunin siivoamiselta.

* Voitele kakkuvuoka tarkasti, niin pohja lähtee siistimmin vuoasta irti.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Testipohja vaaleaksi kakkupohjaksi ja Nutella-trifle

Raisa P

Aina ei onnista.. Onneksi kakkupohja ei kuitenkaan hukkaan mennyt! 🙂

Suklaapossu

Eipä onnista ei. Onneksi epäonnistumisestakin on usein jotain hyötyä, niin kuin tälläkin kertaa triflen ja mokkakakun muodossa 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *