Tiramisu-kääretorttu

Tiramisukääretorttu on ihanan helppo, nopea ja herkullinen leivonnainen. Siinä maistuu kahvi, suklaa ja amaretto. Vaikken olekaan kahvinystävä ja jätän mieluusti keitetyn kahvin muiden juotavaksi, leivonnaisissa kahvi maistuu todella ihanalle. Niin myös tässä kääriksessä. Tästä tuli todella hyvää, vaikka itse sanonkin.

Leivoin tämän kääretortun mieheni synttärikakuksi muutama päivä sitten, sillä tiramisu on hänen suurta herkkuansa.

Tiramisu kääretorttu

Aidon tiramisun pehmeään mascarponevaahtoon kuuluisi mascarponen lisäksi myös kananmunat. Niillä täytteen koostumuksesta tulisi ihanan täyteläinen, pehmeä ja suussasulavan silkkinen. Oikaisin kuitenkin tässä kääriksessä sen verran, että jätin munat pois ja laitoin niiden sijasta joukkoon hieman vispikermaa. Näin täytteestä tuli hieman kiinteämpi ja siitä sai pursotettua myös päälle ruusukkeita koristeeksi. Täyteläisyydestä ei kuitenkaan tarvinnut luopua, sillä runsas mokan ja amareton makuinen mascarponevaahto toi täytteeseen sitä reilusti.

Kääris maistui melko tarkkaan aidolle tiramisulle. Toki jos aletaan hiuksia halkomaan, on tämän kääriksen pohjakin eri mitä ”pitäisi” olla. Aitoon tiramisuun kun kuuluvat savoiardikeksit, mutta tässä ne on korvattu kaakaolla maustetulla sokerikakkupohjalla. Lisäksi kunnon tiramisun tietynlainen ilmavuus jäi hieman uupumaan, mutta kosteus oli sitä luokkaa kuin pitikin eli miltei märkä. Toisaalta jos miettii aikoinaan Roomassa maistelemiani tiramisuja, sielläkin tiramisujen erot olivat huimat. Joskus sai kuivaa ja suht mautonta tiramisua ja joskus suorastaan märkää tiramisuja, joka oli myös pumpattu täyteen makua. Tämä tiramisu on sitä mistä itse pidän, eli maukasta ja juuri sopivan kosteaa.

Ja hei, pakko hehkuttaa vielä yhtä juttua! Nimittäin sitä, että kerrankin sain kääretortun käärittyä ilman halkemia! Pieni asia, suuri ilo. Mutta juu. Vaikka itse kääriminen onnistui hienosti, kävi siinä sitten lopulta köpelösti ja kääris hajosi siinä vaiheessa, kun nostin sitä tarjoilulautaselle. Kääretortun pinta oli niin pehmoinen ja höttöinen, että se hajosi piinalta siitä kohtaa, mistä otin kiinni sormellani. Onneks pinnalle tulleen halkeaman sai peitettyä pursotuksilla.

Tämän kääretortun myötä mulle taisi aueta myös salaisuus kääretortun pehmeään rakenteeseen ja repeytymättömyyteen. Ne taitavat olla kiinni ainakin näistä jutuista:

1. Pohjaa kannattaa paistaa juuri sopivasti, ettei se suottas kuivu.

2. Täyttämätön pohja kannattaa säilyttää liinan/leivinpaperin alla kuivumisen välttämiseksi. Kuiva pohja repeää helpommin.

3. Rullaaminen kannattaa suorittaa leivinliinaa apuna käyttäen. Eli ensimmäinen taitos tehdään voimakkaasti, jonka jälkeen loppurullaaminen sujuu nostamalla leivinliinaa reunasta niin, että kääretorttu kääriytyy kuin itsestään.

4. Jos kääretorttupohja on tehty vehnäjauhoista, se kannattaa kääriä heti uunista poisottamisen jälkeen kevyesti rullalle ja antaa jäähtyä muotoonsa. Jos taas kääretorttupohja on tehty perunajauhoista, sen kannattaa antaa jäähtyä kokonaan vaaka-asennossa ennen rullaamista.

 

Tiramisu-kääretorttu

Noin 15 annosta

Aineet:

4 (m-koon) munaa

1.5 dl sokeria

1 dl perunajauhoja

0.5 dl tummaa kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

Kostutus:

1 dl vettä

1.5 rkl espressopikakahvijauhetta

1.5 rkl sokeria

2 rkl amarettoa

Täyte:

2 dl vispikermaa

2 tl espressopikakahvijauhetta

500 g mascarponea

1.25 dl sokeria

1.5 rkl amarettoa

Päälle:

noin 1/6 täytteestä

tummaa kaakaojauhetta

Ohje:

Tee pohja. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Vaahto on sopivaa silloin kun taikinalla piirtämäsi numero 8 pysyy taikinan pinnalla näkyvillä muutaman sekunnin. Sekoita jauhot keskenään ja siivilöi seos muna-sokerivaahdon joukkoon kolmessa erässä ja kääntele varovasti nuolijalla taikinan joukkoon.

Kaada taikina leivinpaperoidulle n. 30 x 40 cm uunipellille. Tasoita.

Paista 200 asteessa noin 8-10 minuuttia. Kun otat pohjan pois uunista, kumoa se leivinpapereineen leivinliinan päälle. Jätä leivinpaperi päälle jäähtymisen ajaksi. Jäähdytä kokonaan.

Tee täyte. Vatkaa vispikermaa vaahdoksi. Kun vaahto alkaa muodostua, lisää joukkoon espressopikakahvijauhe. Vatkaa kerma tukevaksi vaahdoksi. Lisää kerman joukkoon notkistettu mascarpone, sokeria ja amaretto. Vatkaa kunnolla sekaisin.

Tee pohjan kostutusliemi sekoittamalla veteen espressojauhe, sokeri ja amaretto. Kostuta kääretorttupohja seoksella. Muista kostuttaa myös reunat.

Ota täytteestä noin 1/6 talteen päällisen koristelua varten. Levitä loput eli 5/6 täytteestä kääretorttupohjan päälle.

Kääri täytetty kääretorttu. Taita ensimmäinen taitos napakasti ja jatka sen jälkeen rullaamista keittiöliinaa apuna käyttäen. Jätä sauma kääretortun alapuolelle. Laita kääretorttu jääkaappiin vetäytymään vähintään tunniksi.

Laita loput täytteestä pursotuspussiin, jossa on esim. tähtipäinen tylla. Pursottele kääriksen päälle ruusukkeita. Ripottele pinnalle tummaa kaakaojauhetta ja koristele esim. suklaakarkein.

Vinkki:

* Voit vaikuttaa kääretortun pituuteen ja paksuuteen sillä, kummalta sivulta aloitat rullaamisen. Aloittamalla rullaamisen lyhyeltä sivulta, kääretortusta tulee lyhyt, mutta muhkea. Siinä erottuu myös kierteet selvemmin kuin jos rullaamisen aloittaa pitkältä sivulta.

* Leikkaa ennen tarjoilua kääretorttujen päät ohuelti pois. Näin kauniit kierteet näkyvät paremmin.

Helppo ja nopea kääretorttu

Kääretorttu on helppo ja nopea leivonnainen

Kommentit (6)

Hyviä vinkkejä! Tiramisu on ihan ehdoton suosikki.

Kiva, jos vinkeistä on apua. Ja kyllä, tiramisu on yksi parhaista! 😛

Muuten aika kiva ohje, mutta miksi ihmeessä näin paljon valkeaa sokeria? joka kohdassa ja ihan turhaan. Vähemmälläkin kieli menisi solmuun.
Herkkuja terveellisemmin.

Sokerin määrää voi aina itse vähentää, jos niin haluaa. Itse pohjasta sitä on haastava vähentää ilman, että pohjan koostumus kärsii, mutta täytteen osalta sokerin määrä kannattaa maistella omaan suuhun sopivaksi. Ja toki sokerina voi käyttää muutakin, kuin valkoista sokeria. Koko tiramisussa on sokeria vajaa 3 dl, joka tekee noin 1 ruokalusikallisen per annos. Tuo määrä sokeria menee helposti jo yhteen pellilliseen piirakkaa tai parin kahvikupillisen joukossa. Mutta kukin tekee omat valintansa. Kun pääruokavalio on kunnossa, voi välillä herkutella hyvillä mielin.

Ai, ai, mikä ihanuus! Kyllä vesi herahtaa kielelle, kun kuvaa vilkaisee. Tätä kääretorttua aion tehdä, vaikka minäkään en juo kahvia, en liioin alkoholia, mutta tiramisussa ne ovat ehdottomia.

Kiva, että innostuit Kyökkikissa 🙂 Kummasti vain kahvi (ja alkoholi) sopivat tosi ihanasti leivontaan, vaikkei niitä muuten joisikaan. Tämäkin oli taas niin herkkua että!

Kommentoi juttua: Tiramisu-kääretorttu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X