Suklaapossu

Siemennäkkäri eli todella maukas näkkileipä (gluteeniton)

Siemennäkkäri

Tämä taivaallisen ihanan makuinen ja rapea näkkileipä sai alkunsa, kun kaivoin kaapista vanhaksi meneviä tuotteita ja käsiini osui maissijauhopussi. Pussin takaosassa pilkisti näkkileivän ohje ja tuohan alkoi kiinnostaa niin paljon, että pitihän sellaista kokeilla. Upotin näkkileipään kaapista löytyneitä seesamin- ja pellavansiemeniä. Ja voi mahoton, kyllä tuli hyvää!

Itsetehty siemennäkkileipä on helppo ja nopea herkku

Siemenet paahtuivat uunissa ihaniksi, hieman pähkinäisiksi ja näkkärin päällä olevat sormisuolahippuset tekivät mausta vieläkin mahtavamman. Itseasiassa tuo sormisuola oli piste ii:n päällä, sillä ilman sitä maku tuli esille vasta hetken pureskelun jälkeen ja suolalla aivan samantein, nams.

Kotitekoinen gluteeniton näkkileipä maistuu kaikille

Näkkäri on parhaimmillaan heti pian tuoreena syötynä, mutta maistuivat myös seuraavana päivänä. Tämä voitti kaupan näkkärit mennen tullen, tai eihän näistä voi edes puhua samana päivänä, mums! Ehdottomasti parasta näkkileipää jota olen koskaan maistanut. Näkkärit on vieläpä gluteenittomia. Ja todella helppoja ja nopeita tehdä. Tai no paistamisessa menee muutama tovi, mutta itse taikinan teossa ei kauan kulu.

Gluteeniton näkkileipä

pellillinen

Taikina

2 dl maissijauhoja

1 dl pellavansiemeniä

1 dl seesaminsiemeniä

2½ dl kiehuvaa vettä

½ dl öljyä

Pinnalle:

n. 1 tl sormisuolaa

pellavan- ja seesaminsiemeniä 

Ohje:  

Laita uuni lämpeämään 160 asteeseen. Sekoita kaikki taikinan kuivat ainekset kulhossa sekaisin. Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi. Sekoita kiehuvan veden joukkoon öljy.

Kaada kiehuva vesi-öljyseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Kaada massa pellille leivinpaperin päälle. Laita päälle toinen leivinpaperin pala ja kaulitse sen päältä taikina ohueksi. Ripottele sormisuola taikinan pinnalle ja painele suola taikinaan kädellä. Koristele halutessasi siemenillä. Painele myös siemenet kevyesti taikinaan.

Leikkaa taikina veitsellä sopivan kokoisiksi paloiksi tai jätä kokonaiseksi. Kokonaisesta levystä voi murtaa epämääräisen muotoisia paloja (näin tein minä), kun taas valmiiksi leikatusta saa helpommin halutun muotoisia kappaleita.

Paista uunin keskitasolla n. 1h 15min., kunnes levy on kovettunut ja saanut väriä pintaansa. Anna näkkileivän jäähtyä kokonaan ennen paloittelemista.

Vinkit:

* Koita saada levy kaulituksi mahdollisimman tasapaksuksi, jotta se kypsyy tasaisesti. Jos reunat kuitenkin kypsyvät selvästi nopeammin rapeiksi kuin keskusta, taita reunapalat pois ja jatka keskustan kypsennystä edelleen tarpeeksi pitkään.

* Siemenet voi valita oman makunsa ja mieltymyksensä mukaan. Joukkoon voi sekoittaa seesamin- ja pellavansiementen lisäksi vaikkapa auringonkukansiemeniä tai kurpitsansiemeniä..


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Siemennäkkäri eli todella maukas näkkileipä (gluteeniton)

Taru

Kuulostaa älyttömän hyvältä! Ja kaiken kukkuraksi mulla olisi kaapissa isot pussit niin seesaminsiemeniä kuin pellavansiemeniäkin! Heti kun lapset paranee ja muut kiireet antavat myöden niin kokeilen tätä! 😀

Suklaapossu

Olivatkin ihan älyttömän hyviä! Näihin tuli "pienoinen" himo ja yhden palan jälkeen piti ottaa vielä se yksi. Ja sen jälkeen vielä yksi.. 😉 Testailehan ihmeessä heti kun vain onnistuu. Paranemisia! 🙂

Kaisa

Viime jouluna näitä ekakerran sain lahjaksi ja nämähän ovat niin koukuttavia rouskuteltavia 🙂

Suklaapossu

"Koukuttava" on just se sana millä näitä kuvaisin. Nams! Ja todella mainio lahja-idea, kiitos Kaisa vinkistä! 😀

Leipoo sukkasillaan

Herkullisen ja terveellisen näköistä herkkua on 🙂 Pitäisi leipoa enemmän suolaista kaikkien makeiden leivonnaisen tilalla tai ainakin välissä.

Suklaapossu

Niimpä, sanos muuta. Suolainen tuppaa usein "unohtumaan". Mutta tätä suolaista voin todellakin suositella! Jos vain uusi keittiömme olisi jo kasassa, niin tekisin näitä varmaan samantein 🙂

Kaura

Nam! Pitkään jo pitänyt kokeilla näkkäriä. Monessa blogissa ohjeita ihastellut.

Suklaapossu

Suosittelen testailemaan! Itse en osannut aiemmin edes kuvitellakaan, kuinka herkullista itse tehty näkkäri onkaan. Mielettömän hyviä, kokeilehan sinäkin Kaura 🙂

🥑SiLjA🥑

oli kyllä erittäin hyviä😋😋😋

Suklaapossu

Ihana kuulla, että maistui sinullekin SiLjA 🙂 Näihin tulee helposti himo 🙂

Nina

Olin ajatellut näkkileivän valmistusprosessin jotenkin tosi työlääksi, siksi ei ole aiemmin tullut leivottua – en ollut uskoa silmiäni kun näin tuon pienen määrän ainesosia, joita ne vaativat! Taikinan teko oli kyllä helpointa ikinä, kuin taikaa suorastaan tuon keitetyn veden ansiosta 😉 nyt odotellaan näkkäreitä uunista! Kiitos kun jaoit reseptin 🙂

Suklaapossu

Hei Nina! Tämä on kyllä huippuhyvä ohje minustakin. Niin helppo ja todella maukas. Toivottavasti sinäkin tykkäsit 🙂

Nina

PS. käytin seesamiöljyä normi-öljyn sijaan 🙂

Suklaapossu

Ooh, seesamiöljy kuullostaa herkulliselta 😛

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *