Suklaapossu

Tomaatti-vuohenjuustopiirakka, munaton

Herkullinen vuohenjuustopiirakka on ihana juhlien suolainen piirakka

Kolmas kerta toden sanoo ja tässä tulee vihdoinkin parisen kuukautta lupaamani, superherkullinen tomaatti-vuohenjuustopiirakka. Ihanan pehmeä, mehevä, ohutpohjainen, maukas piirakka, jossa vuohenjuuston suolaisuus, tzatziki ja suussa räjähtelevät minitomaatin puolikkaat ovat suloisessa sopusoinnussa keskenään. Piirakan päällä kököttävät pinjansiemet tuovat piirakkaan ihanan, makeahkon lisän ja tuore basilika sopii muuten vaan koko makukomboon täydellisesti. Siis yksinkertaisesti sanottuna, todella herkullinen suolainen piirakka. Omasta mielestäni jopa täydellinen.

vuohenjuustopiirakka on herkullista

Tein piirakan kolmesti, ennen kuin sain siitä tarpeeksi täydellisen täytteen ja pohjan osalta. Yhden lisähaasteen toi myös se, että halusin piirakan olevan munaton, jotta myös pieni muna-allergisemme pääsisi maistamaan sitä. Ensimmäinen piirakkaversio oli maultaan jo todella ihana, mutta aivan liian kuiva, ja jouduin säätämään liemen määrää sopivammaksi. Seuraavassa piirakassa sain täytteen kohdilleen, mutta huomasin, että pohja kaipasi vielä hieman fiksaamista, eikä rahka-voitaikina sopinut piirakkaan haluamallani tavalla.

Pongasin Frutti di Mutsi -blogista herkullisen ja älyttömän helpon oloisen ohjeen piirakan pohjaan, josta löytyi grammoissa mitattuna saman verran voita, jauhoja ja juustoraastetta. Testailin tätä pohjaa ja kyllä, pohja oli juuri sellainen, mitä Frutti di Mutsi – blogin kirjoittajakin kehui; sopivan rapea, mutta samalla sopivan mehevä. Taikinaa tuli vuokaan todella ohut kerros, mutta ehkäpä juuri sen takia täytteen ja pohjan välinen suhde oli just passeli. Ohut, maukas pohja ja reilummin täytettä. Nam! Pohja myös paistui ilman esikypsennyksiä kostean täytteen alla juuri sopivaksi.

Munaton vuohenjuusto tomaatti piirakka maistuu arkena ja juhlissa

Meillä tätä herkullista piirakkaa oli tarjolla lastemme yhteissynttäreillä. Vanhempi tytöistä tykästyi tähän aivan yhtä paljon kuin minäkin ja molemmat harmiteltiin seuraavana päivänä, kun piirakka loppui. Noh, onneksi tämän tekee nopeasti uudestaan 🙂

Vuohenjuusto-tomaattipiirakka

n. 25 cm vuokaan

Pohja:

100 g voita

100 g (n. 1.5 dl) vehnäjauhoja

100 g (n. 2 dl) juustoraastetta

Täyte:

1-1.5 pötköä (á 200 g) vuohenjuustoa

n. 250-300 g minitomaatteja

2 dl (kevyt, n. 10% rasvaa sisältävää) ranskankermaa

1.5 dl (kevyt, n.7% rasvaa sisältävää) kermaa

200 g tzatzikituorejuustoa

1 tl valkosipulimurskaa (tai 2 valkosipulin kynnet hienonnettuna)

1 rkl maissitärkkelysjauhoja

n. 1/3 tl (maun mukaan) suolaa

n. 2-3 rkl pinjansiemeniä

tuoreita basilikan lehtiä

Ohje:

Tee ensin pohja. Lämmitä voita mikrossa, kunnes se pehmenee hieman. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja juustoraaste ja sekoita, kunnes aineet ovat hyvin sekaisin. Älä kuitenkaan suottas vaivaa taikinaa ettei se sitkisty. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille ohueksi kerrokseksi. Taikina riittää kyllä, vaikka saattaa näyttää, että sitä on liian vähän. Jätä vuoka jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

kolmen aineen piirakkapohja

Tee täyte: Sekoita ranskankerma, kerma, tuorejuusto, valkosipulimurska, maissitärkkelysjauhot ja suola keskenään. Maista ja mausta tarvittaessa lisää suolalla tai valkosipulilla. Viipaloi vuohenjuustopötkö noin 1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Puolita minitomaatit. Levitä kerma-tuorejuustoliemestä reilu puolet vuokaan pohjantaikinan päälle. Lado vuohenjuustoviipaleet päälle ja ripottele pinnalle reilu puolet tomaateista. Levitä loput kerma-tuorejuustoliemestä päälle ja laita pinnalle lisää tomaatteja.

munaton suolaisen piirakan täyte

Ripottele pinnalle vielä pinjansiemeniä. Paista 200 asteessa alatasolla n. 30 minuuttia tai kunnes pinta näyttää hyytyneeltä ja reunat alkavat saamaan väriä. Anna piirakan vetäytyä hetki ennen syömistä ja ripottele pinnalle tuoreita basilikan lehtiä hieman ennen korkkaamista. Ja eikun kimppuun!

munaton vuohenjuustopiirakka1

Vinkit:

* Huomaa, että paistoaika saattaa riippua vuoan materiaalista.

* Piirakka maistuu älyttömän hyvälle myös kylmänä, kokeiltu on!

* Jos et löydä tzatzikituorejuustoa kaupasta, voit laittaa täytteeseen sen sijasta maustamatonta tuorejuustoa, jonka sekaan lisäät hieman hienonnettua kurkku, valkosipulia ja ripauksen suolaa

* Vuohenjuuston määrää voi säätää sen mukaan, paljonko rakastaa. Mein piirakassa oli 1 pötkö vuohenjuustoa, mutta mietin tässä, että sitä olisi voinut olla aavistus enemmänkin. Ainakin kaltaiselleni vuohenjuustohiirelle. Vaikka herkkuahan tämä oli yhdellä pötkölläkin, nams!

EDIT. 28.9.2019. Vehnäjauhojen määrä oli merkattu desilitroina 1.75 dl. Tämä on kuitenkin liikaa, kun lasketaan, että 1 dl jauhoja painaa noin 65 g. Korjasin ohjeeseen oikeamman jauhomäärän eli 1.5 dl.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tomaatti-vuohenjuustopiirakka, munaton

Leena

Miksi pohjan nimi on ”kaurainen”?

Suklaapossu

Hyvä kun kysyit Leena. Siihen kohtaan on harmillisesti jäänyt kirjoitusvirhe. Nyt se on muokattu oikeaksi.

Liz

Voiko pohjan jauhot vaihtaa gluteenittomiin? 🙂

Suklaapossu

En ole kokeillut, mutta uskoisin, että gluteenittomat jauhot toimivat tässä pohjassa oikein hyvin. Juustoraaste sitoo taikinaa, jolloin gluteenittomastakaan pohjasta ei luultavammin tule liian murenevaa.

Sanna

Kestääkö piirakka pakastuksen?

Suklaapossu

Hei Sanna! Meillä tätä ei kerennyt pakkaseen asti, varmaa tietoa ei ole, mutta pelkäänpä, että munattomuudesta johtuen piirakan rakenne (erityisesti täyte) saattaa kärsiä pakastamisesta.

Vastaa käyttäjälle LizPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *