
Tuhti mokkajäätelö ilman jäätelökonetta

Tämä tuhti mokkajäätelö tuli tehtyä jo ennen kesäisten säiden saapumista jonkin aikaa vaivanneeseen mokanhimoon. Kylläpä kahvi taas maistui hyvältä tässäkin, vaikken kahvista muuten välitäkään! Ohje on jälleen muokattu helposta, ilman jäätelökonetta onnistuvasta kahden aineen jäätelöohjeesta. Lisäsin ohjeeseen vain kaakaojauhetta sekä espresso-pikakahvijauhetta. Helppoa ja nopeaa.
Jäätelöstä tuli makea, ihanan mokkainen, kaakaoinen, täyteläinen, pehmeä, herkullinen, tuhti eli nam! Yleensä vatsalaukkuni ei tunnu tunnistavan jäätelöä, vaan voisin syödä sitä vaikka kuinka paljon. Tämän pehmeän ja täyteläisen jäätelön kanssa kävi kuitenkin niin, että pienikin pallo tyydytti jäätelönhimon. Vaikka tämä olikin aivan ihanaa, niin makeutta oli sen verran paljon, että vielä suuremman jäätelön himon iskiessä jättäisin kondensoidun maidon määrän ennalleen ja laittaisin hieman enemmän muita aineita. Näin jäätelöstä ei tulisi aivan niin tuhti, mutta varmaankin silti herkullinen. Hmm. Pitääkin tässä kesän aikana testailla 🙂
Helppo, tuhti mokkajäätelö (ilman jäätelökonetta)
n. 1 litra
Aineet:
2.5 dl Flora Vispiä
2.5 dl Flora Kuohua
1 prk kondensoitua maitoa (ei karamellisoitua)
n. 3 rkl hyvää, tummaa kaakaojauhetta
1 rkl ekspresso-pikakahvijauhetta
Päälle:
Suklaaströsseleitä
Ohje:
Vatkaa kermat paksuhkoksi vaahdoksi. Kaada joukkoon kondensoitu maito ja pikaespressojauhe. Hurauta nopeasti sekaisin. Siivilöi joukkoon vielä tumma kaakaojauhe ja sekoita kunnolla sekaisin. Maista ja lisää makusi mukaan halutessasi kaakaojauhetta.
Kaada massa pakastuksen kestävään, noin 1 litran vetoiseen vuokaan ja ripottele pinnalle halutessasi suklaaströsseleitä. Laita pakkaseen vähintään 6 tunniksi.
Nautiskele itseksesi tai hyvässä seurassa.

Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen! Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan! Copyright Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos! Yhteydenotot suklaapossu.leipoo (at) gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Tuhti mokkajäätelö ilman jäätelökonetta
Nam! Kuulostaa ja näyttää niin herkulliselta jäätelöltä.
Kiitos 🙂 Oli makeaa ja tuhtia, mutta ah, kyllä vain maistui! 😛
Kuulostaa super-ihanalta… 🙂
Kiitos Satu 🙂 Hyvin sanottu! Tuota mieltä meillä ollaan tästä 🙂
Nam.. jäätelökesä on kohta täällä.. 🙂
Nams, ihanaa, niin onkin! 😀
Tein huomisiltaisia kyläilyjä varten pakasteeseen sun jätskiohjetta soveltaen pätkisjäden, lakujäden ja maapähkinä-rommirusinajäden!! Kiitos ohjeesta 🙂 . Nyt vain odottelen että huominen tulisi jo ja päästäis maistelemaan joka laatua!
Vau, sinäpäs kovin innostuit Eve! Mulla kesti vastata näimmä niin kauan, että kyläilytki ovat jo ilmeisesti ohi. Toivottavasti jädet maistuivat..!?! 🙂