Tuhti suklaamoussekakku

Tämä kakku sai alkunsa miettiessäni ideoita parasta ennen päiväystä lähestyvälle maitojauheelle. Halusin jotain suklaista ja sain päähäni testailla maitojauheen käyttöä suklaakakkupohjassa. Koska maito sitoo kosteutta, maitotuotteet yleensä mehevöittävät leivonnaisia, joten ajattelin myös maitojauheen tekevät samoin. Ja niinhän siinä kävi. Tämä kakkupohja ei kaivannut kostuketta. Sipaisu hilloa vain pintaan ja aimo annos suklaamoussea päälle. 

Vaikka kakkupohja
on pehmoista ja mehevää tällaisenäänkin, voi sen halutessaan kostuttaa kevyesti täytteeseen sopivilla
mehuilla, likööreillä, limuilla tms. Tein pohjat 20 cm vuokaan. Niistä tuli tosi muhkeat. Pohjat vois hyvin paistaa myös reilusti isommissa vuoissa. Tällöin paistoaikaa voi lyhentää reilustikin.

Täytteen joukkoon pilkoin pötkön Center-nappeja, kun sellaisia sattui kaapissa olemaan. Vaikka niistä tuli kivoja pieniä yllätyksiä muuten pehmoiseen kakkuun, ei täyte välttämättä olisi kaivannut niitä. Pelkän kermavaahtotäytteen joukkoon ne olisivat sopineet varmaan paremmin kuin hyvin. Oli siinä ja siinä, olivatko ne yhdessä tuhdin suklaamoussen kanssa turhankin makeita. Siis omasta mielestäni. Mies veteli kakkua miltei kaksin käsin ja kehui myös niitä sattumia. Makuasioita siis jälleen 🙂 Tuhtia ja suklaista, eli mahdottoman herkullista!

Kakusta jalostui ”muutamia” lisäideoita ja ajatuksia. Tuo taikinanteko aloitetaan sekoittamalla rasva, vesi, sokerit ja
maitojauhe keskenään. Maistelin tuota seosta, ja sen makuhan muistutti
yllättävän paljon kondensoitua maitoa. Siitä sain päähäni testata kondensoidun maidon tekemistä erikseenkin hieman erilaisella ohjeella. Tuo testikin on jo suoritettu ja
sanoisinkos, että aikas hyvä korvike tuli 🙂 Niin ja olen myös testaillut
tuon pohjan tekemistä ilman maitojauhetta ja onnistuu niinkin, muutaman
muutoksen kera. Mutta niistä sitten joskus myöhemmin erillisissä
postauksessa lisää. Ensin annan teille tämän tuhdin suklaamoussekakun
ohjeen 🙂

Tuhti suklaamoussekakku


N. 20-24 cm irtopohjavuokaan

Kakkupohja:

150 g
voita/leivinmargariinia

2.5 dl vettä

1.5 dl fariinisokeria
kevyesti mittaan pakattuna

1.5 dl sokeria

1.5 dl maitojauhetta

1 dl tummaa kaakaojauhetta

1 rkl vaniljasokeria

2 munaa

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta
0.5 tl soodaa

0.5 tl suolaa

Täyte:

n. 0.5 dl vadelmasosetta

n. 0.5 dl mustaherukkasosetta

4 dl vispikermaa

175 g tummaa
suklaata

(1 pkt
Center-nappeja)

Ohje:

Sulata rasva. Lisää lämpimän
rasvan joukkoon sokerit, maitojauhe, kaakaojauhe ja vesi. Sekoittele, kunnes
sokeri on liuennut. Lisää hieman jäähtyneeseen seokseen munat vatkaimella
vatkaten. Sekoita loput aineet keskenään ja kaada nesteiden joukkoon. Jatka vatkaimella
vatkaamista n. 1 minuutti. Taikina jää löysähköksi. Kaada taikina kahteen
voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa n. 20-30 minuuttia,
kunnes pohjat ovat kypsiä. Kypsä pohja tuntuu päältä kevyesti painettuna
kiinteältä, mutta pehmeältä, eikä pohjan pinta hölly, kun vuokaa heiluttaa.
Varo kuitenkin paistamasta liikaa, jotta pohja ei kuivu. Irrota pohjan vuoasta
ja peitä hyvin, jotta pohjista ei katoa kosteus.. Peitä hyvin esimerkiksi
foliolla ja anna jäähtyä kokonaan.

Levitä toisella pohjalle
ohut kerros vadelmahilloa ja toiselle pohjalle mustaherukkahilloa.. Vatkaa
kerma löysähköksi vaahdoksi. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita suklaasula kermavaahdon joukkoon. Laita puolet vaahdosta kakun väliin ja toinen puoli kakun päälle.

Vinkit:

* Maitojauheen sitoo nestettä ja kosteutta, sekä kohottaa leivosta. Kakkupohja pysyy pidempään kosteana.

* Jos epäilet, että pohjat
ovat päässeet kypsymään liikaa, poista ne vuoista välittömästi, jotta kuuma
vuoka ei pidä niitä suotta kuumana. Jos pohjat kuitenkin pääsevät kypsymään ja kuivumaan liikaa, kostuta ne kakun makuun sopivalla nesteellä.
* Älä sekoita kuumaa suklaasulaa kerman joukkoon, sillä silloin kerma voi juoksettua.

* Jos
täyte on kovin löysää, annan sen jähmettyä jääkaapissa välillä sekoittaen ennen kakun täyttämistä

En malttanut odottaa kakun maistamista ja täytteen asettumista, joten korkkasin kakun heti kun olin saanut sen valmiiks. Nappasin yhden hätäisen kuvan ennen maistelupuuhia. Ei mikään nätti kuva, mutta näkee tästä ainakin pohjan paksuuden. Nam, nam!

Avainsanat

Kommentit (8)

Hmm… Ihan suklaisen näköistä 🙂 Tänään on itsekin vedelty suklaa ähkyä leipomuksien ansiosta 😉

Ei härreguud miten syntisen näköinen suklaapommi! Kunnon kaunotar 😀 Hilloista en niin kakuissa välitä mutta tämä näyttää siltä että tuonne kakkuun haluaisi suunnilleen sukeltaa, hahah! En miekään olisi malttanut tuonnäköisen kakun asettumista odotella 😉

http://www.vispilavintiontemmellyskentta.blogspot.fi

Hehe, kiitos ihanasta kommentista! 🙂 Mäkään en yleensä pistele hilloja kakkuihin, mutta tällä kertaa ajattelin ohuen ohuen kerroksen taittavan hieman liiallista suklaisuutta. Sopis joukkoon aika hyvin, vaikka ilmankin olisi taatusti pärjännyt.

Näyttää ihan huikean hyvältä! Pitää ehdottomasti testata.

Kiitos 🙂 Oli oikein herkullista, suosittelen testaamaan 😛

Ihanan näköinen ja suloisesti pulska kakku! Varmasti hyvää 😀

Kiitos Taru! 🙂 Hyvin maistui. Vai voiko suklaamoussekakku ikinä huonoa ollakaan 😉

Kommentoi juttua: Tuhti suklaamoussekakku

Vastaa käyttäjälle Tita Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Tämä pellillinen lihapiirakkaa valmistuu näppärästi itsetehdystä rahkavoitaikinasta ja herkullisesta, munattomasta jauhelihariisitäytteestä. Ja maistuu muuten ihanalta näin kylminä päivinä 😋 Kurkkaa ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pellillinen-lihapiirakkaa-peltilihis-peltilihapiirakka/ #pellillinen #lihapiirakka #lihis #munaton #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Kokosin blogiin mein lasten synttäreillä tarjolla olleet makeat ja suolaiset tarjottavat samaan postaukseen. Kurkkaa ohjeet blogista ja herkuttele esim. tomaatti-vuohenjuustopiirakalla tai mausteisella glögijuustokakulla 😋 https://kotiliesi.fi/suklaapossu/yhteenveto-lasten-synttarijuhlien-tarjottavista/ #lastensynttärit #suolainenpiirakka #synttärikakku #glögijuustokakku #munaton #maidotonpulla #childrenbirthday #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • "Noo'o onko tullut kesä, nyt talven keskelle..." Meillä maisteltiin vielä kerran kesäisiä makuja lasten yhteisillä synttäreillä, joissa oli tarjolla tämä mansikka-mustaherukkajuustokakku. Värikäs koristelu sopi ihanasti sekä tyttöjen että pojan synttärikakuksi. Kurkkaa ohje kakkuun blogista ja kokeile viimeistään ensi kesänä https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mansikka-mustaherukka-juustokakku-lasten-yhteisille-synttareille/ #lastensynttärit  #mansikka #mustaherukka #juustokakku #valkosuklaaganache #strawberry #blackcurrant #cheesecake #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Tästä vuohenjuustopiirakasta tuli ensihaukkaisulla yksi lempparipiirakkani. Munattomasta piirakasta löytyy vuohenjuuston lisäksi reilusti tomaatteja ja tzatzikityyppinen täyte, sekä helppo ja herkullinen kolmen aineen piirakkapohja. Lue koko ohje blogista ja leivo vaikka heti viikonlopuksi https://kotiliesi.fi/suklaapossu/tomaatti-vuohenjuustopiirakka-munaton/ #munaton #vuohenjuusto #piirakka #tomaatti #tzatziki #yummy #pie #goatcheese #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Nämä helpot ja nopeat hämähäkkikeksit sopivat loistavasti lasten synttäreille Halloweenin lisäksi myös muina vuodenaikoina. Meillä nämä loppuivat jopa hieman kesken, vaikka juhlijoita oli vain muutama. Katso näppärä ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/halloweenin-helpot-ja-nopeat-hamahakki-keksit/ #lastensynttärit #helppojanopea #keksit #lakritsi #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Joulu lähestyy jo vauhdilla, mutta tässä vielä pikaisesti meidän Halloweenina nauttimamme munaton mokkapalakakku. Nämä olivat ensimmäiset kaverisynttärit, kun kakkua syöneet lapset tyhjensivät lautasensa kakusta, vau! Ja tämänhän voisi tehdä milloin vain, ilman seittejä ja silmiä! Kurkkaa helppo ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/halloweenin-mokkapalakakku-munaton/ #munaton #mokkapala #kakku #lapsensynttärit #6vuotias #halloween #cake #childrensbirthday  #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Isänpäivä lähestyy jo hurjaa vauhtia. Keräsin 5 mielestäni parasta isänpäivään sopivaa herkkuakakkua samaan postaukseen viime hetken vinkeiksi. Kurkkaa kakut blogista ja kerro, mikä on sinun lempiherkkusi syksyisinä juhlapäivinä https://kotiliesi.fi/suklaapossu/isanpaivan-viisi-parasta-kakkua/ #isänpäivä #suklaapossu #kotiliesiblogit #suklaakakku #liivatteeton #kahvikakku #puolukka #kakku #yummy #cakes #chocolate

suklaapossu

X