Suklaapossu

Tuorejuusto-brownieskakku

Tässä isänpäivän kahvikuppi-kakku-postauksen yhteydessä mainitsemani tuorejuusto-brownies-kakun ohje. Kakku ei siis ensimmäisellä yrittämällä onnistunut mieleni mukaan, ja suurin osa kakusta päätyi suoraan roskiin. Asia jäi harmittamaan niin paljon, että muokkasin ohjetta hieman, tein sen uudestaan. Nyt kakusta tuli, hmm, sanoisinko todella hyvä. Pehmeän kostean tahmainen suklaa-browniespohja sai päälleen miedosti sitruunaisen tuorejuustokerroksen. Kyllä maistui!

Tuo ylempänä oleva kuva on ensimmäisestä kakusta. Alla aamun kiireissä räpsästy kuva paremmasta versiota. Uudessa versiossa kakussa oli paksumpi brownieskerros ja hieman ohuempi tuorejuustokerros, tosi sopivassa suhteessa. Ajatuksena oli laittaa suklaahöylällä höylättyjä suklaalastuja kakun päälle yhtä paljon kuin ensmäisessä versiossakin, mutta kummasti ne lastut katosivat jonnekin parin päivän aikana 😉

Pohja oli ihanan tahmainen, hieman mutakakkumainen. Tuorejuustokerroksen sitruuna ei maistunut selvästi, mutta se toi muuten melko makeaan ja täyteläiseen suklaan makuun kivaa raikkautta. Tosi hyvä kokonaisuus, vaikka itse sanonkin. Vein loppukakun töihin ja siellä se upposi hetkessä; päästyäni lounaspöydän ääreen kakusta oli jäljellä hyvin olematon siivu.

Nyt eletään sitä aikaa vuodesta, kun auringonvaloa on tarjolla ihan harmittavan vähän. Haluaisin ottaa kuvat luonnonvalossa, mutta töiden takia se ei onnistu keskellä viikkoa, vaan kuvaukset pitää yrittää sijoittaa viikonloppuihin. Tämä kakku ei odottanut viikonloppua, vaan päätyi kuviin alkuviikosta. Piti siis tyytyä keinovaloon. Äh, värit on mitä on, mutta toivottavasti pystytte kuvan perusteella kuvittelemaan sen tahmaisen ja ihanan täyteläisen suklaisen maun! 😉

Tuorejuustokakku-brownieskakku n. 20 cm irtopohjavuokaan

Brownies-kerros: 100 g voita 100 g tummaa (50%) suklaata 1.25 dl sokeria 1.25 dl fariinisokeria 1 rkl vaniljasokeria 0.75 dl maitoa (tai vahvaa kahvia) 2 munaa 0.75 dl tummaa kaakaojauhetta 2 dl vehnäjauhoja 1/2 tl leivinjauhetta 1/2 tl suolaa

Juustokakku-kerros: 400 g maustamatonta tuorejuustoa n. 1 dl sokeria 0.5 rkl vaniljasokeria 2 munaa 2 rkl sitruunanmehua

Ohje: Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoitellen. Vatkaa joukkoon sokeri, fariinisokeri, vaniljasokeri ja maito. Vatkaa joukkoon munat yksitellen. Sekoita seokseen myös kaakaojauhe. Sekoita leivinjauhe ja suola vehnäjauoihin ja kääntele muuhun seokseen, älä kuitenkaan sekoittele enempää kuin tarpeen.Kaada taikina voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan. Paista 170 asteessa n. 20 minuuttia, kunnes pohja on reunoilta kiinteytynyt, mutta keskeltä vielä raaka. Keskustan on hyvä olla kuitenkin sen verran kypsä, että se pystyy kannattelemaan päälle tulevan tuorejuustokerroksen painon. Ota pohja pois uunista ja laske uunin lämpötila 150 asteeseen.

Sekoita juustokakku-kerroksen aineet keskenään ja kaada varovasti vuokaan pohjan päälle. Jatka paistamista 150 asteessa n. 40-45 minuuttia, kunnes pinta on juuri ja juuri hyytynyt. Kakku on valmis, kun se on reunoilta jähmettynyt, mutta hyllyy keskeltä vielä hieman.

Irroita kakku reunoilta terävällä kapealla veitsellä heti uunista ottamisen jälkeen. Anna kakun jäähtyä rauhassa vuoassaan muutama tunti ja siirrä jääkaappiin jäähtymään vielä ainakin yön yli.

Vinkki: * Sitruuna ei maistu tuorejuustokerroksessa juurikaan. Voit vahvistaa sitruunan makua raastamalla joukkoon sitruunan hienoksi raastettua kuorta. Sitruuna ja suklaa sopivat hyvin yhteen.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tuorejuusto-brownieskakku

nami-hiiri

Tätä täytyy kokeilla, resepti lupailee herkutusta päivään !

Suklaapossu

Kokeilepas ihmeessä 🙂 Kiitos vielä suklaahöylästä ja -kiekosta. Suklaakiekurat olivat kyllä todella kauniita kakun päällä 🙂 Höyläilin niin innolla, että loppukiekko halkesi ja höyläily jäi siihen. Tosin loppukiekkokin löysi paikkansaja se tuli mutusteltua yhdessä keskien kanssa, oli muuten hyvää niinkin 😉

Maiju

Voi järkytys, miten hyvältä näyttää! Kuola valuu… 🙂 Tuo pohja näyttää aivan ihanan kostealta ja tuo pala kuva on tosi hyvä. Näyttää täydelliseltä palaselta!

Suklaapossu

Oi, kiitos paljon Maiju! 😀 Heh, kuvailit hyvin reaktiosi. Samanmoinen tunne itselläni oli, kun ensimmäistä (ja toista, ja kolmatta) kertaa pidin kakkua lautasella valmiina haukkaamaan 😉

Leena-muori

Aah, näyttää taas niin todella hyvältä! Ja ihanat ruusut. 🙂 Olet kyllä tosi sinnikäs, kun viitsit tehdä toisen, jos ensimmäinen epäonnistuu. Peukku ylös! 😀

Suklaapossu

Kiitos Leena-muori 🙂 Nuo ruusut ovat kyllä kauniit 🙂 Harmittaa, kun kiekko loppui jo. Tuli höyläiltyä sen verran ahkerasti, ettei suklaalastut päässyt kuin tämän yhden kakun päälle. Mihin lienee loput kiekosta hävinnyt 😉 Muista, että mietiskelit uuden kiekon valamista, oletko jo kokeillut?

Tykkään tosi paljon testailla erilaisia juttuja ja yritän aina etsiä sitä parasta; jos ensimmäisellä kerralla ei onnistu, muokataan ohjetta ja kokeillaan uudestaan. Ja jossei vieläkään mene mielen mukaan, koitetaan vielä kerran. Kolmannen epäonnistumisen jälkeen alkaa pänniä sen verran paljon, että pakko pitää taukoa muutama kuukausi ;D Onneksi tämä onnistui nopsaan 🙂

Anonyymi

Pakkohan se oli tätäkin ohjetta kokeilla ja hirmuisen hyvää oli! Mulla ei vaan noin hyvännäkösiä koristeita ollut.. 😉
-Jenni

Suklaapossu

Nuo koristeet on kyllä tosi kivoja, mutta onneksi kakun maku ei ole niistä kiinni. Kiitos Jenni, kun tulit kertomaan kokemuksesi ja kiva kuulla, että kakku maistui 🙂

Anonyymi

Voikohan tätä kakkua pakastaa?

Suklaapossu

Uskoisin, että kakku kestää pakastamisen hyvin. Ainut on, että pinnalle saattaa kerääntyä hieman kosteutta sulatuksen yhteydessä, mutta rakenne luultavammin ei muutoin kärsi. Näin siis uskoisin, kokemusta ei valitettavasti ole, sillä kakku "tuhoutui" ennen kuin pääsi pakkaseen asti 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *