Suklaapossu

Tytön 5-vuotissynttärit, yhteenveto tarjottavista

Tytön syntymäpäivä tarjottavat

Meidän 5-vuotiaan tytön synttäreitä vietettiin kahteen otteeseen alkusyksystä ja tarjolla oli kaikenlaista uutta, mutta myös klassikoita löytyi joukosta. Tein viime vuonna yhteenvetoja juhlatarjottavista (mm. 7-vuotiaan tytön synttäreiltä ja pojan ristiäistarjottavista) ja huomasin niiden olevan tosi hyvä keino nähdä yhdellä vilkaisulla, mitä kaikkea onkaan ollut tarjolla. Päätinkin nyt tehdä samantapaisen postauksen myös viisivuotissynttäreiltä. Ja tässä se tulee. Luvassa paljon kakkuja sekä suolaisina että makeina ja myös pikkumakeita ja muita herkkuja. Olen laittanut ohjeet jo blogiinkin, mutta tässä postauksessa ne on kerätty yhteen ja ohjeeseen pääsee klikkaamalla kunkin leivonnaisen nimeä.

ENSIMMÄISET JUHLAT

Ensimmäiset 5-vuotisjuhlat vietettiin minun sukulaisteni kanssa syyskuun loppupuolella. Sillon synttärisankari halusi pöytään Frozen-aiheisen kakun. Kakku oli sisältä toiveesta suklainen eli sieltä löytyi munaton/maidoton suklaakakkupohja sekä liivatteeton appelsiini-suklaamousse. Koristeena jääkarkkeja ja muovinen Elsa-koriste.

5-vuotissynttärit leivonnaiset

Suolaisina oli tarjolla samassa kuvassa pääkakun vieressä näkyvä meetvursti-kinkku-voileipäkakku (joka vaatii mielestäni hieman fiksausta ollakseen vielä parempi) sekä taaimpana näkyvä lohivoileipäkakku, jossa oli koristeena punasipulista tehty kukka.

Frozen-kakun lisäksi löytyi myös raikas mustaherukkajuustokakku (munattomalla) suklaakakkupohjalla.

Mustaherukka juustokakku

Isompi tyttö innostui leipomaan lusikkaleipiä (ilman voin paahtamista) sekä tekemään alla näkyviä voileipiä lasten pöytään.

Kaiken tämän lisäksi tarjolla oli myös lapsillekin hyvin maistunutta Lime-valkosuklaa -pannacotta ilman liivatetta sekä…

Liivatteeton pannacotta

New York Cheesecake (jota itseasiassa muokkailin vielä juhlien jälkeen vähemmän makeaksi ja entistä herkullisemmaksi. Muokkauksen jälkeen siitä tuli todella namia!

New York -cheesecake

TOISET JUHLAT

Juhliin leivonnaisia

Synttäreitä juhlittiin toistamiseen kaksi viikkoa ensimmäisten juhlien jälkeen, tällä kertaa miehen suvun kanssa. Porukkaa oli paikalle hieman ensmäisiä pileitä vähemmän, joten myöskään tarjottavaa ei ollut aivan niin paljon.

Tytöllä oli tarjoiluista ainoastaan kaksi toivetta; pääkakkuna piti olla suklaakakku ja jossakin piti olla myös mansikkaa. Pääkakuksi päätyikin Ihana kolmen suklaan juustokakku, joka näkyy esim. yllä olevassa kuvassa keskellä. Enempi kuvia ja tarinaa kakusta löytyy juustokakun postauksesta.

Toiseksi kakuksi tein Puolukka-mansikka -kakun suklaakakkupohjalla ja mirror glaze-kuorrutuksella.

Puolukka-mansikkamousse

Suolaisena löytyi tällä kertaa ja myös ikisuosikki ranskalainen kinkku-juustopiiras sekä pesto-broileri -voileipäkakku (voikkarin kuva on alla). Voileipäkakun täytteen tein samaan tapaan kuin olen tehnyt pesto-broileri-lasagnenkin täytteen. Luotin kakun onnistumiseen siinä määrin, että uskaltauduin tekemään sen suoraan juhliin ilman testiversiota. Juhlien jälkeen totesin kakun kuitenkin kaipaavan muokkaamista, ja teinkin sen pian juhlien jälkeen. Se muokattu versio oli parempi, suorastaan nami namia. Tuo nami nami ohje löytyykin jo blogista.

Kaivoin pakkasesta isomman tytön tekemiä lusikkaleipiä ja tarjosin niitä myös näissä toisissa pirskeissä. Keksit tekivät tosi hyvin kauppansa ja erityisesti lapset tuntuivat olevan niiden perään.

Lusikkaleivät

Näiden kaikkien leivonnaisten lisäksi pöydästä löytyi myös testiksi tekemiäni piparkakun makuisia,pehmeähköjä keksejä. Tuota pipariohjetta en ole vielä julkaissut, sillä halusin vähän muokata sitä. Nyt muokkaukset on tehty ja voi jehna kun niistä tuli hyviä. Ohje tulossa blogiin marraskuun lopulla tai joulukuun alkupuolella 🙂


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tytön 5-vuotissynttärit, yhteenveto tarjottavista

Taru / Taikakakut

Olisin voinut ihan hyvin olla molemmissa juhlissa maistelemassa näitä herkkuja! Wau! ??❤

Suklaapossu

Jospa joskus kutsun sinutkin 😉 Kiitos Taru <3

Vastaa käyttäjälle Taru / TaikakakutPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *