Suklaapossu

Tytön Ryhmä Hau-synttärikakku

Meidän nuorimman tyttömme 4-vuotissynttäreitä juhlittiin toistamiseen viime viikonloppuna. Alunperin suunnittelin pitäväni juhlat yhdessä osassa, mutta lopulta päädyttiin kaksiin juhliin. Onneksi näin, sillä tyttö halusi kaksi erilaista kakkua, ja näin pääsimme juhlimaan synttäreitä molemmilla teemoilla. Ja totta kai pääsin samalla myös leipomaan enemmän 😉 Ensin vietimme Ryhmähau-synttäreitä tämän kakun kanssa 🙂

Kyselin tytöltä toiveita tarjottavien makumaailmojen suhteen. Toiveet olivat erittäin selkeät: oli mansikkakakku, mansikkakeksejä, mansikkapiirakka, mansikkakarkkeja, mansikka sitä sun tätä. Tylsänä äitinä ei toteuttanut aivan kaikkia toiveita, mutta kyllä sitä mansikkaa lopulta pääsi pariinkin paikkaan. Tämän kakun sisältä löytyy siis mansikkamoussea ja mehevä suklaakakkupohja. Yleensä tuppaan tunkemaan tällaisiin mansikkamousseihin sitruunaakin, mutta vaihtelun vuoksi tein täytteen tällä kertaa ilman. Kyllä oli hyvä makupari tuon suklaakakkupohjan kanssa tämäkin!

Kakun viimeistely hoitui helposti ja nopeasti tuollaisilla sikarinmallisislla vohvelikekseillä ja keksinmuruilla, sekä koristelu värikkäillä karkeilla ja Rollelelulla. Aikas kivan näköinen tuli, vaikka itse sanonkin 🙂

Tytön Ryhmä Hau-synttärikakku

Pohja: 1 annos Mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa 20 cm vuokaan (taikinaan 1 tl suolaa 0.5 tl sijasta, paisto 170 asteessa reilu tunti. Paistui tasaisemmin kuin aiemmin.)

Mansikkamousse: 2.5 dl Flora Kuohua 200 g tuorejuustoa 2 dl turkkilaista jogurttia 300 g mansikoita soseutettuna vajaa 1 dl sokeria 1 rkl vaniljasokeria 3 rkl vettä 3 tl liivatejauhetta (mustikoita)

Koristeluun: sikarivohvelikeksejä vaaleita (digestive)keksejä värikkäitä (crunchy M&M) karkkeja ryhmähau lelu

Ohje: Tee kakkupohja erillisen ohjeen mukaan. Anna jäähtyä kokonaan ennen kakun täyttämistä. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan.

Tee mansikkamousse. Vatkaa Flora Kuohu vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto, turkkilainen jogurtti sekä soseutetut mansikat ja sokerit. Sekoita liivatejauhe veteen pienessä mukissa. Anna turvota parisen minuuttia. Lämmitä turvonnut liivate mikrossa n. 20 ajan, kunnes se on kokonaan sulanut. Vatkaa liivate täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten.

Täytä kakku. Laita yksi kakkupohja irtoreunavuoan sisäpuolelle tarjoilulautaselle. Jos vuoka on matala, laita reunojen sisäpuolelle vaikkapa piirtoheitinkalvoista leikatut suirut, jotta saa reunoista korkeammat. Levitä kakkupohjan päälle vajaa puolet täytteestä (+mustikoita). Laita päälle toinen kakkupohja ja laita päälle saman verran täytettä + mustikoita. Laita päälle viimeinen kakkupohja ja levitä loput täytteestä. Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Poista kakun reunat kakun ympäriltä. Paina kakun reunoille sikarivohvelikeksejä. Jätä kakun etuosaan rako, jossa keksejä ei ole. Kaiva kunnon kuoppa (vieläkin syvempi mitä alla olevassa, oikeanpuoleisessa kuvassa) karkkeja varten kakun etuosaan. Laita halutessasi nauha kakun ympärille tukemaan kakkua. Pst. Itse huomasin nauhan olevan turha, kunhan keksit vain on kunnolla saatu painettua kakun moussekerrokseen kiinni.

Koristele kakku: Murskaa keksejä murskaksi ja ripottele kakun pinnalle. Laita kakun pinnalle (hyvin pesty) Rolle-ryhmähaulelu. Ripottele kakun päälle värikkäitä karkkeja reilusti, erityisesti kakussa olevaan koloon ja myös Rollen kaivurin kauhaan. Valmis!


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tytön Ryhmä Hau-synttärikakku

Leena-muori

Onpa mainio kakku, tosi hauska! Meijän 3v. tilas heti itselleenkin. 😀

Suklaapossu

Voi kun kiva kuulla, että teidän pikkuinen ihastui kakkuun! Ja meidänkin tyttö oli kakusta tosi innoissaan 🙂 Ja tämä oli vielä kyllä ihanan helppo ja nopea koristella!

Raisa P

Kivan näköinen kakku. Sikarikeksit on käteviä varsinkin jos tarvii saada koristelu hoidettua helposti ja nopeasti! 🙂

Eve

Hei. Ei kostuketta kakkuun?

Suklaapossu

Hei Eve. Mielettömän mehevä suklaakakkupohja on niin mehevä, ettei se kaipaa lainkaan kostutusta 🙂

Suklaapossu

Kiitos Raisa P 🙂 Olen kerran aiemmin koristellut kakun tuollaisilla sikarikekseillä. On kyllä niin helppo tapa, että pitäisi muistaa käyttää niitä useamminkin 🙂

Anna / Kukkahattuäiti

En tiedä, uskallanko näyttää tätä kakkua meidän 4-vuotiaalle, joka suunnittelee jo kovasti maaliskuussa olevia synttäreitään. Tämä kakku menee nimittäin listan kärkeen, enkä ole varma, saisinko hyvistä ohjeista huolimatta kakusta oikean näköistä. 🙂

Suklaapossu

Lapset ovat niin ihania. Meidänkin neiti ehti suunnittelemaan Ryhmähau-synttäreitään miltei vuoden 🙂 Ja näytä ihmeessä teidän pikkuiselle 😉 Tämä oli niin helppo tehdä, että etköhän sinäkin onnistu 🙂

Anonyymi

Kuinka monelle henkilölle tämä 1 kakku riittää? Ajatellen vain että montako täytyy leipoa 😀

Anonyymi

Juu tämä auttoi jo paljon. Kiitos! 🙂

Suklaapossu

Yleensä tämän kokoinen kakku riittää n. 15 hengelle, riippuen muista tarjottavista ja siitä, onko joukossa kakuntuhoajia. Meillä juhlissa oli vieraina 8 aikuista ja 6 lasta, eikä kakusta ollut juhlien jälkeen jäljellä kuin pieni pala. Ja kaikki eivät edes ottaneet kakkua, joten ne ketkä söivät, ottivat aimoannokset. Riittoisuus siis riippuu monesta asiasta. Pystytkö näillä tiedoin päättelemään kakkujen määrän? 🙂

Unknown

Olisko sulla mielessä jokin kiva muun värinen täyte joka kävisi pojan kakkuun?

Suklaapossu

Esim. mustikasta saa kivanväristä moussea ja myös sitruunamousse sopii värittömyydellään melkein mihin värimaailmaan tahansa. Sitä voi myös värjätä vaikkapa pastaväreillä miltei mihkä väriseksi tahansa. Tai miltä kuullostaisi suklaamousse? 🙂

Anonyymi

Montako purkkia sikarikeksiä sulla meni tähän kakkuun?

Suklaapossu

Jos nyt oikein muistan, niin kaksi purkkia riitti juuri ja juuri. Ja ne olivat sellaisia hieman isompia purkkeja, ei siis niitä kaikkeista pienimpiä.

Emilia

Hei! Huomasin, että minulla on vain liivatelehtiä eikä jauhetta…en ole ollenkaan leipuri, joten en osaa soveltaa 😀 Miten toimin siis lehtien kanssa vai menenkö suosiolla hakemaan jauhetta? 🙂

Suklaapossu

Moikka Emilia! Täytteen tekeminen onnistuu hyvin myös liivatelehdillä 🙂 1 tl liivatejauhetta vastaa 2 liivatelehteä, joten tähän täytemäärään menee 6 liivatelehteä. Pehmennä lehtiä ensin kylmässä vedessä muutama minuutti ja liuota sen jälkeen kuumaan veteen. Sitten voitkin jatkaa samalla tavalla kuin ohjeessa 🙂

Sara Rajala

Tulossa poikieni juhliin 🙂 Ihanalta näyttää. Löytyykö noita sikarikeksejä ihan normi marketista? – en oo koskaan törmännyt moisiin. Pohjan voi siis tehdä tekeytymään edellinä päivänä, hyvä juttu! Sitten vaan koristelu ennen h-hetkeä 🙂 Kiitos mahtavasta ideasta ja ohjeesta!

Suklaapossu

Kiitos Sara 🙂 Sikarikeksejä löytyy ihan normikaupoista, itse hankin nämä Prismasta ja olen nähnyt niitä muuallakin. Prismassa ne ainakin sijaitsevat muiden keksien hyllyssä, sellaisessa pyöreässä, peltisessä rasiassa. Toivottavasti löytyy. Mutta jollei löydykkään, niin joistakin suklaakarkeista (Kit Kat-tyyppisistä) voi tehdä myös samantapaisen reunustan 🙂 Ihania leivontahetkiä ja kivaa talvenjatkoa!

hangul

Riittääkö yksi keksipeltipurkki kakkuun?

Suklaapossu

Hei hangul. Noita keksipeltipurkkeja löytyy eri kokoisia. Muistaakseni käytin näihin isointa löytämääni purkkia (noin 400g) ja muistaakseni yksi purkki olisi riittänyt nippanappa. Riittoisuus riippuu toki myös kakun koosta (halkaisijaltaan isompaan menee enemmän ja pienempään tietenkin vähemmän) ja myös siitä, kuin paljon reunaan jättää ns. keksivapaata tilaa ja kuinka aikaisin keksejä alkaa katkaista.

Sara

Tulossa poikieni juhliin 🙂 Ihanalta näyttää. Löytyykö noita sikarikeksejä ihan normi marketista? – en oo koskaan törmännyt moisiin. Pohjan voi siis tehdä tekeytymään edellinä päivänä, hyvä juttu! Sitten vaan koristelu ennen h-hetkeä 🙂 Kiitos mahtavasta ideasta ja ohjeesta!

Anni

Moikka,siis käykö tähän täytteeksi myös se sun liivatteeton sitruunamousse?Jähmettyykö se niin että pysyy kasassa?

Suklaapossu

Moikka Anni 🙂 Varmistan vielä, tarkoitko tätä moussea https://kotiliesi.fi/suklaapossu/sitruunamousse-mansikoilla-liivatteeton/ ? Ja haluat tehdä tämän suklaisen kakkupohjan? Tuo täyte on muistaakseni pelko pehmeä ja suklainen kakkupohja taas sokerikakkupohjaa tukevampi ja painavampi, joten täyte sellaisenaan saattaa olla liian pehmeä. Käyttämällä täytteeseen vispikermaa Floran tuotteiden sijasta, sitä tulee jämäkämpi ja pysyy kakun välissä paremmin. Vispikermat eivät vaahtoudu niin paljon kuin nuo Floran tuotteet, joten täytettä saattaa tulla väleihin määrällisesti vähemmän, mikä puolestaan tekee kakusta jälleen paremmin koossa pysyvän. Vastasikohan tämä kysymykseesi? 🙂

RiikkaT

Pystyykö pohjassa vehnäjauhot korvaamaan gluteenittomilla? Oletko testannut?

Suklaapossu

Heippa RiikkaT! 🙂 Itse en ole kokeillut tätä pohjaa gluteenittomana, mutta monet lukijat ovat kehuneet onnistuneensä myös gluteenittomilla jauhoilla, joten uskaltaisin kokeilla. Pohja kuulemma on jäänyt hieman murenevaisemmaksi, mutta maku ja koostumus ovat muuten olleet hyvät.

Osku

Kuinka monta päivää aiemmin tämän kakun voi tehdä ?

Suklaapossu

Moikka Osku! 🙂 Tekisin kakun kokonaan valmiiksi (eli koristelisin) aikaisintaan päivää ennen tarjoilua, jotta reunoilla olevat keksit pysyvät hyvinä eivätkä muhjaannu liikaa. Täyttämisen tekisin päivää ennen koristelua eli kahta päivää ennen tarjoilua, jotta täyte ehtii hyytyä ja maut tasaantua, mutta jotta kakku on edelleen raikas tarjoilutilanteessa. Koska kakkupohjan pitää olla täysin jäähtynyt ennen kuin sen voi täyttää, kannattaa se tehdä päivää ennen täyttämistä tai ainakin 8 tuntia ennen täyttämistä. Kakun tekeminen jakaantuisi siis 2-3 päivälle, joista viimeisin olisi päivä ennen herkutteluhetkeä. Saitko tästä vastauksen kysymykseesi 🙂

Kokkikolmonen

Hei!
Miten suosittelisit kakun pohjan ja täytteen tehtävän kun pohdin sen tekoa joko 24 tai 26cm vuokaan? Vieraita tulossa 13 aikuista ja 9 lasta eikä haittaa vaikka siitä jäisi sen jälkeen vielä hyvin tarjottavaa naapureillekin. 😉 Miten monen kertaisena ja mikä paistoaika tuon kokoisiin kakkuvuokiin? En siis osaa päättää kumman kokoisena kakun teen. 😀 Mainion kuuloinen ohje ja ystävä sen jo hyväksi testannut, joten luottavaisin mielin lähden 3v poikani kakun tekoon!

Suklaapossu

Heippa Kokkikolmonen! Tuon kokoisella vierasjoukolle riittäisi tavallisesti noin 24 cm kakku, mutta mita enemmän muuta tarjottavaa on, sitä suurempi on kakun riittoisuus. Jos haluat ottaa varman päälle, ja liian iso kakku ei haittaa, niin toki kannattaa tehdä se 26 cm vuokaan 🙂 Sen kokoiseen vuokaan tekisin kakkupohjan 1.66 -kertaisena. Paistoaika hieman kasvaa. Tarkkaa paistoaikaa on en osaa suoralta kädeltä sanoa, se kun on riippuvainen myös uunista, mutta arviolta se on jossain 1 tunnin ja 10 minuutin kohdalla. Koska kyseessä on iso kakku, kannattaa kakun päälle laittaa paistovaiheen loppupuolella pala foliota, jotta kakun pinta ei pääse tummumaan liikaa. Jos kuitenkin innostut tekemään kakun 24 cm vuokaan, niin 1.33-kertainen annos on tälloin sopiva, sekä kakkupohjan että täytteen suhteen. Kivoja leivontahetkiä! 🙂

Helena

Hei! Ihanan näköinen resepti! Onkohan joku kokeillut liivatejauheen sijaan agar agaria? Onnistuisikohan? Haluaisin tehdä kakun ilman liivatetta, mutta pelottaa että kerrokset painavat kakun ja kakku levenee jos agar agar ei riitä hyydyttämään moussea tarpeeksi.

Suklaapossu

Kiitos Helene 🙂 Harmittavasti minulla ei ole kokemusta agar agarin käytöstä tällaisissa mousseissa, mutta jään myös innolla odottamaan, jos jollakin olisi siitä kokemusta 🙂

Henna

Kiitos reseptistä, tässä oli kaikki kohdillaan! Älyttömän hyvän makuinen kakku ja tosi hieno, kekseliäs sekä helposti toteutettava koristelu. En ole perinteisten täytekakkujen suuri fani enkä kummempi leipuri, mutta tämä onnistui hyvin ja upposi lapsesta isovanhempaan.

Suklaapossu

Voi kuinka ihana kuulla Henna! Kiitos! 😀

Ps. Uskoisin, että osasyynä kakun herkullisuuteen on tuo suklaakakkupohja, sillä olen kuullut muiltakin sitä maistaneilta ei-kakkufaneilta siitä tehtyjen kakkujen maistuvan ihanilta.

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *