Suklaapossu

Uunimunakas eli frittata feta-tomaattitäytteellä

Uunimunakas eli frittata on helppo ja nopea arkiruoka
Arkiruokana nopea uunimunakas

No niin, tässä Suklaapossun arkiruokavinkki nro. 2, Tomaatti-fetamunakas. Kun päätin alkaa jakamaan blogissa myös suolaisia arkiruokaohjeita, innostuin niiden miettimisestä niin paljon, että tekisi mieli julkaista kaikki päähän pöllähtäneet ideat heti. Mutta eipä hötkyillä, vaan jatketaan maltilla, pari kertaa kuukaudessa. Ainakin toistaiseksi. Nyt on vuorossa (taas) äärettömän nopea ja helppotekoinen lounasehdotus, jonka itse nautin tässä keväällä yhtenä etäpäivänäni. Tai siis puolet tästä. Toisen puolen mussutti vanhempi tyttö välipalanaan.

Munakas on ihanan helppo tehdä ja se valmistuukin vähän kuin itsestään. Munien joukkoon sekoitetaan hieman kermaa ja suolaa, seos kaadetaan vuokaan, päälle nakataan täytteitä oman maun mukaan, vuoka uuniin ja sitten odotellaan hetki. Tuon odotteluhetken voikin käyttää miten itse haluaa. Mä käytin sen töitä tehden. Ja jännityksellä odottaen, mitä uunista tulee ulos. Kaikenkaikkiaan aikaa munakkaan tekemiseen ja syämiseen meni vähemmän, mitä oli etätyöpäivän lounastauon pituus. Nopsaa todellakin.

Helppo feta tomaatti munakas

Mulla on jokin ihme tomaattiakausi menossa ja laitoinkin sitä myös munakkaan joukkoon. Feta sopii tomaatin kanssa yhteen tosi kivasti ja tuo samalla suolaisuutta ja ruokaisuutta. Fetoja on myös erimakuisia, joten munakkaaseen saa vaihtelu jo pelkästään kokeilemalla erilaisissa liemissä lilluvia fetan paloja. Uskoisin, että esim. valkosipulinen fetajuusto sopisi tähän aivan mahtavasti! Täytteitä on helppo varioida oman maun mukaiseksi.

Uunimunakas eli frittata feta-tomaattitäytteellä

Noin 2 hengelle

Aineet:

6 munaa

ripaus suolaa

1 dl (kuohu)kermaa

n. 200 g fetajuustokuutioita

n. 250 g minitomaatteja

Ohje:

Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Älä vatkaa kuitenkaan liikaa, sillä tällöin munakas nousee uunissa ja lässähtää lopulta. Mausta munat kevyesti suolalla. Muista, että myös fetajuustosta tulee suolaa, joten munat kannattaa jättää vain kevyesti suolatuksi. Kaada munien joukkoon myös kerma ja sekoita sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat keskenään. Kaada munaseos n. 22 x 22 cm kokoiselle valurautapannulle.

Puolita tomaatit ja laita munaseoksen päälle leikkuupinta ylöspäin. Ripottele pinnalle myös kuutioitu feta sekä tuoreita basilikan lehtiä.

Helppo uunimunakas valmistuu uunissa

Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia tai kunnes munakas on juuri ja juuri hyytynyt keskeltä. Varo paistamasta munakasta liikaa, jotta se ei kuivu suotta.

Neljän aineen ruoka

    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Uunimunakas eli frittata feta-tomaattitäytteellä

ida ihana

Uunimunakkaita onkin eritäytteillä tehty, ja tämä taas muistutti, että pitääpä sitä ihanuutta taas joskus tehdä! Minusta pinaatti sopii myös hyvin, voisi olla kiva lisä tähänkin reseptiin, jos tykkää 🙂

ida
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

Suklaapossu

Oih, pinaatti kuullostaa tosi hyvältä lisältä! Pitääkin ostaa sitä valmiiksi pakkaseen, jotta muistaa heittää sitä joukkoon ensi kerralla. Kiitos vinkistä ida ihana 🙂

Jutta

Meiltä ei tuollaista pannua ole, olisiko muita vaihtoehtoja mihin tämän munakkaan voisi tehdä?

Suklaapossu

Hei Jutta. Munakkaan voi tehdä hyvin esimerkikisi leivinpaperoidulla uunipellillä. Normaalikokoisella uunipellillä (noin 40 cm x 35 cm) munakkaasta tulee näillä määrillä suht ohut. Jos haluat paksummat munakkaan, voit tehdä isomman taikinan tai vaihtoehtoisesti paistaa sen pienemmällä pellillä.

Vastaa käyttäjälle ida ihanaPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *