Suklaapossu

Uuniomenahillo eli maailman helpoin omenahillo uunissa

Uuniomenahillo valmistuu ilman vahtimista

Uunissa valmistuva omenahillo ollut kokeilulistallani jo vaikka kuinka monta vuotta. Nyt tein sellaista ensimmäistä kertaa ja en voi muuta kuin ihmetellä, etten ole tätä ennen koskaan tehnyt tätä! Uuniomenahillo on nimittäin helpoimpia hilloja mitä tiedän! Ei hellan ääressä roikkumista eikä palaneita omenoita kattilan pohjalla, vaan rentoutumista (tai muiden asioiden parissa puuhailemista) sekä pehmeää, omenaista hilloa kattilan täydeltä.

Hillo siis valmistuu niinkin helposti, että laittaa kuorineen pilkottuja omenanpaloja täynnä olevan kattila uuniin ja sekoittelee sitä noin puolen tunnin välein. Tätä jatketaan omenalaadusta riippuen niin kauan, kunnes kattilasta nousee huumaava omenan tuoksu ja hillon on kauniin pronssisen väristä. Eli palttiarallaa 2-3 tuntia. Uunihillon maku on myös erilaista kuin normihillossa; samaan aikaan sekä pehmeää että reippaan omenaista.

Omenahillo uunissa on helpoin hillo

Hilloa tekoa helpottaa myös se, ettei omenoita tarvitse välttämättä edes kuoria. Ainakin suomalaiset omenat voi heittää joukkoon kuorineen päivineen. Itse pilkon omenat leikkaamalla omenoiden sivustoilta aina palat pois, kunnes keskelle jää vain siemenkota ja vähän sen ympäristöä.

Pmenahillon voi keittää kuorineen

Omenoissa on paljon eroja, niin kovuuden kuin maunkin suhteen. Itse käytin hilloon suht happamia ja kiinteitä talviomenia. Tällaisten pehmeneminen ja kypsyminen kestää pehmeämpiä (kesä)omenia kauemmin. Hillo on silloin valmista, kun omenat ovat hajonneet ja sose on saanut kauniin, hieman pronssihtavan värin.

Maailman helpoin hillo

Myös hillossa olevan sokerin määrää voi muokata oman maun mukaan. Makeammat omenat eivät vaadi niin paljon sokeria kuin happamammat kaverinsa. Sokeri vaikuttaa toki myös säilyvyyteen ja vähemmän sokeria sisältävät hillot kannattaa säilyttää viileässä. Jos hillon haluaa säilyttää huoneenlämmössä, sokeria pitää olla noin puolet omenan määrästä eli esim. 2 kg omenia tarvitsee 1 kg hillosokeria. Myös sitruunanmehu tai sitruunahappo auttaa säilyvyydessä. Eli yhteenvetona voisi sanoa, että mitä vähemmän hillossa sokeria, sitä nopeammin hillo pitää syödä. Itse laitoin hilloon reilusti tuota ohjetta vähemmän sokeria. Hillo jäi näin tehden hieman kirpsakaksi ja oli just sopivan makea moneen paikkaan.

Omenahillo valmistuu uunissa melkein vahtimatta

Paistoin omenoita aluksi 175 asteessa. Huomasin kesken kaiken, että 200 lämpötila olisi ollut alusta asti parempi, joten merkkasin sen suoraan ohjeeseen. Jos teet uuniomenahillon syvän kattilan sijasta uunivuoassa, pidä lämpötila tällöin alempana, noin 150 asteessa.

Kaiken kaikkians tämä on aivan älyttömän ihana hillo. Sekä helppoutensa että makunsa puolesta. Tätä teen ehdottomasti jatkossakin. Seuraavalla kerralla kokeilen tätä ehkä hieman eri tavalla maustaen, hmmm.

 

Helppo omenahillo uunissa alias uuniomenahillo

Aineet:

2 kg happamia (talvi)omenoita pilkottuna

2 dl vettä

500 g hillosokeria

(n. 1 tl sitruunahappoa, ei pakollinen)

Ohje:

Ota esille iso, noin 5 litran kattila ja laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Jos käytät kotimaisia omenoita, niitä ei tarvitse kuoria, vaan voi vain pilkkoa omenat paloiksi niin, että vain siemenkodan kohta jää jäljelle. Nosta pilkotut omenat kattilaan, kaada päälle vesi ja hillosokeri.

Happamista omenoista hilloa

Laita kansi kattilan päälle ja nosta kattila uuniin.  Sekoittele omenoita/hilloa noin puolen tunnin välein, kunnes omenat ovat kokonaan muussaantuneet ja hillon on saanut kauniin värin.

Hillo valmistuu uunissa
Valmis omenahillo on kauniin värinen

Jos haluat hillosta sileän, hurauta se lopuksi sileäksi esim. sauvasekoittimella.

Kaada kuuma hillo hyvin pestyihin ja steriloituihin purkkeihin. Säilytä hillo viileässä/huoneenlämmössä, riippuen sokerin määrästä (ks. vinkkiosio alta)

Vinkit:

* Varo polttamasta näppejäsi! Ensimmäisellä sekoituskerralla unohdin laittaa patakintaan käteen ennen kuin nappasin tulikuumasta kannesta kiinni. Auts.

* Sitruunahapon käyttäminen ei ole pakollista, mutta se auttaa säilyvyyden kanssa.

* Koska ohjeessa on normaalia vähemmän sokeria, hillo kannattaa säilyttää viileässä. Jos sokerin määrän kaksinkertaistaa, hillo säilyy myös huoneenlämmössä, kunhan sen laittaa kuumana puhtaaseen (lasi)purkkiin.

* Varmista, että kattila sopii uuniin kokonaan. Esim. kattilat, joissa on puuosia, ei kannata laittaa uuniin.

* Hillon voi tehdä myös uunivuoassa pienempänä annoksena. Paista tällöin omenia miedommassa, n. 150 asteessa välillä sekoittaen.

* Uuniomenahillo sopii moneen paikkaan. Rahkan tai maustamattoman jogurtin kaveriksi, pannarin tai letun päälle ja maistuu se myös ihan vain sellaisenaan suoraan purkista syötynä, nam.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Uuniomenahillo eli maailman helpoin omenahillo uunissa

Valpuri

Laitoin vuosikaudet omenahilloa uunissa hellalla keittämisen lisäksi, koska omenoita oli lähes toivottoman paljon – kaikilla muillakin omakotiasukkailla oli omenoita ylenmäärin. Laitoin ison, 5 litran teräskulhon mietoon uuniin eli vähän alle 100 asteeseen ja kannen päälle illalla. . Aamulla sose oli kauniin ruskeaa ja valmista. Päivällä samanlainen satsi muhi uunissa samalla, kun keittelin hellalla isoja kattilallisia. Hilloa riitti koko talveksi niin meille, mummolaan kuin viemiseksi, tuomisiksi ja lahjoiksikin. Lisäksi äitini keitteli hyvää, sokeroimatonta omenamehua Mehu-Maijalla litrakaupalla. Koska meillä oli mummolassa Kosankaasukeitin, valmistus oli halpaa.

Kyökkikissa

Totta, helppoa hillon tekoa. Tosin minulle kävi näin: Laitoin omenanpalat uunivuokaan ilman kantta pariksi tunniksi. Kun otin vuoan uunista, kaikki palat eivät olleet vielä soseutuneet, vaan olivat hiukan sitkeitä, mutta niin hyviä, etten malttanut olla syömättä niitä vähän väliä.

Suklaapossu

Ooh, sulla Kyökkikissa tuli osasta vähän kuin kuivatuttuja omenia? Kuullostaa ihanalta 🙂

Kyökkikissa

Ajattelin tehdä uuden, pienen satsin sellaisenaan syöntiä varten, kun tulee makeanhimo.

Suklaapossu

Mun pitää kokeilla myös näitä, viimeistään ensi vuonna kun taas saa omenoita 🙂 Terveellistä herkkua 🙂

Tuulalla

Kyllä tuli uuniomenahillosta hyvää, mutta niin on tullut ihan perinteisellä tavallakin tehdystä. Vähän arvelluttaa kovin pitkä aika hillon teossa pitämällä uunia 200 asteessa kolmisen tuntia. Keittämällä hillon teko on paljon nopeampaa eikä minusta yhtään sen vaivalloisempaa. En mitenkään voi pitää tätä hilloa ”maailman helpoimpana”.

Suklaapossu

Keittämällä hillon saa tosiaan paljon nopeammin valmiiksi. Se kuitenkin vaatii hellan ääressä oleskelua ja tiuhaa sekoittelua, etteivät omenat pala pohjaan. Itse tykkään juuri siksi, että tämä uunihillo on helpompi tehdä, sillä kolmen pienehkön lapsen kanssa en aina ehdi seisoskella hellan ääressä juurikaan 🙂

Tanja

No justiin. Sain innostuksen uuniomenahilloon ja kun kerran luin tarkkaan ohjeistuksen, otin tietenkin kattilan kannesta kii ihan kun oisit niin neuvonu tekemään. Onneksi kerrasta oppi😊

Suklaapossu

Aijjai!

Kullukka

Moikkelis

Miten sokeri lisää säilyvyyttä? En ymmärrä myöskään miksi pitää olla liki liettä keittolevyllä lämmittäessä. . . Tai siis tiedän tuon sokerin vaikutuksen. . .

Jätänpä kattilan omppuineen uuniin yön yli 80 asteeseen muhimaan kun 150 astetta ja 3 tuntia ei oikein vielä toivottua tulosta ole tuonut. Emaloitu valurautapata levyllä kyllä toimii huomattavasti paremmin kuin teräskattila huomasin. Vaihdankin uuniomput tuohon pataan yöksi.

Suklaapossu

Moikka Kullukka 🙂 Mulla ainakin omenat tuppaavat palamaan kattilan pohjaan kiinni, mikäli niitä ei sekoittele vähän väliä ja tämän takia olen joutunut seisoskelemaan lieden vieressä miltei koko keittämisen ajan. Sokeri tosiaan auttaa säilymisessä, sillä se sitoo vettä ja näin mahdollisella kasvustolla on huonompi kasvualusta. Hyvä kun mainitsit valurautapadan. Materiaaleilla on tosiaan myös eroja. Valurautainen pata toimii tässä varmaan tosi kivasti, sillä jakaa lämmön tasaisesti ja varaa lämpöä hyvin.

MLK

Tähän asti paras tapa tehdä omppuhillo uunissa,ensin epäröin kun olin tottunut valmistaa hillo liedellä kattilassa tai mehumaijaa käyttäen. Uunissa tekeminen jää tavaksi. Oli se niin helppo juttu

Suklaapossu

Tämä on kyllä helppoa. Ja makukin mielestäni erilainen kuin kattilassa keittäen. Kiva, että sinäkin innostuit MLK! 🙂

Purkkien puhdistaja

Hyvä resepti! Ihmetytti tuo purkkien sterilisointi – missä sellaista tehdään? 🧐🤣

Suklaapossu

Hups, sanaan on eksynyt pieni painovirhe 🤣🤣 Korjaan.

Vilja Palo

En ole lääkäri joten purkkien sterilisoiminen epäonnistui.

Suklaapossu

No enpä yhtään ihmettele, en olisi minäkään osannut 🤣 Korjasin tuon kohdan. Josko sterilointi onnistuisi helpommin 🙂

Henkkatar

Tein viime vuonna tällä ohjeella ja hillo on saanut laajalti kiitosta, on kuin kinuskia ja jumalaista etenkin pannarin kanssa. Nyt ajattelin vähentää sokerin määrää ja kokeilla tuota sitruunahappoa, joka on kokkauksessa hiukan mulle vieras (yleensä putsaan sillä pyykkikoneen). Laitanko siis tuon teelusikallisen valmiin hillon joukkoon ja sekoitan, vai kuuluuko se liuottaa ensin vesitilkkaan?

Mä muuten onnistuin myös polttamaan sormet kattilan kannessa. Siihen on vaan niin tottunut koskemaan paljain käsin, kun en muuten ikinä kokkaa kattilalla uunissa.

Suklaapossu

Hei Henkkatar! Ja auts, se kattilan kansi polttaa aika tavalla. Mutta tuollaisen jälkeen oppii, ettei ensi kerralla kajoa siihen niin helposti. Nimimerkillä kokemusta on 😉

Sitruunahapon voisi lisätä joukkoon jo ihan alkuvaiheessa eli sen voisi ensin sekoittaa suoraan hillosokerin joukkoon ja jatkaa tämän jälkeen muutoin ohjeen mukaan 🙂

Tellu

Kokeilkaa mausteeksi kanelia, tanko muhimaan kattilaan. Tai inkivääriä, saa mukavaa makuvaihtelua. Makurille vaniljaa…

Irina Lisinen

Hei Tellu! Herkullisia maustamisvinkkejä! Kanelia, inkivääriä, vaniljaa tai mitä vain ikinä omenan kanssa yhteen sopivaa mieleen juolahtaakaan… 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *