Suklaapossu

Vadelmainen suklaakakku

Mielettömän mehevä suklaakakkupohja saa tässä kakussa kaverikseen vadelmamoussen ja suussasulavan suklaakuorrutteen.

© Irina Lisinen

Mein lasten (6v, 10v ja 13v) yhteissynttäreitä juhlittiin miehen puolen lähisuvun kanssa lokakuun alkupuolella. Kyselin lapsilta kakkutoiveita ja kaikkien suusta kuulin saman toiveen; suklaakakku! Tuo toive tuntuu toistuvan vuosi toisensa jälkeen, eikä ihme, onhan suklaakakku aina niin hyvää. Tänä vuonna sain luvan laittaa kakkuun suklaan lisäksi myös jotain muuta ja se oli vadelmamousse.

Pöytään päätyi tuli lopulta tämä vadelma-suklaakakku, josta löytyi sisältä suklaisen pohjan lisäksi vadelmamoussea ja päällä suussasulava suklaakuorrute.

© Irina Lisinen

Tällä kertaa kakku sai sisäänsä piiitkästä aikaa yhden omista ja myös blogin lukijoiden suklaisista lempipohjista eli Mielettömän mehevän suklaakakkupohjan.

Pohja pullistui paistamisen aikana keskeltä hieman reunoja enemmän, joten leikkasin ylimääräiset ”hatut” pois. Samalla pääsin maistamaan pohjaa jo hieman ennen juhlia. Ja voi kuinka hyvää tuo taas olikaan! Pyysin myös tytöt maistelukierrokselle ja ylimääräiset pohjapalat katosivat tuosta vaan. Nam!

© Irina Lisinen

Täytteeksi suunnittelin alunperin tekeväni liivatteettoman vadelmamoussen samaan tapaan kuin aikoinaan leipomassani Ryhmä Hau -kakussa. Tällä kertaa vadelman maistui täytteessä sen verran miedosti, että päätin lisätä vadelmaa alkuperäisajatusta enemmän. Lisäyksen jälkeen täytteestä tuli sen verran löysää, että se vaati lopulta pienen liivatelisäyksen jähmettyäkseen riittävästi.

© Irina Lisinen

Lisää vadelmanmakua kakku sai suoraan kakkupohjan päälle levitetystä sokeroimattomasta vadelmasoseesta.

Kakusta tuli näin tehden mielestäni ”ihan syötävä”. Muiden syöjien suusta kuulin jopa kehuja, mutta itse ehkä kaipasin kakkuun vieläkin selkeämpää vadelman makua. Tämä ”ongelma” olisi helposti väistettävissä, mikäli vain vähentäisi vispikerman määrää neljänneksellä ja mascarponen määrää puoleen. Eli jos vielä tekisin tämän uudestaan (hyvin todennäköisesti teenkin) vispikermaa tulisi yhteensä 3 dl ja mascarponea vain 125 g. Muut aineet pitäisi suht samoina. Laitankin nämä ajatukset suoraan ohjeeseen lisävinkeiksi.

Tässä tulee käyttämäni ohje.

Vadelma-suklaakakku

Korkea noin 18 cm kakku

Pohja:

1 annos mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa paistettuna 18 cm vuoassa

Täyte:

4 dl vispikermaa (jos haluat vadelmaisemman täytteen, laita vispikermaa vain 3 dl)

200 g maustamatonta tuorejuustoa

250 g mascarponea (jos haluat vadelmaisemman täytteen, laita vain 135 g)

noin 5-7 rkl (vadelmien happamuuden ja oman maun mukaan) tomusokeria

1 rkl vaniljasokeria

3.5 dl vadelmasosetta

3 tl liivatejauhetta

3 rkl sitruunan mehua

Lisäksi pohjan ”kostuttamiseen”:

Noin 2 dl vadelmasosetta

Suussasulava suklakuorrute:

1.25 dl vettä

2 rkl (= 30 g) fariinisokeria tiukasti mittaan paineltuna

150 g voita

300 g tummaa suklaata rouhittuna

Lisäksi koristeluun:

syötäviä kukkia, marenkia, sitruunamelissan lehtiä jne.

Ohje:

Tee pohjataikina erillisen ohjeen mukaan. Jaa taikina kahteen kevyesti voideltuun noin 18 cm irtopohjavuokaan. Paista 170 asteessa noin 40-45 minuuttia, tai kunnes pohjat ovat kypsiä. Jäähdytä pohjan kunnolla ennen täyttämistä. Suojaa ne jäähtymisen ajaksi esimerkiksi kelmulla.

Jos käytät ulkomaalaisia vadelmia, keitä niitä pienessä vesitilkassa vähintään 2 minuuttia. Jäähdytä sose ennen täytteen tekemistä. Vadelmasosetta menee kakkuun noin 5.5 dl, joten vadelmia on hyvä olla vähintään 550 g.

Tee täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja mascapone ja lisää ne kermavaahdon joukkoon. Lisää joukkoon myös tomusokeria ja vaniljasokeri. Vatkaa sekaisin. Lisää kerma-tuorejuustoseokseen myös noin 3.5 dl vadelmasosetta ja vatkaa hyvin sekaisin. Maista ja makeuta tarvittaessa lisää tomusokerilla. Huomaa, että seoksen hyydyttämiseen käytetään sitruunan mehua, jonka ansiosta makeutta kannattaa olla riittävästi.

Sekoita liivatejauhe ja sitruunan mehu keskenään sekaisin. Turvota seosta pari minuuttia. Kun liivate on turvonnut, kuumenna sitä mikrossa noin 15 sekuntia tai kunnes liivate on kokonaan sulanut ja on juoksevaa. Jos liivate on kovin kuumaa, anna sen jäähtyä pari minuuttia ennen täytteen joukkoon lisäämistä. Lisää liivateseos täytteen joukkoon ohueana nauhana samaan aikaan täytettä vatkaten. Maista ja varmista, että sokeria on makuusi sopivasti.

Täytä kakku. Jos kakkupohjien pinnat on kovin kuperia, tasoita ne ensin (ja syö halutessasi ylimääräiset osat vaikkapa sellaisinaan tai jäätelön kanssa, nam!). Jaa kumpikin pohja kahteen osaan.

Laita irtopohjavuoan reunaosa tarjoilulautaselle. Jos vuoan reunat ovat kovin matalat, laita vuoan sisäreunalle korkea reunakalvo. Nosta yksi pohjan pala vuoan reunojen sisäpuolelle. Levitä pinnalle vadelmasosetta reilu 4 rkl.

© Irina Lisinen

Levitä päälle vadelmamoussesta noin kolmannes. Nosta päälle toinen kakkupohja ja täytä se samalla tavalla vadelmasoseella ja -moussella.

© Irina Lisinen

Tee vielä kolmannen kakkupohjan kanssa samoin. Nosta neljäs pohja kakun päälle, paina kevyesti pinta tasaiseksi. Laita kakku jääkaappiin jähmettymään vähintään 8 tunniksi tai yön yli.

© Irina Lisinen

Kuorrute pitää valmistaa hyvissä ajoin, joten aloita sen tekeminen ainakin 2-3 tuntia ennen kakun kuorruttamista. Laita kattilaan vesi, voi ja sokeri. Kun voi on sulanut ja seos kiehahtaa ota se heti levyltä pois ja lisää rouhittu suklaa. Heiluttele kattilaa niin, että suklaa peittyy nesteeseen ja anna sen olla rauhassa minuutti tai pari. Suklaa pehmenee vähitellen ja voit varovasti sekoitella kuorrutetta. Jätä pannu jäähtymään huoneenlämpöön ja sekoittele varovasti usein. Seos paksenee jäähtyessään ja on levitettävissä kakun päälle noin 2-3 tunnin kuluttua sen tekemisestä.

© Irina Lisinen

Kun kuorrute on tarpeeksi paksua levitettäväksi, lusikoi tai levitä palettiveitsellä se kakun päälle ja sivuille. Nosta kakku hetkeksi jääkaappiin ennen koristelua.

© Irina Lisinen

Vinkki:

* Kuorrute kovettuu jääkaapissa, joten nosta kakku ennen syömistä huoneenlämpöön, jotta kuorrute hieman pehmenee.

© Irina Lisinen

    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vadelmainen suklaakakku

Kaki

Näyttääpä hyvältä! Kestääkö tämä pakastamisen ilman kuorrutetta?

Irina Lisinen

Hei Kaki! Uskoisin, että kestää pakastamisen suht hyvin. Ehkä tällöin laittaisin suklaakakkupohjan päälle tulevan vadelmasoseen suoraan täytteeseen, sillä pelkään sen ”rikkovan” kakun rakenteen, jos se on sellaisenaan kakun pohjan päällä.

Anniina

Onhan tuo liivate+sitruunamehu oikeassa suhteessa 3tl jauhetta+ 3rkl sitruunamehua? Seoksesta tuli todella paksua ja vaikea sekoittaa moussen joukkoon.

Irina Lisinen

Hei Anniina! Määrät ovat oikeassa suhteessa. 1 tl liivatejauhetta sekoitetaan tavallisesti 1 rkl:een nestettä ja annetaan seistä muutama minuutti, kunnes neste on imeytynyt jauheeseen. Jos seos on kovin paksua lämmittämisen jälkeen, voisikohan sitä olla lämmitetty liian vähän aikaa? Mulla on myös joskus jäänyt paksuhkoksi, jos lämmitysaika on ollut liian lyhyt, mutta lyhyen (noin 5 sekuntia) lisälämmityksen jälkeen siitä on tullut juoksevampaa. Ja mittasithan liivatteen ”virallisella” mitalla, eikä tavallisella teelusikalla?

Kirsi

Tein tällä ohjeella kakkutäytettä ja lämmitetyn sitruunamehu-liivatejauheseoksen lisäämisen yhteydessä täyte juoksettui. Jäähdytätkö liivatenestettä ennen kuin lisäät sen täytteeseen?

Irina Lisinen

Hei Kirsi! Lisään liivatteen melko pian lämmittämisen jälkeen täytteeseen vaikka olisikin vielä melko kuumaa. Ja aina hyvin ohuena nauhana, jolloin liivate ehkä jo jäähtyy ennen täytteeseen päätymistä. Sinäkin varmaan teit näin eli lisäsit liivatteen hyvin ohuena nauhana?

Laitoin varmuudeksi ohjeeseen huomautuksen, että jos liivate on kovin kuumaa, voisi sitä jäähdyttää hetki ennen täytteen joukkoon lisäämistä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *