Valkosuklaakakku mansikoilla

Valkosuklaakakku mansikoilla

Valkosuklainen kakkupohja, valkosuklaakuorrute ja tuoreet mansikat ovat aivan ihania yhdessä. Valkosuklaata sisältävä kuorrute syntyy todella helposti, vain kolmesta aineesta. Vaikka valkosuklaata löytyy sekä pohjasta että kuorrutteesta, on maku erittäin herkullinen ja tasapainoinen tuoreiden mansikoiden ansiosta.

Valkosuklaakakkupohja valkosuklaakuorrutteella

Kakku sain alkunsa kun halusin kokeilla (taas kerran) valkosuklaista mutakakkua. Ensmäinen yritys meni suoraan sanottuna plörinäksi ja uunista tuli ulos ruskeapintainen, kärvähtäneen näköinen, ylirasvainen ja -makea mutakakku. Tosin parin päivän päästä sen leipomisesta maku olikin todella hyvä ja koostumuskin jo parempi.

No mutta ennen kuin kakku oli kunnolla vetäytynyt, ehdin jo muuttamaan hieman ohjetta, pyysin tytärtä leipomaan sen ja syntyi tämän kakun pohja. Ei siis tullut tästäkään mutakakkua, mutta oikein hyvä alusta esimerkiksi valkosuklaakuorrutteelle ja mansikoille. Nam!

Valkosuklainen kakku

Kakun päälle päätyi mansikoiden ja pensasmustikoiden lisäksi terassiltamme löytyviä syötäviä kukkia; pelargoneja sekä kukkina että lehtinä ja myös verbenaa. Mulla on pihalla myös siemenestä asti kasvatettuja orvokkeja, mutta ne olivat vielä niin nupuillaan, että saavat odottaa seuraavaa ”kohdetta” 🙂

Helppo valkosuklaakuorrutus

Vielä ”pitäisi” kehitellä sen toimivan valkosuklaisen mutakakun ohje. Jos sulta löytyy jokin hyvä ohje, niin kerrohan ihmeessä, niin pääsen testaamaan ja ehkä julkaisemaan sen täällä blogissa kiitosten kera 🙂

Ennen sitä, tässä vihdoinkin tämän valkosuklaakakun ohje.

 

Valkosuklaakakku mansikoilla

n. 21 cm vuokaan

Pohja:

125 g voita

1 dl maitoa

100 g valkosuklaata

1.75 dl sokeria

2.5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

0.5 tl suolaa

1 muna

Päälle:

1 dl vispikermaa

100 g mascarpone

100 g valkosuklaata

Lisäksi:

Mansikoita puolitettuina

(pensasmustikoita, mintun lehtiä, syötäviä kukkia tai muita koristeita oman maun mukaan)

Ohje:

Tee ensin pohja. Mittaa kattilaan voi, maito, pienemmäksi pilkottu valkosuklaa ja sokeri. Kuumenna seosta sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Nosta kattila pois levyltä ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Tähän voi mennä aikaa 45 minuutista 1 tuntiin.

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Kun valkosuklaaseos on jäähtynyt, sekoita jauhoihin leivinjauhe ja suola. Lisää jauhoseos valkosuklaaseokseen ja sekoita.

Valkosuklaisen kakkupohjan tekeminen

Lisää lopuksi 1 muna ja sekoita, kunnes taikina on tasaista.

Tasainen taikina

Vuoraa noin 21 cm vuoan pohja leivinpaperilla ja voitele vuoan sivut kevyesti esimerkiksi öljyspraylla. Kaada taikina vuokaan ja tasoita kevyesti.

Kaada taikina vuokaan

Paista pohjaa noin 35 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Kokeile kypsyy tökkäämällä tikku keskelle kakkua. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on se kypsä. Jäähdytä pohja kokonaan ennen kuorruttamista. Säilytä pohja ilmatiiviisti suojattuna, jotta se ei pääse kuivumaan.

Tee kuorrute: Pilko valkosuklaa mikron kestävään kulhoon ja lämmittä mikrossa 15 sekunnin jatkoissa välillä sekoittaen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Vatkaa kerma vaahdoksi (ei liian löysä eikä täysin tintuksi). Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuustoa noin 1 minuutti, kunnes se notkistuu. Kaada sulatettu valkosuklaa tuorejuuston joukkoon ja vatkaa hyvin sekaisin. Lisää mukaan myös kermavaahto. Vatkaa  tai sekoita kaikki aineet hyvin sekaisin.

Levitä kuorrute jäähtyneen kakkupohjan päälle samantein.

Kuorruta kakku

Pilko päälle reilusti mansikoita (mieluusti vieläkin enemmän mitä kuvissa näkyy, sillä ne olivat piste i:n päällä). Koristele halutessasi esimerkiksi pensasmustikoilla ja syötävillä kukilla.

Vinkki:

* Päällisestä tulee näillä mittasuhteilla juustokakkumainen. Jos kaipaat ilmavampaa päällistä, korvaa tuorejuusto kokonaan vispikermalla.

Kakku mansikoilla ja valkosuklaalla

Kommentit (2)

Tätä täytyy ehdottomasti testata kesällä. Voisikohan tuohon lisätä sitruunan- tai appelsiininkuorta tuomaan lisämakua? Kumpaan laittaisit, kakkuun vai päälliseen?

Hei Tanja! Tosi hyvä idea eli voi lisätä! Itse olen todellinen sitruunafani, joten olen sen puolella. Ja se on muutenkin mielestäni mansikoiden kanssa äärettömän toimiva pari, joten senkin puoleen sanoisin sitruuna 🙂

Sitruunan kuoriraastetta voisi lisätä ainakin kakkuun, mutta sopisi sen lisäksi hyvin myös kuorrutteeseen. Eli sekä että 🙂

Kommentoi juttua: Valkosuklaakakku mansikoilla

Vastaa käyttäjälle Tanja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X