Suklaapossu

Vesimeloni-parmankinkkusalaatti

Salaatit ovat helppoja, nopeita ja maukkaita arkiruokia. Meillä syödään nykyään suunnilleen viikottain erilaisia ruokaisia salaatteja pääruokana, kesäisin useamminkin. Usein tekemämme salaatit ovat niitä hyviksi havaittuja, joiden olen huomannut maistuvan myös lapsille, esimerkiksi feta-savulohisalaatti– ja pekoni-broilerisalaatti -tyyppiset salaatit.

Joskus kuitenkin tekee mieli kokeilla jotain täysin uudenlaista. Tehtiin tätä fetajuustotyyppisellä salaattijuustolla maustettua vesimeloni-parmankinkku -salaattia viime viikolla ja se oli niin herkullisen makuinen, että päätin tallentaa ohjeen myös tänne blogiin sekä teille vinkiksi että itselleni muistiin. Ohje on todella simppeli ja sisältää vain muutaman raaka-aineen, mutta maku on siitä huolimatta erittäin hyvä.

Makean ja raikkaan vesimelonin, suolaisen fetatyyppisen salaattijuuston, pehmeän makuisen pehtoorin salaatin, hieman karvaan rukolan ja parmankinkun yhdistelmässä on sitä jotain. Lapset tosin nyppivät parmankinkut pois omilta lautasiltaan, mutta näin aikuiseen makuun juuri tuo parmankinkku oli piste i:n päällä.

Jos salaatista haluaa ruokaisemman, sen kylkeen sopii vaikkapa leipä tai salaatin voi myös nauttia lisäkesalaattina. Ohjeessa olevista määristä riittää nälästä ja muusta tarjolla olevasta ruoasta riippuen noin neljälle syöjälle.

Vesimeloni-parmankinkku salaatti

Olen ihastunut värimerellinen juustopala -nimellä kulkevaan, juustohyllystä löytyvään, fetatyyppiseen juustoon. Se on niin pehmeää, että se hieman hajoaa salaattia sekoittaessa, jolloin sen maku leviää joka paikkaan. Samalla juusto maustaa salaattia ilman erillistä kastiketta. Ja tästäkös mein perheen juustoleuka on innoissaan! 🙂

Salaattiin toki sopii myös tavallinen fetajuusto ja muut vastaavat salaattijuustot. Tällöin salaatti saattaa kaivata kastiketta, vaikka tämäkin on makuasioita. Kastikevinkin löydät ohjeen jälkeen vinkkiosiosta.

 

Vesimeloni-parmankinkkusalaatti

2-4 hengelle

Aineet:

puolikas minivesimeloni

200 g pehmeä, välimerellinen juustopala tai salaattijuustoa tai fetaa

1 iso pehtoorin salaatti

50-100 g rukolaa

muutama siivu parmankinkkua

Ohje:

Kuori ja kuutioi vesimeloni. Kuutioi myös juustopala (tai käytä valmiita paloja). Pese ja valuta salaatit. Laita kaikki aineet parmankinkkua lukuunottamatta tarjoilulautaselle ja sekoita kevyesti. Nosta päälle parmankinkut. Ja eikun nauttimaan!

Vinkki:

* Salaatti maistuu ihanalta jo sellaisenaan, mutta jos kaipaat joukkoon kastiketta, sekoita keskenään oliiviöljyä ja sitruunan mehua (suunnilleen suhteessa 3:1) ja tarjoile sitä salaatin kastikkeena.

 

Pst. Mikä muuten siinäkin on, että leivonnaisissa ei tule juuri koskaan tehtyä samaa leivonnaista kahta kertaa (paitsi ihan superhyviä silloin tällöin, jos niitäkään), mutta erilaisten arkiruokien vaihtelu on loppujen lopuksi melko pientä ja samat ruoat pysyvät helposti ruokalistalla kuukaudesta ja vuodesta toiseen… Hmm. Nyt kun tarkemmin mietin, niin ruokaa syödään joka päivä ja herkutteluhetkiä on harvemmin. Ehkä se vain on helpompi testata erilaisia herkkuja silloin tällöin, kuin keksiä kaksi kertaa päivässä täysin uusi ruoka. No mutta tällaista ajatuksenjuoksua tähän hetkeen.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vesimeloni-parmankinkkusalaatti

Elina

Harmi että parmankinkku on niin kovin kallista. Herkullista tosin.

Suklaapossu

Totta, onhan sillä hintaa. Tämä maistuu onneksi myös ilman parmankinkkua 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *