Suklaapossu

Ystävänpäivän helppo nakukakku

Ystävänpäivä lähestyy kovaa vauhtia ja on hyvä aika mietti, miten ystävää tai rakastaan muistaisi. Mielestäni yksi parhaista lahjoista on herkutteluhetket, sillä siinä saa sekä yhteistä aikaa ja suun makeaksi 🙂 Tässä yksi äärettömän helppo ja nopeatekoinen ehdotus ystävänpäiväkakuksi.

Sain Blogiringin kautta mahdollisuuden kehitellä Dansukkerin mansikan makuisesta tomusokerista Ystävänpäiväleivonnaisia yhdessä muutaman muun bloggaajan kanssa. Mieleeni juolahti samantein ties kuinka monta erilaista ideaa ja eteen tuli aikamoinen valinnanvaikeus. Muutaman päivän pähkäilyn jälkeen ajatus helposta, nopeasta, mehevästä ja tietenkin herkullisesta leivonnaisesta miellytti eniten. Nakukakku on nykyään melko trendikakku. Kun siihen yhdistää vielä suklaan, mansikan ja sydämen, on ystävänpäivään sopiva kakkuajatus valmis 🙂

Pohja on helppoakin helpompi suklaakakkupohja, jonka taikina valmistuu nopeasti ilman vatkaimia. Tämä ei kuitenkaan näy tai tunnu valmiissa pohjassa, sillä se on mehevä, muhkea ja täynnä ilmakuplia. Lisäksi pohja on aavistuksen mutakakkumainen, vai sanoisinkos tahmainen. Ohuehko, pellillä paistettu pohja jäähtyy suht nopeasti. Pohjan jäähdyttelyn jälkeen väliin tulee kolmen aineen kermavaahtotäyte, jossa on mausteina mansikkatomusokeria ja hieman sitruunaa.

Kakku on niin helppo ja nopeatekoinen, että se valmistuu vaikkapa ystävänpäiväaamulla, mikäli herkutteluhetki on myöhemmin samana päivänä. Kakun voi halutessaan tehdä valmiiksi myös jo edellisenä päivänä, jolloin koko sunnuntaipäivän voi kuluttaa ystävän tai rakkaansa kanssa.

Kakku oli mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan niin nätti, ettei se kaivannut koristeeksi kuin yhden ruusun. Ruusuja ja muita kukkia koristeena käyttäessä pitää vain muistaa se, että suojaa kakun sisään tulevan osan ennen kuin tökkää kukan kakkuun. Mutta kakun voi toki koristella muullakin haluamallaan tavalla, vaikkapa rouhitulla suklaalla.

Tässäpä tämä ohje 🙂

Ystävänpäivän mansikkainen nakukakku Pieni, n. 18 cm sydänkakku

Pohja: 125 g sulatettua leivinmargariinia tai voita 2 dl piimää 2 munaa 2 dl sokeria 3 dl vehnäjauhoja 0.75 dl tummaa kaakaojauhetta 1.5 tl leivinjauhetta 0.5 tl soodaa 0.5 tl suolaa 1 rkl vaniljasokeria

Kuorrutus: 3 dl vispikermaa n. 1-1.25 dl mansikkatomusokeria n. 1-2 rkl sitruunamehua

Ohje: Tee ensin pohja. Sulata rasva. Sekoita piimän joukkoon munat yksitellen ja lopuksi sula (ei kuuma!) rasva. Sekoita myös aineet keskenään toisessa kulhossa.

Siivilöi kuivat aineet märkien aineiden joukkoon ja sekoita nopeasti sekaisin.

Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat.

Levitä taikina leivinpaperoidulle n. 20 x 30 cm uunipellille.

Paista 200 asteisessa uunissa n. 12 minuuttia, tai kunnes pohja on juuri ja juuri kypsynyt. Tarkkaile kypsymistä, jotta se ei kypsy liikaa. Voit testata kypsyyden painamalla sormella kevyesti keskeltä. Jos se kiinteä, se on kypsä. Voit myös koittaa kypsyyden tikulla.

Anna pohjan jäähtyä kokonaan ennen leikkaamista. Kun pohja on jäähtynyt, leikkaa siitä kolme sydämen mallista palaa. Nosta yksi paloista tarjoilulautaselle.

Tee vielä täyte vatkaamalla vispikerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon vatkaamisen loppupuolella mansikkatomusokeri sekä hieman sitruunan mehua. Maista, ja lisää halutessasi hieman lisää tomusokeria tai/ja sitruunan mehua.

Lusikoi noin kolmannes täytteestä ensimmäisen pohjan päälle. Nosta päälle toinen pohja ja lusikoi puolet jäljellä olevasta täytteestä. Tee samoin kolmannen pohjan kanssa ja levitä loput täytteestä pinnalle.

Tarjoile vaikka heti tai laita kakku jääkaappiin vetäytymään vielä hetkeksi.

Vinkit: * Voit leikata palat joko käyttämällä apuna valmista sydämen mallista pientä vuokaa tai leikkaamalla leivinpaperista sopivan kokoiset palat ja leikkaamalla ääriviivoja myöten.

* Voit halutessasi koristella kakun vaikkapa rouhitulla suklaalla.

www.blogirinki.fi

Yhteistyössä Suomen Sokeri


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ystävänpäivän helppo nakukakku

Raisa P

Tuo ruusu kyllä kruunaa koko kakun! Näyttää ihanalta! 🙂

Suklaapossu

Voi kiitos Raisa P 😀 Joskus yksinkertainen on kaunista 🙂

Elina | PikkuPeikkoPrinsessat

Menee heti huomenna kokeiluun! Sen verran helpon ja herkullisen oloinen :)Meidän kaupassa ei ollut mansikkatomusokeria, katsotaan mitä keksitään korvaajaksi. Toimii varmaan tavallisella tomusokerilla ja marjoilla? 🙂

Suklaapossu

Hienoa! 🙂 Kiva, että ohjeesta oli iloa ja löysit uuden suklaakakkupohjasuosikinkin 😀 Kiitos Elina sinulle, kun kävit kertomassa kokemuksesi! Palaute on musta aina tosi mukavaa saada. Aina vähän jänskättää miten ohjeet muilla toimivat ja tykätäänkö niistä yhtä paljon mitä meillä 🙂

Elina | PikkuPeikkoPrinsessat

Hyvää tuli, maustoin kermavaahdon vadelmilla 🙂 Tuo suklaakakkupohja menee kyllä suosikkeihin! Niin helppo ja mehevä. Kiitos paljon sinulle ohjeesta! 🙂

Suklaapossu

Kiva kuulla, että menee/meni(?) heti testiin 😀 Harmi ettei mansikkatomusokeria löytynyt. Mutta varmaan hyvää tulee marjoilla ja muulla tavoin maustaenkin 🙂 Vai ehditkö jo kokeilemaan, minkälainen tuli? 🙂

Taru

Onpa tosi ihanan näköinen ja kaikessa yksinkertaisuudessaan upea! ♥ Olen joskus maustanut kermaa muffinssien päälle tuolla mansikan makuisella tomusokerilla ja kun sitä on hillitysti niin se antaa tosi hyvän maun kyllä! 🙂

Suklaapossu

Kiitos Taru ♥ Itsekin tykkäsin tuosta simppelistä ulkonäöstä, kuten myös mausta 😛 Ja olen myös käyttänyt tuota mansikkatomusokeria aiemmin esim. vaahtokarkeissa ja muffinssin tuorejuustotäytteesssä ja tykännyt. Tähän laitoin hieman sitruunaa taittamaan makeutta ja se sopikin mielestäni aika kivasti yhteen tuon tomusokerin kanssa 🙂 Kävin katsomassa muffinssiohjeesi ja olipas hyvännäköiset ja kauniin väriset pursotukset 🙂

Leena-muori

Tätä ihanuutta yritin jo aiemmin kommentoida, mutta kommentti hävisi jonnekin avaruuteen…:) Todella upea kakku. Yksinkertaisen hillitty ja kaunis kuin ruusu. Luulisin maunkin olevan kohdillaan. 😛 Kuvasi ovat kuin kortteja, ihania. 🙂

Suklaapossu

Voi kiitos Leena! 🙂 Kukilla saa helposti ihmeitä aikaan kuvissa 🙂 Ja kyllähän tuo kakkukin maistui. Ei ehtinyt montaa hetkeä olemaan jääkaapissa ennen täydellistä katoamistaan 😉

Anonyymi

Puuttuko tästä lauseesta joku sana?:
Voit testata kypsyyden painamalla sormella kevyesti keskeltä kiinteä, on se kypsä.

Suklaapossu

Kiitos tarkkaavaisuudesta 😀 Puuttuihan siitä. Näitä virheitä näimmä jää aina silloin tällöin, vaikka kuinka tarkkaan yrittää lukea tekstin läpi. Korjasin lauseen samantein.

Maria

Jouduin viettämään juhlia kolmena peräkkäisenä päivänä, koska lähes kaikki kutsutut ovat vuorotöissä. Joten tämänkin kakku leivottiin kolmena peräkkäisenä aamuna. Itse tein kahtena ekana ja poika teki ohjeen mukaan viimeisenä aamuna. Onnistui häneltäkin hienosti, vaikkei ennen ollut leiponut mitään. Hyvät ohjeet. Kovasti vieraat tykkäsivät lopputuloksista ja omaankin suuhun maistui. Myöhemminkin olen tehnyt pariin kertaan. Ehdottomasti peukut.

Suklaapossu

Ihana kuulla Maria, kiitos! 🙂

Janina

Hei!
Jos tekisi tämän kakun normikokoiselle, neliönmuotoiselle uunipellille, niin olisikohan ohjetta tarvetta kasvattaa? Kuinkahan paljon aineksia olisi hyvä lisätä, että maku kuitenkin pysyisi lähes samana? 🙂 Äitienpäiväksi ajattelin kokeilla tehdä tämän, upea kakku!

Suklaapossu

Hei Janina! 🙂 Toivottavasti vastaus ehtii vielä. Tuo käyttämäni 20cm x 30cm kokoinen pelti on noin puolet normaalista uunipellistä. Joten jos teet taikinan tuplana, niin siitä riittää sopivasti normipellille (mikäli uuni on 60cm leveä ja pelti noin 40 cm x 30 cm). Myös täytteen voisi tehdä tuplana, niin suhteet säilyvät samoina. Kivoja leivontahetkiä! 🙂

Janina

Kiitos vastauksesta! Oikein hyvin kerkesi auttamaan!😊

Vastaa käyttäjälle Leena-muoriPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *