Alkoholistien lapset: Kosteikossa kasvaneet

Kun toimittaja Ani Kellomäki rohkaistui kirjoittamaan lapsuudenkokemuksistaan, kohtalotovereita löytyi hetkessä kymmeniätuhansia. Alkoholismin jäljistä halutaan nyt puhua suoraan.

Ani Kellomäki, kuva: Sampo Korhonen/Otavamedia

Istun seitsemännen luokan keväällä koulun johtokunnan kokouksessa. On ilta, tarjolla on teetä ja keksejä, ja minä viihdyn. Minä tiedän, miten täällä toimitaan. Olen täällä hyvä, arvostettu ja kuunneltu. Olen johtokunnan oppilasjäsen, oppilaskunnan puheenjohtaja ja luottamusoppilas. Hymyilevä, sosiaalinen ja reipas. Minä kyllä teen, jos jotakin tarvitaan. Nautin koulusta. Ympärillä on skarppeja aikuisia ja päivässä selkeä rytmi.

Kokouksen päätyttyä kävelen kiirehtimättä kotiin. Rappukäytävässä on hiljaista. Seisahdun ulko-oven eteen, ja hengitän hetken syvään. Pistän silmät kiinni, ja koetan ennakoida, millainen ilta tästä tulee.

Kotona on rauhallista. Pikkusisko on kavereiden luona ja äidin huoneen ovi kiinni. Hiljaisuus on hyvä. Silloin kun kotona ei nukuta, on hankalampaa. Tulee riitaa melkein kaikesta. Olen tosi paljon tiellä: liian äänekäs, liian vaativa, liian iloinen. En osaa kysyä pyykinpesusta oikeassa kohdassa, enkä tiedä, mistä ja milloin voi vitsailla. Toisinaan olen se, jota kukaan ei koskaan voi rakastaa.

Äiti on alkanut viettää yhä pidempiä aikoja päivästä makuuhuoneessa, kun vanhemmat ovat eronneet kuudennen luokkani aikaan, mutta siitä ei juuri puhuta ääneen. Ei saa temppuilla.

Ymmärrän, että äidillä on pulma, joka ei ole hänen omaa syytään. Senkin tiedän, etten pysty sitä ratkaisemaan. Yritän välillä. Aloitan keskustelun, huudan ja raivoan, kaadan pullot tyhjäksi lavuaariin, mutta siitä ei hyvää seuraa. Vähitellen opin kyllä. Harjaannun hyväksi tunnelmien, toiveiden ja mielialojen aistimisessa.

Osaan vielä aikuisenakin muovautua juttukumppanin toiveisiin. Olen kiva, helppo ja kiltti.

Koulussa kukaan ei tiedä. Mistä arvaisivatkaan? Soitan viulua ja näyttelen näytelmäkerhossa. Kavereita en vie kotiin. En halua selitellä, kun en ymmärrä itsekään. Kun luokkakaveri bileissä sanoo, että ”sun kannattaisi Ani opetella juomaan kaljaa”, ajattelen, että ei kannata.

Alkoholismi on yleinen salaisuus

Minä kasvoin reippaaksi huolehtijaksi, tehokkaaksi ja pärjääväiseksi. Sitä, että olin vaikeasti rakastettava, kompensoin paiskimalla vähän muita enemmän hommia. Opiskelin vähän nopeammin, harrastin vähän tehokkaammin ja työskentelin vähän pidempää päivää. 21-vuotiaana sairastuin burn outiin, kun en osannut sanoa millekään ei.

Nuorena aikuisena kävin pitkän terapian, sain kaksi lasta ja aloin opetella vanhemmaksi itse. Elämääni tuli niin paljon rakkautta, että hyvä, jos yhden ihon alle mahtuukaan. Oman perheen saaminen oli ihanaa, ja samalla lasten kasvamisen seuraaminen nostatti esiin pitkään piilossa pidettyjä muistoja omasta lapsuudesta. Kesti silti vielä vuosikymmenen verran, ennen kuin sain rohkeutta asioiden perinpohjaisempaan käsittelyyn.

Viime syksynä, 38-vuotispäiväni aikoihin, aloin käydä läpi päihteiden liikakäytöstä kertovaa kirjallisuutta ja käydä alkoholistien aikuisille lapsille suunnatussa vertaisryhmässä. Olin vähän nauranut sellaiselle ennen. Minähän pärjäsin mainiosti itse! Kuunnellessani ryhmäläisten tarinoita, moni nimettömänä sisällä kytenyt tunne alkoi saada hahmonsa.

Kun lopulta aloin kirjoittaa ajatuksistani blogitekstejä, ne luettiin kahden viikon aikana 80 000 kertaa. Samaa kokeneiden eri-ikäisten miesten ja naisten tarinoita alkoi tulvia läjäpäin. Jokainen oli omanlaisensa, mutta yhteistä löytyi paljon. Kunpa olisin koulussa tiennyt, että samassa luokassakin istui meitä hämmentyneitä aika monta. Emme vain saaneet sitä sanotuksi.

Ani Kellomäki, kuva: Sampo Korhonen/Otavamedia

Juomista piilotellaan ja peitellään

Maltillisten arvioiden mukaan joka neljäs tai viides lapsi elää perheessä, jossa käytetään liikaa päihteitä. Määrän uskotaan olevan todellisuudessa vielä paljon suurempi, sillä ongelma pysyy usein hyvin piilossa.

Monissa perheissä hävetään, ja siksi piilotellaan ja peitellään juomista taitavasti. Tilanteet eivät ole yksinkertaisia, eikä niistä ole helppo saada otetta. A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -vastuullisuusohjelman mukaan vanhempien liiallinen alkoholinkäyttö on vakavin yksittäinen lasten pahoinvointia aiheuttava tekijä.

Rappioryyppääjiäkin meillä on paljon, mutta kaikki alkoholin liikakäyttäjät eivät suinkaan elä veneiden alla. Valtaosa elää varsin tavallista työssäkäyvän ihmisen elämää. On helppo ajatella, että kaikki on kunnossa, kun arki näyttää ulospäin pulmattomalta. Silti vanhemman runsas juominen aiheuttaa perheissä monenlaista pahoinvointia.

Lapsen silmille ja korville kuulumattomat kokemukset voivat jättää jälkiä, jotka käsittelemättöminä saattavat kantaa pitkälle aikuisuuteen. Pahimmillaan syntyy haavoittavia, ylisukupolvisia ketjuja, joissa omia kasvukipuja eletään uusiksi omassa perheessä. Aiheesta on syytä puhua ääneen, vaikka se ei olekaan kivaa.

Alkoholin liikakäyttö on moninainen vyyhti

Suomessa siedetään juomista hyvin. Se on osa kansallista kuvastoa, sketsien ja kansantarinoiden hupaisa aihe. Juomista normalisoidaan ja vähätellään, ja kriittisempi tarkastelija saa helposti tiukkapipon leiman.

Liikaa juovassa perheessä kasvava lapsi oppii kuulemaan monenlaisia selityksiä. Vanhempi saattaa esimerkiksi perustella, ettei ongelmaa ole, kun kerran töissäkin kyetään käymään. Ja naapurin setä se vasta juokin!

Suunnittelija ja psykologi Marika Ketola Suomen Mielenterveysseurasta toteaa, että juomistaan perustelevalle aikuiselle löytyy aina se pahempi alkoholisti vertailukohteeksi. Oleellisempaa, kuin juodut litramäärät, on lapsen kokemus omasta asemastaan perheessä.

”Silloin, kun vanhemman juomisen tarve ylittää lapsen tarpeet, ja vanhempi tekee kompromisseja mahdollistaakseen juomisensa, voidaan puhua ongelmakäytöstä. Ilmeisiä ongelmia perheessä on silloin, kun vanhempi ei juomiseltaan kykene huolehtimaan lapsesta, mutta myös aikuisen ennakoimaton käytös, mielialan heitteleminen, arvaamattomuus ja se ilmapiiri, jonka juominen aiheuttaa kotiin, ovat merkkejä liikakäytöstä.”

Lapset ovat reaktioissaan hyvin erilaisia. Joku ei koe vanhemman reipastakaan juomista hankalana, kun taas herkemmälle riittää vähäisemmänkin alkoholimäärän aiheuttama muutos tunnelmassa. Joskus runsaan juomisen ongelmallisuutta vähätellään silläkin, ettei omaan alkoholinkäyttöön liity aggressiivista käyttäytymistä, vaan humalikko on leppoisa ja mielestään mukava. Ketolan mukaan pointti on kuitenkin siinä, että lapsen persoona, tarpeet ja tunteet tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi.
-On täysin tarpeetonta vähätellä lasten edessä humalassa heilumisen haittoja. Sellainen sepitys, että meidän lapsi ei kärsi, koska minä olen humalassa mukava, on älytöntä. Ei sellaisia porsaanreikiä oikeasti ole.

Toisinaan juomista selitetään myös mielenterveyden vaikeuksilla. Juominen ja mielenterveyden pulmat kulkevatkin usein käsi kädessä. Vaikutus kulkee kahteen suuntaan: päihteiden käyttö horjuttaa mielenterveyttä helposti, ja toisaalta mielenterveyden erilaisiin ongelmiin ja niiden seuralaisiin, kuten yksinäisyyteen ja syrjäytyneisyyteen, haetaan helpotusta päihteillä.

Juomisen perusteluksi ei mielenterveyden ongelmista kuitenkaan oikein ole.

”Vetoaminen masennuksiin ja ahdistuksiin osittain mahdollistaa sen, että juomisen oikeutusta voidaan vaalia. Juomisella pulmia ei ainakaan ratkaista. Hyvän sanonnan mukaan sellaista ongelmaa ei olekaan, mitä alkoholilla ei voisi pahentaa”, Marika Ketola toteaa.

Alkoholistin lapsesta voi tulla pikkuvanha pärjääjä

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelimeen ja nettiin tulee päivittäin yhteydenottoja nuorilta, jotka kaipaavat tukea vaikeissa elämäntilanteissa. Monet yhteyttä ottavat nuoret ovat huolissaan läheisten aikuisten alkoholinkäytöstä, erityisesti esimerkiksi vanhemman fyysisestä kunnosta ja mahdollisesta sairastumisesta. Eniten alkoholinkäyttö tuottaa kuitenkin välillistä huolta, koska vanhemman käyttäytyminen muuttuu.

Yhteydenotoissa kuuluu myös joillekin runsaasti päihteitä käyttävien aikuisten lapsille tyypillinen ylikehittynyt vastuunkanto ja taipumus huolehtimiseen – se, jonka tunnistan omassakin elämässäni.

Auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäen mukaan pitkään jatkuneissa kuormittavissa perhetilanteissa elävien nuorten ajatusmalli ja itseilmaisutapa on monesti kehittynyt aikuismaisen analyyttiseksi, pohtivaksi ja vastuulliseksi.

”Nuoret muun muassa analysoivat vanhemman arvaamattoman tai väkivaltaisen käytöksen syitä ja pohtivat omia ja vanhemman selviytymiskeinoja. Mitä pidempään tilanne perheessä on jatkunut, sitä epätoivoisemmat vihan, surun, pettymyksen ja epätoivon ja häpeän tuntemukset nuorten kertomuksissa vuorottelevat.”

Lapset ja nuoret kantavat perheissä huolta sellaisista asioista, jotka kuuluisivat vanhempien työnkuvaan. He yrittävät huolehtia sellaisista vanhemmista, jotka eivät huolehdi heistä.

Vertaisryhmiä nuorille aikuisille vetävä Marika Ketola toteaa, että kosteissa oloissa kasvaneiden lasten aikuisuudessa kohtaamat pulmat liittyvät usein myös luottamukseen ja omanarvontuntoon. Kun tarpeet on lapsena ohitettu, ei ole päässyt muodostumaan kokemusta omasta itsestä tärkeänä, rakastettavana ja arvokkaana.

Vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen tunteita ja kuunnella ja nähdä tämä omana, arvokkaana itsenään, voi johtaa aikuisella iällä myös ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen. Yksi omalle terveydelle tuhoisa toimintamalli on vaatia itseltään täydellisyyttä ja esimerkiksi työskennellä omaa jaksamistaan kuuntelematta.

”Monet vetämäni ryhmän jäsenistä ovat yliankaria itseään kohtaan. Kun vanhemmasta ei ole ollut terveen kontrollin ja rajojen asettajaksi, on lapsi itse alkanut niitä rakentaa. Usein lopputuloksena on hyvin ankara hirmuvaltias, joka vaatii itseltään valtavasti. Se saattaa aikuisuudessa näkyä esimerkiksi ylisuorittamisena vaikkapa työelämässä. Omaa arvoa lunastetaan liiallisellakin pärjäämisellä.”

Oikeus omaan kokemukseen

Päihteiden liikakäyttö ei koske ainoastaan sitä perheenjäsentä, joka juo. Myllyhoitoyhdistyksen Raila Taipale toteaa Raittiuden Ystävien haastattelussa, että Suomessa on noin 600 000 riskitason päihdekäyttäjää, joilla kullakin on 2-4 läheistä, joihin juominen välittömästi vaikuttaa. Se on pienessä maassa jättiläismäinen määrä. Lapset ovat hankalimmassa saumassa, koska eivät voi halutessaan lähteä pois.

Päihteiden liikakäytön vaikutukset voidaan kokea hyvin monella tavoin. Saman perheen sisälläkin ihmisten kokemukset tapahtuneesta saattavat poiketa toisistaan hyvin merkittävästi. Marika Ketola toteaa, että jo pelkästään se, mihin kohtaan sisarussarjaa lapsi sattuu ajallisesti syntymään, on paljon merkitystä. Niinpä sisarusten muistot ja kokemukset voivat poiketa hyvin vahvasti toisistaan.

”Sisarusparven jäsenten roolit perheessä voivat olla hyvin erilaiset. Paljon riippuu myös siitä, miten vaikeimmat ajat ajoittuvat kunkin ikävaiheisiin. Joskus perheen nuorin saa suojaa vanhemmilta sisaruksiltaan, ja muistot vanhemmista voivat olla hyvin erilaisia. Joskus taas pahimpaan silmäkkeeseen joutunut sisarus on kokemansa jälkeen niin lukossa, tai lohkonut osia elämästään kokonaan pois, ettei kykene edes muistamaan tapahtunutta.”

Ei ole epätavallista, että menneitä yhdessä muistelevat sisarukset huomaavat muistavansa lapsuudesta hyvin erilaisia asioita. Jos välit ovat lämpimät ja avoimet, voi sisaruudesta olla myös merkittävä apu muistojen jäsentelyssä. Ketola kertoo ryhmäläistensä saavan paljon tukea sisaruksiltaan.

”Liikaa juoneen vanhemman kanssa välejä ei ehkä ole voitu käydä aikuisenakaan läpi hedelmällisesti, mutta sisarusten kanssa asioista onkin voinut puhua rakentavammin. Moni on kokenut tärkänä voida puhua tapahtuneista sellaisen ihmisen kanssa, joka on kokenut saman ja tietää tilanteen.”

Ani Kellomäki, kuva: Sampo Korhonen/Otavamedia

Miten selvitä eteenpäin kipestä lapsuuden muistoista?

Monet lapsuudessa opitut selviytymismekanismit voivat huomaamatta jäädä käyttöön aikuisenakin, jos niistä ei ole tietoinen. Kipeisiin muistoihin palaaminen ei ole helppoa eikä mukavaa, mutta kannattaa. Itse huomaan nyt, rehellisen inventaarion jälkeen, menneisiin sitoutuneiden hahmottomien ahdistusten ja silkan vihankin muuttuneen vähitellen suruksi ja haikeudeksi.

Asioiden käsittely mahdollistaa ymmärtämisen yrittämisen. Vähitellen mieleen alkoi nousta myös monia unohtuneita hyviä lapsuusvuosia – ne kuuluvat yhtä lailla tarinaani. Peilikuvastani tuli kokonaisempi ja monisävyisempi.

Marika Ketola kehottaa menneisyyden painolastia mukanaan raahaavia tutustumaan rohkeasti itseensä ja etsimään parhaiten itselleen sopivan avun, joko läheisten kanssa keskustellen, vertaisryhmistä tai ammattilaisen pakeilta.

”Kun pystyy näkemään, mistä oma paha olo johtuu, on mahdollista alkaa avata solmujaan. Päämääränä voisi olla se, että menneisyyttä käsittelemällä mahdollistuu energian suuntaaminen omasta itsestä ulospäin, muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Silloin voi toteuttaa omaa elinvoimaansa, eikä tarvitse tukahtua oman turvattomuudentunteensa tai ahdistuksensa alle, Ketola toteaa.”

Oman pyykkinsä voi pestä monella tavalla. Kaikkien ei suinkaan ole tarpeellista tehdä tutkimusmatkaansa julkisesti, mutta Ketola pitää erittäin tärkeänä, että näitä asioita pidetään myös avoimesti esillä.

”Se antaa monille ihmisille mahdollisuuden peilata omia kokemuksiaan toisten tarinoihin, ja auttaa näkemään, että kokemukset ovat yhteisiä.”

Rankoistakin nuoruuden kokemuksista voi olla myös myönteisiä seurauksia. Haastavista oloista kasvaa monesti hyvin pärjääväisiä aikuisia. Monet lapsena omaksutut selviytymismekanismit ovat oikein hyödyllisiä aikuisuudessa.

Marika Ketola toteaakin, että hänen vertaisryhmänsä nuorista aikuisista suuri osa on korkeasti koulutettuja ja elämässään hyvin menestyneitä ihmisiä.

”Se, että osaa ottaa vastuuta itsestä ja muista, on työteliäs, sopeutuvainen ja suoriutuu hyvin tehtävistään, on mitä mainioin juttu aikuisuudessa. Kysymys on ennen muuta annostelussa: jos suorittaa ja paiskii hommia siksi, ettei muuten koe olevansa hyvä ja riittävä, rusentaa omaa ydintään. Sopivassa mittasuhteessa nämä ominaisuudet ovat kuitenkin tärkeitä ihan koko yhteiskunnankin toimimiselle.”

Lähteet:Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Sininauhaliitto, Suomen Mielenterveysseura, A-klinikkasäätiö, Lasten seurassa – Alkon vastuullisuusohjelma, Raittiuden Ystävät

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 1/15.

Lue lisää: Ani Kellomäen Kokovartalofiilis -blogi

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Alkoholistien lapset: Kosteikossa kasvaneet

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X