Hyvinvointi

Aloita jumppa jo sängyssä - näin teet aamuverryttelyn 50-luvun tyyliin!

Vuonna 1950 naisia ohjeistettiin aloittamaan aamunsa jo sängyssä alkavalla verryttelyohjelmalla. Starttaisitko sinä aamusi näillä liikkeillä?

Naisia opastettiin aloittamaan voimistelu aamulla jo vuoteessa Kodin terveyttä käsittelevässä Kotilieden Neuvokki 2 -lehdessä vuonna 1950. Ohjeen tarkoituksena oli saada perheenäidit mukavasti hereille ja lupailtiin, että verryttelyn jälkeen jokaisella olisi notkea olo.

”Jos vielä uskaltaudut pistäytymään kylmässä kylvyssä, jonka veden olet laskenut valmiiksi edellisenä iltana, ja sen jälkeen hankaat itsesi punertavaksi ja lämpimäksi karkeahkolla pyyhinliinalla, olet ilo itsellesi ja kanssaihmisillesi”, ohjeissa luvataan.

Tässä voimistelunopettaja Kerttu Larjankon vuonna 1950 laatimat ohjeet:

Aamuverryttely 1950-luvun ohjeilla

Jumppa oli pop 1950-luvulla

1. Ota tyyny pois pääsi alta ja nosta selälläsi vuoteessa maaten kätesi pään yläpuolelle. Venytä ensin itsesi oikein pitkäksi, niin että leuka painuu rintaan ja varpaat ojentuvat. Vartalon alle muodostuu vyötärön kohdalle holvi.

Päästä sitten kätesi, jalkasi ja vartalosi kokonaan rennoiksi. Tee täten monta kerta oikein nautinnolla venyttäen ja rentoutuen.

 

Jumppa 1950-luvulla

2. Edelleen selälläsi maaten vie kädet sivuille vartalon viereen ja anna vartalon olla aivan rentona. Vedä nyt vatsalihaksesi oikein suppuun, niin että selkä painuu kokonaan vuodetta vasten, leuka nousee kattoa kohti ja varpaatkin kipristyvät. Päästä sitten vartalo rentoutumaan.

Tee nämä molemmat vuoroin venyttäen ja jännittäen, sitten rentouttaen ja sen jälkeen vatsalihaksia supistaen kokoonvetäytyminen ja supistaminen.

Tunnet itsesi notkeaksi ja liikkuvaksi kuin onkimato. Nosta jalkasi polvet suorina ylös aivan otsaan kiinni ja heitä ne sitten takaisin ja samalla huomaatkin heilahtaneesi istumaan vuoteen laidalle.

3. Paina molemmat jalkapohjat lattiaan vähän matkan päähän toisistaan. Nouse hitasti seisomaan polvet vähän koukussa. Ojenna polvesi ja työnnä itsesi varpaille! Varpailta taas painu koko jalkapohjalle polvet notkuen ja tunnet itsesi kuin kärrinpyöräksi, joka pyörii edestakaisin syvässä hiekassa.

Näin nilkkoja verryteltyäsi työnnät itsesi pois varpailtakin ja syntyy hyppy, jossa koko jalkapohja ponnistaa ja varpat irtaantuvat viimeisinä lattiasta.

Hyppy alkaa ja loppuu niiaukseen ja hyvän tahdin saat, jos lasket itseksesi: hyp-pyjahyp-pyjahyp-pyja. Ja hyp-tavulla ponnistat ilman ja py-tavulla teet polvien notkistuksen.

4. Käänny vuoteeseen päin ja hyppää haara-asentoon. Vedä kätesi vartaloa pitkin ylös kämmen eteenpäin uljaaseen ojennukseen ja sitten oikein pitkänä ollen selkä suurena notkona ja rinta edellä heität itsesi eteen kallistukseen sormenpäät vuoteen reunaan.

Jumppaa 1950-luvun tyyliin.

Vedä itsesi pienenä mykkyränä, selkä pyöreänä kuin koppakuoriaisella takaisin alkuasentoon. Tunnet olevasi kuin rantahietikkoa vasten saapuva ja siitä pois vetäytyvä meren aalto.

5. Hyppää muutama kerta haara-asennosta perusasentoon ja jää pieneen haara-asentoon. Työnnä lantiosi vasemmalle ja anna yläosan vartaloa pudota oikealle kuin lankavyyhti.

 

Jousta lantiota yhä enemmän vasemmalle nytkyttäen. Vedä sitten lantio alkuasentoon ja työnnä se oikealle ja jousta taas. Tunnet ihanan venytyksen vastakkaisessa kyljessä ja itsesi kuin pajun virveksi.

6. Hyppää perusasentoon. Nosta vasenta jalkaa suorana sivulle ja koeta nytkyttää sitä vielä korkeammalle ylöspäin. Samalla tavoin toinen. Paina käsi vatsan päälle, ettei se pääse työntymään eteen.

Jumppaa 1950-luvulla, erilaisia liikkeitä.

7. ja 8. Juokse paikalla kevyesti 4 askelta ja heitä sitten juoksun tahdissa 4 kertaa kantapäät istuinpaikkaan. Sitten taas neljä juoksuaskelta ja polvien nosto 4 kertaa juoksun tahdissa.

Juttu on julkaistu Kotilieden ”Kodin terveys” Neuvokki 2 -lehdessä vuonna 1950.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Aloita jumppa jo sängyssä - näin teet aamuverryttelyn 50-luvun tyyliin!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.