Suhteet

Ainokaisetko itsekkäitä? Unohda kliseet ja iloitse ainoan lapsen erityisasemasta

Ainoisiin lapsiin on liitetty mielikuvia yksinäisyydestä ja itsekkyydestä. Todellisuudessa ainokaisesta voi kasvaa hyvä kuuntelija, alansa huippu ja rohkea oman tiensä kulkija.

Epäsosiaalinen pikkuaikuinen, hemmoteltu määräilijä, yksinäinen lapsi. Moni ainokaisiin liitetyistä vanhoista mielikuvista on negatiivinen. Sisarusrooleihin erikoistunut englantilainen psykoterapeutti Linda Blair kuitenkin romuttaa stereotypiat. Blairin mukaan ainokaisen asemassa on etuja, ja hänestä voi kasvaa herkkä kuuntelija, joka viihtyy myös yksin.

Lue myös: Keskimmäisen lapsen syndrooma on myytti – tämän takia on upeaa olla keskimmäinen

Nykypäivän ainokainen ei ole kummajainen

Kirjassaan Esikoinen, keskimmäinen vai kuopus – Miten syntymäjärjestys ohjaa elämää (2012, Minerva) Blair muistuttaa, että osa ainokaisiin liitetyistä asenteista on aikakautensa heijastumia, ei faktoja. Lapset olivat vielä muutama vuosikymmen sitten vanhempiensa eläketurva. Lapsilukuun oli myös vaikeaa vaikuttaa, koska varmaa ehkäisyä ei ollut.

Monilapsinen perhe olikin yleensä enemmän pakko kuin oma valinta. Puolustamme kuitenkin usein normaalina sitä, mikä on yleisintä. Ainokainen ja hänen vanhempansa saatettiin leimata itsekkäiksi ja mukavuudenhaluisiksi – oli lapsiluku oma valinta tai ei.

Nyt yksilapsiset perheet ovat yleistyneet, eikä ainokaisuus herätä yhtä negatiivisia mielikuvia kuin ennen. Blairin mukaan 2000-luvun ainoista lapsista kasvaa erilaisia kuin ennen, koska yksilapsiset perheet saavat aiempaa enemmän hyväksyntää. Lapset myös sosiaalistuvat eri tavalla päivähoidon yleistyttyä.

Lue myös: Ikuinen pikkusisko? Näin pääset aikuisena irti kuopuksen roolista

Pikkuvanha kieliniekka

Jos lapsi on ainokainen tai ikäero sisarukseen on huomattava, hän leimautuu ja vertaa itseään vanhempiinsa, ei sisarukseen. Vanhemmilla on ainokaiselle myös enemmän aikaa kuin useammalle lapselle.

Aikuisiin samaistuminen tekee lapsesta usein pikkuvanhan. Ainokaiset ovatkin usein verbaalisesti ikätovereitaan edistyneempiä. He saavat puuhailla rauhassa ja oppivat järjestelmällisyyttä, mikä helpottaa koulunkäyntiä.

Pikkuvanhuuden kääntöpuoli on turhautuminen. Etenkin alakoulu voi olla ainokaiselle tuskaa. Hän saattaa osata lukea ennen kouluunmenoa ja on kiinnostunut abstrakteista asioista. Jos muut oppivat hitaammin, pikkuvanha kiemurtelee tuskissaan ja voi häiriköidä.

Aikuismainen lapsi voi myös joutua porukan ulkopuolelle. Hän voi olla muiden silmissä outo pikkuprofessori. Ikätovereiden leikit taas voivat olla hänen mielestään lapsellisia ja kaoottisia.

Lue myös: Esikoinen, keskimmäinen vai kuopus? Näin paikkasi perheessä määrittää persoonallisuuttasi

Tarkkailijasta tulee usein kirjailija

Ruotsalainen kasvatustieteilijä Elisabeth Schönbeck nimittää ainoita lapsia tarkkailijoiksi. Kun lapsen ei tarvitse taistella sisaruksen kanssa, hänellä on aikaa havainnoida ympäristöään.

Ainokaiset ovatkin usein herkkiä ja tarkkanäköisiä. Nämä piirteet ja verbaalisuus johtavat keskimääräistä useammin kirjailijan uralle. Esimerkiksi satusetä H.C. Andersen, runoilija Ezra Pound ja kirjailija E.M. Foster olivat ainoita lapsia.

Tarkkailijan rooli voi tehdä ihmisestä myös etäisen. Ainokaisen voi olla vaikea olla tilanteissa läsnä. Hän voi kuormittua hälyisissä ryhmissä ja vetäytyä omaan soppeensa. Yksinäisyys voi kalvaa pohdiskelijaa, joka sekä kaipaa että kavahtaa seuraa.

Vetäytymistä aletaan yleensä ymmärtää paremmin aikuisena. Itsekseen viihtyvä lapsi taas voi vaivata vanhempia. Mitä enemmän nämä patistelevat lasta ryhmään, sitä erilaisemmaksi hän voi tuntea itsensä.

Älä painosta tai paapo ainokaista

Käsitys ainokaisen vaikeasta luonteesta ei kuitenkaan ole täysin tuulesta temmattu. Jos aikuiset lataavat ainoalle lapselle valtavat odotukset tai palvovat häntä rajattomasti, hänelle voi kehittyä perfektionistinen tai itsekäs persoonallisuus.

Aikuisiin samaistuvat lapset ovat usein kunnianhimoisia, vaikka vanhemmat eivät sitä vaatisi. Blairin ja Schönbeckin mukaan moni menestyvä huippuosaaja on ainokainen. Paraatiesimerkki monilahjakkaasta ainokaisesta on renessanssinero Leonardo Da Vinci.

Jos ympäristökin vaatii ainokaiselta paljon, hänestä voi kasvaa itseään piiskaava suorittaja. Vaativuus altistaa uupumukselle opiskeluaikoina ja työelämässä.

Lue myös: Kiire, stressi, suorituspaineet – opiskelijan mielenterveys on kovilla

Toisessa ääripäässä on paapottu ainokainen, jonka jokaiseen kehitysaskeleeseen suhtaudutaan ihmetekona. Jos vanhemmat vielä tasoittavat esteet lapsen tieltä, hänestä voi kasvaa diivaileva egoisti, joka ei siedä kritiikkiä tai vastoinkäymisiä.

Ainokaisesta ei kuitenkaan kasva automaattisesti ylisuorittajaa tai pomottajaa. Ratkaisevaa on, millaisia odotuksia vanhemmat asettavat lapselle, ja harjoitteleeko hän jakamista ja ryhmässä toimimista päiväkodissa, koulussa ja kaveripiirissä. Kypsyytensä ja herkkyytensä ansiosta ainokaisesta voi kehittyä empaattinen kuuntelija, joka ei pelkää kulkea omaa polkuaan.

Lähteet: Blair, Linda: Esikoinen, keskimmäinen vai kuopus – Miten syntymäjärjestys ohjaa elämää (2012, Minerva) ja Schönbeck, Elisabet: Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä – Miten paikka sisarussarjassa vaikuttaa elämääsi (2009, Kirjapaja).

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ainokaisetko itsekkäitä? Unohda kliseet ja iloitse ainoan lapsen erityisasemasta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.