Hyvinvointi

Näin teet päätöksiä intuition avulla – luota vaistoosi!

Hyödyntämällä intuitiota eli hiljaista tietoa voit tehdä parempia päätöksiä kuin rationaalisesti järkeilemällä. Selvitimme, mitä intuitio tarkoittaa ja miten sitä voi vahvistaa.

Intuitiosta puhutaan joskus järjen vastakohtana, ja osa teilaa sen täydeksi huuhaaksi. Kyse ei kuitenkaan ole epämääräisestä mutusta. Intuitiota väitöskirjan tehnyt taiteen tohtori Asta Raami osoittaa tutkimuksessaan, että intuitiolla voi tehdä nopeampia mutta harkitumpia päätöksiä kuin rationaalisesti järkeilemällä.

Intuitio on vaistoja, kokemusta ja herkkyyttä

Intuitio perustuu osittain evoluutioon ja vaistoihin. Kova pamaus saa meidät hätkähtämään: Mikä se oli? Pitääkö paeta, jotta jään henkiin?

Intuitio perustuu myös kokemukseen. Kun teemme pitkään samaa työtä, opimme ennakoimaan riskejä ja mahdollisuuksia. Emme kuitenkaan osaa aina kertoa, miksi jokin ratkaisu tuntuu hyvältä tai huonolta, koska toimintamme on automatisoitunut.

Intuitiossa on kyse myös herkkyydestä. Keräämme ympäristöstämme mikrotason informaatiota, jota emme käsittele tietoisesti. Kun huomaamme pienen muutoksen tutun ihmisen eleissä, sisäinen äänemme sanoo, että jotain on tapahtunut. Kokemus voi tuntua maagiselta enteeltä, vaikka se perustuu havaintoihin ja tiedon vertailuun.

Lue myös: Herkkyys on voimavara! Muista nämä herkkyyden 10 upeaa puolta

Näin vahvistat intuitiotasi

Sisäistä ääntään voi vahvistaa, kun haastat ja huollat mieltäsi, kehoasi ja aistejasi:

Luo mieltä puhdistavia rutiineja

Monet taiteilijat noudattavat säntillisesti tapoja, jotka auttavat keskittymään ja rentoutumaan. Tässä tilassa ratkaisut tuntuvat pulpahtavan mieleen kuin itsestään.

Mieti, mitkä rutiinit rauhoittavat ja lataavat sinua. Nautitko koiralenkistä aamulla, metsäteillä ajelusta vai neulomisesta? Älä ahkeroi koko ajan, vaan pidä kiinni näistä lataushetkistä.

Lue myös: ”Neulominen on ilmaa sielulle” – naiset paljastavat, mitä he ajattelevat tehdessään käsitöitä

Rajoita tietotulvaa

Intuitio perustuu hiljaiseen tietoon, mutta infoähky voi vaientaa sisäisen äänen. Kun yrität ratkaista ongelmaa, älä haali loputtomasti lisätietoa. Rajoita sosiaalisen median käyttöä ja kaikenlaisia ärsykkeitä. Syvenny yhteen asiaan sen sijaan, että sinkoilisit sinne tänne.

Lue myös: Aivotkin kaipaavat jumppaa – näin hoidat niiden terveyttä

Älä pakerra ongelman parissa väkisin

Kun teet luovaa työtä, opettelet uutta tai ratkot pulmaa, pidä taukoja ja tee jotain muuta. Fyysinen tekeminen ja liikunta rentouttavat ja antavat aivojen levätä.

Irrottaudu mielenkiintoisistakin asioista ja tee niiden vastapainoksi jotain erilaista. Haasta aivojasi ja kehoasi eri tavalla, esimerkiksi pelaamalla korttia, ratkomalla ristikoita tai juoksemalla.

Lue myös: Metsätieteilijä Mirva Nylander löytää metsästä rentouttavaa energiaa: ”Metsä paransi masennukseni”

Kyseenalaista ajattelutapojasi

Tekemiseen liittyvät rutiinit vapauttavat mielen. Rutiininomainen ajattelu taas vetää laput silmillemme. Tunteitaan ja uskomuksiaan on hyvä kyseenalaistaa, ja tähän on monia keinoja.

Lue kirjoja, jotka käsittelevät sinulle vieraita aiheita tai lähestyvät tuttua asiaa uudesta näkökulmasta. Kuuntele ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla kuin sinä. Opettele säännöllisesti jotain uutta.

Lue myös: Eläkeläinen, pitkästyttääkö arki? 12 keinoa, joilla saat päiviisi lisää innostusta

Vahvista itsetuntoasi

Mitä itsevarmempi olet, sitä enemmän voit suunnata energiaa ympäristön havainnointiin ja luovaan ajatteluun. Et tuhlaa voimiasi itsesi kyseenalaistamiseen ja varuillaan olemiseen. Kun teet päätöksen, luotat siihen.

Itsetuntoaan voi vahvistaa laskemalla vaatimuksiaan, kiittämällä itseään onnistumisista, välttämällä itsensä vertailua muihin  ja tekemällä asioita, joissa on hyvä.

Lue myös: Vähätteletkö osaamistasi? Saatat kärsiä huijarisyndroomasta

Kokeile meditaatiota tai mindfulnessia

Meditaatio ja siihen pohjautuva mindfulness opettavat läsnäoloa ja herkkyyttä. Stressi laskee, pääset irti ahdistavista ajatuksista ja saat välimatkaa ongelmiisi. Mielensäinen kaaos tyyntyy, ja lopputuloksena on samaan aikaan rento, mutta keskittynyt olo.

Ruoki aistejasi

Herkkyytesi vahvistuu, kun ravitset aistejasi. Käy taidenäyttelyssä, piirrä, aisti luonnon tuoksuja ja värejä, kuuntele musiikkia, tanssi tai kokkaa jotain herkullista.

Lue myös: Himahella -blogi: Ruoanlaitto on luovaa hommaa

Nuku riittävästi

Nukkuessamme käsittelemme päivän aikana keräämäämme informaatiota ja opimme uutta. Joskus näemme unta, joka kertoo, miten meidän kannattaa toimia. Vaikka emme näkisi enneunia, mieli on kirkkaampi ja aistit terävämmät hyvin nukutun yön jälkeen.

Lue myös: Yllättävät unien tulkinnat – mitä tarkoittaa ilmapallo unessa tai matkalaukku?

 

Lähteet: Asta Raamin väitöskirja Intuition Unleashed – On the application and development of intuition in the creative process (2015, Aalto-yliopisto), Psychology Today ja Suomen Mielenterveysseura

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Näin teet päätöksiä intuition avulla – luota vaistoosi!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.