Hyvä loma syntyy noudattamalla näitä 5 neuvoa – nappaa psykologin vinkit!

Kysyimme työterveyspsykologilta, miten hyvä loma syntyy. Lue lisää ja vietä hyvä loma!

Loma on ihmisen parasta aikaa, tai sitten ei. Vastaava työterveyspsykologi Sari Nuikki Lääkärikeskus Aavasta on sitä mieltä, että lomalle annetaan liikaa painoarvoa.

”Psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta on paljon oleellisempaa, minkälaista arki on”, Nuikki sanoo.

”Loman odotus on sellaista sitkuilua, sitten ollaan onnellisia ja elämä on hyvää. Silloin tulee helposti lomalle painetta ja stressiä, kun lomasta pitäisi saada kaikki irti.”

Vältä lomastressi ja varmista itsellesi hyvä loma lukemalla Nuikin vinkit!

Lue myös: Töihinpaluu loman jälkeen edessä? Psykologi kertoo, miten selviät

1. Hyvä loma alkaa lomatoivomusten esittämisestä

Nuikki kertoo, että suomalaisen tutkimuksen mukaan hyvinvoinnin kannalta olisi parempi, jos lomat olisivat pätkissä.

”Viikko, kaksi lomaa ja sitten taas kvartaali töissä palauttaisi kokonaisvaltaisemmin kuin yhtenäinen pitkä loma.”

Vaikka viikko voi kuulostaa lyhyeltä, seitsemän päivän aikana ehtii palautua, jos tilanne ei ole hankala.

”Pääsääntöisesti jo viikonloppu palauttaa. Jos ei, niin sitten pitää katsoa arkea, mitä siellä tapahtuu.”

Jos pätkitty loma ei ole juttusi, lomalta paluu kannattaa ajoittaa keskelle viikkoa keskiviikkoon tai torstaihin, jos työskentelet maanantaista perjantaihin. Ehdit sopeutua lyhyesti takaisin töihin, ennen kuin mieli ja keho pääsevät taas palautumaan viikonloppuna.

Hyvä loma on kesän kohokohta.

Lue myös: Kuulostaako tutulta? Näihin 8 asiaan ei voi olla törmäämättä etätyöpäivänä

2. Riko rutiinit heti loman alussa

Loman alussa kannattaa rikkoa rutiinit. Rutiinien rikkominen nimittäin auttaa irtautumaan töistä nopeammin.

Hyvä taktiikka on esimerkiksi lähteä reissuun, ja varata matka, joka alkaa ensimmäisenä lomapäivänä. Jos matkalle ei ole mahdollista lähteä, tee jotain muuta eri tavalla kuin tavallisesti.

”Minkä tahansa rituaalin rikkominen, oli se sitten maantieteellisesti pois arkikuvioista lähteminen tai muuta, on psykologisesti merkittävää”, Nuikki sanoo.

Lue myös: Katso lista, mitä saa ja pitää pakata lentomatkalla käsimatkatavaroihin

3. Vältä lomastressi

Loma on hyvä aika luopua aikatauluista ja to do -listoista. Päästä irti ajatuksesta, että olet huono ihminen, jos et saa mitään aikaiseksi.

”Lomaa ei kannata suorittaa, koska silloin emme ole levossa. Suorittamisesta tulee lomastressi, kun päässä pyörivät ajatukset kaikesta siitä, mitä pitäisi tehdä.”

Mukavaa tekemistä on hyvä sijoittaa myös arkeen ja viikonloppuihin. Niin vähennät lomapainetta.

Lue myös: Valitatko jatkuvasti kiirettä? Näiden neuvojen avulla saat lisää aikaa

4. Tee päinvastaista kuin töissä

”Se, ettei tee mitään ei välttämättä ole mielelle palauttavaa.”

Joutenolon sijaan Nuikki suosittelee puuhailemaan lomalla itselle mielihyvää tuottavien asioiden parissa.

”Lomalla voi tehdä jotain ihan erilaista kuin oma työ on. Jos tekee paljon fyysistä työtä, voi lukea kirjoja. Jos tekee töitä näyttöpäätteellä, ei kannata somettaa koko lomaa vaan tehdä jotain käsillä.”

”Mielekäs tekeminen irrottaa työmoodista ja palauttaa.”

Joutenoloa ei kannata kuitenkaan väheksyä. Nuikki muistuttaa, että on hyvä harjoitella, miten tulee itsensä kanssa toimeen, kun vaan on.

Lue myös: Työuupumus uhkaa tietotyöläistä – tunnistatko sinä oireet?

5. Älä katso sähköpostia

Sähköposteja ei kannata katsella loman aikana. Mieli menee työvireystilaan, ja palautuminen keskeytyy.

Jos mieleesi sattuu putkahtamaan työasia, ei siitä tarvitse hätääntyä.

”Luovaa ajattelua tapahtuu usein lomalla. Se ei ole kuormittavaa, jos työasioita ei ole pakko ajatella. Ratkaisu johonkin ongelmaan voi vain tulla mieleen.”

Hyvä mieleen pälkähtänyt ajatus kannattaa kirjoittaa ylös ja jatkaa lomailua.

Lue myös: Miten voisin viihtyä työssä paremmin? Lue asiantuntijan vinkit

Keskustelu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.