Hyvinvointi

Herkkyys on voimavara! Muista nämä herkkyyden 10 upeaa puolta

Herkkyydestä puhutaan joskus heikkoutena ja masennukselle altistavana piirteenä. Herkkä ihminen voi kuitenkin olla jämäkkä oikeudenpuolustaja, jonka elämä on täynnä iloa.

Herkkyys. Sitä on pidetty kulttuurissamme jopa heikkoutena, joka aikuisen pitää kitkeä itsestään pärjätäkseen. Erityisherkkyys on tunnustettu 2000-luvulla omaksi persoonallisuustyypikseen. Samalla herkkyydestä on alettu puhua vahvuutena.

Listasimme 10 syytä, miksi herkkyydestään kannattaa olla ylpeä:

1. Olet empaattinen ja hyvä kuuntelija

Herkät ihmiset aistivat muiden tunteet. Heidän on helppo eläytyä toisten murheisiin, oli heillä asiasta omaa kokemusta tai ei. Herkkä myös punnitsee sanojaan ja niiden ajoitusta.

Nämä ominaisuudet tekevät herkästä hyvän kuuntelijan ja tukijan. Jo pelkkä läsnäolosi voi helpottaa toisen oloa.

Kuuntelemisen taito on tärkeää.

2. Et ajattele vain itseäsi

Herkällä on hyvä olla, kun muillakin on. Herkkä ei nauti loukkaamisesta tai pompottamisesta, vaan harmoniasta. Herkät tekevät usein palveluksia muille, sillä he saavat mielihyvää auttamisesta ja muiden hyvinvoinnista.

3. Sinussa on diplomaattiainesta

Konfliktit kuormittavat herkkää. Hän kärsii riidoista eikä pysty sulkemaan silmiään työpaikan ongelmilta.

Oikeudenmukainen mieli on altis uupumiselle. Kun tunnistat rajasi ja rohkaistut avaamaan suusi, voit olla diplomaatti ja heikkojen puolustaja. Sosiaalisesti älykäs ihminen asettaa sanansa taitavasti. Hyökkäyksen sijaan hän suostuttelee, kuuntelee ja perustelee.

4. Nautit pienistä aistielämyksistä

Herkällä on usein tavallista terävämmät aistit. Melu, kirkkaat valot ja voimakkaat tuoksut voivat uuvuttaa häntä. Aistien valppaudesta on kuitenkin myös iloa.

Herkkä näkee auringonlaskussa kymmeniä sävyjä ja erottaa lumen tuoksun. Tietty kappale voi liikuttaa hänet kyyneliin kauppajonossa. Hyvä maku- ja hajuaisti auttavat kokkaamaan herkkuja, ja esteetikko osaa luoda elämään kauneutta vähällä rahalla.

5. Huomaat arjen pienet ilot

Herkkyys yhdistetään usein melankolisuuteen. Herkkä huomaa silti myös elämän pienet valopilkut. Hän saa suurta hupia bussimatkalla kuulemastaan keskustelusta ja iloitsee ohikulkijan hymystä.

6. Opiskelet asiat perusteellisesti

Herkät ihmiset ovat usein poikkeuksellisen tarkkoja. He haluavat ymmärtää asiat perin juurin ja ymmärtävät syy-yhteyksiä. Olet todennäköisesti pohdiskelija, joka jaksaa syventyä kiinnostaviin asioihin.

7. Olet syvällinen

Syvällinen ihminen näkee enemmän kuin sen, mitä tapahtuu tässä ja nyt. Hän ymmärtää, että harvat asiat ovat yksinkertaisia ja mustavalkoisia.

Syvällisyys aiheuttaa toisinaan maailmantuskaa, mutta saa elämän tuntumaan merkitykselliseltä. Pohdiskelijalla onkin mahdollisuus kypsyä viisaaksi persoonaksi.

Äiti ja vastasyntynyt ovat maailman ihmeitä.

8. Sinulla on hyvä intuitio

Intuitiosta puhutaan usein kuudentena aistina. Magian sijaan kyseessä on tutkittu ilmiö, joka perustuu tarkkaan havainnointikykyyn.

Herkillä on usein vahva intuitio, sillä he keräävät ympäristöstä koko ajan mikrotason tietoa. Herkkä huomioi äänenpainot ja eleet ja osaa koota sirpaleisesta tiedosta kokonaiskuvan.

Älä siis väheksy sisäistä ääntäsi. Jos jokin asia tuntuu uhkaavalta, sitä kannattaa todennäköisesti karttaa. Puoleensavetäville asioille taas kannattaa antaa mahdollisuus. Voit nähdä niissä jo alkuvaiheessa potentiaalia, jolle vähemmän herkät ovat sokeita.

9. Olet todennäköisesti luova

Herkkyys ja luovuus kulkevat käsi kädessä. Luovuudessa on kyse eläytymiskyvystä, tarkasta havainnoinnista ja syventymisestä, josta syntyy jotain omaperäistä.

Vaikka et olisi taiteellisesti lahjakas, voit hyödyntää herkkyyttäsi elämän kaikilla osa-alueilla. Myös arkipäivän kekseliäisyys ja uudet näkökulmat ovat luovuuden merkkejä.

10. Olet intohimoinen

Eläytymiskyky ja tunteellisuus tekevät herkän elämästä täyteläistä. Harvat asiat ovat sinulle samantekeviä.

Intohimoisuus on joskus raskasta, sillä kiihdyt ja järkytyt helposti. Elämäsi ei kuitenkaan ole koskaan tylsää. Et tarvitse elämyksiä ja hulppeita puitteita, sillä herkkyytesi tekee arjestakin erityistä.

Lähteet: Suomen erityisherkät ry sekä Aron, Elaine: Erityisherkkä ihminen (2017, Nemo) ja Heiskanen, Heli: Herkkyyden Voima (2016, Origonova)

Kommentoi

Kommentoi juttua: Herkkyys on voimavara! Muista nämä herkkyyden 10 upeaa puolta

Kaikki ärsytää

Hei hyvä juttu oli toivosin lisää taman kaltaisia juttuja

Leelia

Hei!
Taisin juuri löytää itseni. Olen aina tiennyt olevani herkkä ja olen ollut siitä jopa ylpeä. Ihan kuin juttu olisi minusta kirjoitettu. Kiitos tästä😊

Vastaa käyttäjälle Kaikki ärsytääPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.