Hyvinvointi

Käyttääkö läheinen runsaasti alkoholia? Näin otat asian puheeksi, kun epäilet alkoholiongelmaa

Läheisen alkoholinkäyttö saattaa lähipiirissä aiheuttaa paljon huolta. Terapeutti kertoo, miten kannattaa toimia, jos huomaa läheisen käyttävän liikaa alkoholia.

Kun alkoholi maistuu läheiselle vähän liiankin usein, herää huoli: voiko kyseessä olla alkoholiongelma? Samaan aikaan mielessä voi pyöriä kysymys siitä, onko oma huoli aivan turha.

”Jos läheisen runsaaseen alkoholinkäyttöön havahdutaan yhtäkkiä, syynä on tavallisesti toisen käytöksessä tapahtunut muutos. Huoli ei useinkaan synny yksittäisen havainnon pohjalta, vaan tilanne on voinut mietityttää läheistä jo pidempään. Omia havaintojaan ei silloin tarvitse kyseenalaistaa, sillä hyvin todennäköisesti huoli on aiheellinen. Varsinkin, jos on kyse tutusta ja läheisestä ihmisestä, omiin havaintoihinsa voi luottaa”, toteaa TM, yksilö- ja pariterapeutti Jouni Pölönen Lääkärikeskus Mehiläisestä.

Läheisen alkoholiongelmaan havahdutaan usein siksi, että tämän käytös muuttuu. Ihminen voi muuttua poissaolevaksi tai teennäisen hilpeäksi tai vältteleväksi ja omiin oloihinsa vetäytyväksi. Sen lisäksi hän saattaa haista alkoholilta tai näkyvillä voi olla alkoholipulloja.

”Alkoholinkäyttöön on syytä puuttua siinä vaiheessa, kun se alkaa häiritä sosiaalista elämää tai muita elämän osa-alueita. Siinä vaiheessa, kun läheisen alkoholinkäyttöön kiinnitetään huomiota, kynnys on jo ylitetty sen suhteen, kannattaako tilanne ottaa puheeksi toisen kanssa”, Pölönen sanoo.

”Mitä varhaisemmassa vaiheessa tilanteeseen puututaan, sen parempi. Joskus odotetaan kuukausia tai vuosia ennen puuttumista. Silloin tilanne pääsee kehittymään koko ajan huonommaksi.”

Lue myös: Mistä tietää, että läheinen juo liikaa alkoholia? Tunnista rajat ja puutu ajoissa

Uskotko, että läheisellä on alkoholiongelma? Ota asia puheeksi näin

Tilanne kannattaa ottaa puheeksi suoraan sen ihmisen kanssa, jonka alkoholinkäytöstä on huolestunut. Jos toisen kohtaaminen tuntuu hankalalta, voi huolesta keskustella ensin esimerkiksi työterveyslääkärin kanssa.

Netistä löytyy myös vinkkejä erilaisista auttavista puhelimista ja muista tahoista, joihin voi olla yhteydessä asian tiimoilta. Esimerkiksi Päihdeneuvonnalla on maksuton tukipuhelin ja nimetön chat-palvelu, joihin voi olla yhteydessä, kun läheisen alkoholinkäyttö huolettaa.

Jos tilanteen haluaa ottaa puheeksi suoraan läheisen kanssa, keskustelun ajankohta kannattaa valita tarkasti.

”Asiaa ei kannata ottaa puheeksi heti aamusta, jos toisella on silloin kiire töihin tai muihin menoihin. Esimerkiksi viikonloppu voisi olla hyvä ajankohta rauhalliselle kahdenkeskiselle keskustelulle. Jos paikalla on muita kuuntelemassa, läheinen saattaa tuntea itsensä nolatuksi ja syyllistetyksi”, Pölönen muistuttaa.

Keskustelun sävy olisi hyvä pitää ystävällisenä.

”Asia kannattaa esittää toiselle mahdollisimman neutraalisti, asiapitoisesti ja huolen kautta voimakkaita tunnereaktioita ja toisen kohtuutonta syyllistämistä välttäen. Toiselle voi kertoa esimerkkien kautta, millä tavoin on kiinnittänyt tämän alkoholinkäyttöön huomiota. Onko kotiin ilmestynyt esimerkiksi aiempaa enemmän kaljatölkkejä tai onko toinen näyttänyt väsyneemmältä?”

Mitä jos läheinen kiistää alkoholiongelman?

Kun alkoholiongelman kanssa kamppailevalle kerrotaan, että hänen ongelmansa on havaittu, hän saattaa kieltää asian tyystin.

”Jos tällainen kielto-hyökkäysmekanismi aktivoituu, ei syyttelyyn tai väittelyyn kannata lähteä mukaan. Alkoholiongelmasta kärsivä saattaa nimittäin esittää vastasyytöksen esimerkiksi toteamalla, että kyllähän sinäkin juot ja vakuutella, että hänen oma juomisensa on täysin normaalia. Vaikka vaikuttaisi siltä, ettei toinen ole halukas myöntämään ongelmaansa, on tärkeää pitäytyä omissa havainnoissa, jotta viesti ei vesittyisi toisen vastareaktioiden takia.”

Toinen yleinen reagointitapa on kielto-väistämismekanismi, jossa väite yritetään kiistää. Tällaisessakin tilanteessa olisi tärkeä saada toiselle perille viesti, että hänen juomiseensa on kiinnitetty huomiota. Omaa huolta ei pidä lähteä pyörtämään, vaikka toisen selitykset kuulostaisivat jopa uskottavilta.

Mitä jos läheinen myöntää, että hänellä on alkoholiongelma? 

Toiset myöntävät alkoholiongelmansa kiertelemättä, kun heille huomautetaan asiasta.

”Alkoholiongelmasta kärsivä saattaa auliisti luvata parantaa tapansa varsinkin, jos tilanteesta on huomautettu hänelle jo aikaisemmin. Hän on voinut ensimmäisellä kerralla kieltää asian, mutta nyt myöntääkin, että viiniä on mennyt liikaa ja lupaa kiinnittää asiaan jatkossa huomiota. Voi olla, että hän on oikeasti ymmärtänyt ongelman, mutta nähtäväksi jää, miten tilanne lopulta etenee”, Pölönen toteaa.

Alkoholiongelman myöntämiseen liittyy usein voimakas häpeän tunne. Siksi ongelmansa myöntävältä ei kannata ryhtyä tivaamaan tarkempia yksityiskohtia riippuvuudesta.

”Jos läheinen myöntää ongelmansa, se on jo hyvä asia. Jos siinä vaiheessa alkaa tivata toiselta, kuinka paljon hän on todellisuudessa juonut, hän saattaa alkaa valehdella ja kaunistella totuutta. Kannattaa ennemminkin pohtia yhdessä, mikä olisi paras reitti avun hakemiseen.”

Liikkeelle voi lähteä terveyskeskus- tai työterveyslääkärin vastaanotolta. Lääkärissä voidaan verikokeiden avulla arvioida, millainen vaikutus pitkään jatkuneella juomisella on ollut esimerkiksi maksan kuntoon. Lääkäri voi myös määrätä vaikkapa estolääkityksen tukemaan juomisen lopettamista. Sen lisäksi lääkäri voi ohjata jatkohoitoon A-klinikalle tai muiden asuinkunnasta löytyvien palveluiden piiriin.

Läheinen voi halutessaan osallistua hoitoon myötäelämällä tilannetta ja varmistamalla, että henkilö on hakenut ongelmaansa apua.

”Läheinen voi osallistua kartoittamalla hoitomahdollisuuksia ja kyselemällä toiselta, miten asiat etenevät, saiko hän apua ja mihin hänet jatko-ohjattiin. Vastuu on kuitenkin aina juomarilla. Myös A-klinikan tapaamisiin voi mennä mukaan, varsinkin jos alkoholiongelma on edelleen jatkunut.”

Lue myös Seura.fi: Alkoholismi on osin yhä tabu – Miksi julkkisjuoppo on ihana renttu, mutta läheisiltä emme samaa sietäisi?

Kommentoi

Kommentoi juttua: Käyttääkö läheinen runsaasti alkoholia? Näin otat asian puheeksi, kun epäilet alkoholiongelmaa

Kaunis elämä

Tämä on tärkeä aihe ja aina ajankohtainen.

Vastaa käyttäjälle Kaunis elämäPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.