Hyvinvointi

Aurinkoihottuma on ikävä vaiva, joka piinaa erityisesti alkukesästä – näin vältyt kutinalta ja näppylöiltä

Ainoa tapa välttää aurinkoallergiaa on suojata iho vaatetuksella ja tehokkaalla, mielellään yli 50 suojakertoimen suojavoiteella.

Kesällä lämpö ja valo hellivät hipiää ihanasti, mutta joillekuille auringonsäteet aiheuttavat ikävää aurinkoihottumaa. Aurinkoihottuma eli monimuotoinen valoihottuma tulee yleensä auringolle altistuneille ihoalueille, kuten käsivarsiin ja kasvoihin.

Monimuotoinen valoihottuma ei ole kaikilla samanlainen. Yhdelle se saa aikaan tasaisen punotuksen, toiselle näppyjä ja kolmannelle kovan kutinan – tai nämä kaikki yhdessä.

Useimpia aurinkoihottuma kiusaa vain kesän alussa, osaa syksyyn saakka. On olemassa myös harvinaisempi aurinkonokkosrokko, joka tulee ja menee nopeasti, mutta valitettavasti myös uusii kesän aikana.

Lue myös: Ole turvallisesti auringossa – lue 7 vinkkiä auringon haittojen välttämiseksi!

Aurinkoihottuman oireet:

Jos aurinkoihottuma aiheuttaa näppylöitä, ne ilmestyvät iholle yleensä jo saman päivän aikana. Aurinkoihottuman oireet yleensä katoavat parin päivän aikana. Punoittavat läiskät häviävät hitaammin, yleensä 2–3 viikkossa. Jotkut voivat kuitenkin kärsiä näppylöistä tai läiskistä koko kesän.

Vältä aurinkoihottuma näillä vinkeillä

Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Alexander Salava HUSista kertoo, miten aurinkoihottumalta voi välttyä:

”Ainoa tapa välttää aurinkoallergiaa on suojata iho vaatetuksella ja tehokkaalla, mielellään yli 50 suojakertoimen suojavoiteella.”

”Suojavoidetta kannattaa käyttää kesäaikaan säännöllisesti heti aamusta. Sitä lisätään, kun mennään ulos vaikka pihapuuhiin. Kesän mittaan iho siedättyy UV-valolle, eikä enää loppukesästä reagoi siihen niin voimakkaasti.

Miten aurinkoihottuma hoidetaan? Nämä ovat parhaat kotikonstit aurinkoihottumaan

”Mieto hydrokortisonivoide ja jääkaapissa säilytetty kevyt perusvoide lievittävät kutinaa”, kertoo Alexander Salava.

Myös antihistamiini voi auttaa pitämään kutinan aisoissa. Tarvittaessa lääkäri voi määrätä aurinkoihottuman hoitoon voimakkaampaa kortisonivoidetta, jota saa reseptillä.

Lue myösKuinka korkea suojakerroin aurinkorasvassa pitäisi olla? Näin tunnistat ihotyyppisi ja vältät ikävät seuraukset

Auttaisiko valohoito, kun aurinkoihottuma iskee?

Ellei itsehoito auta ja aurinkoihottuma laannu, kannattaa hakea apua ihotautilääkäriltä.

Ihotautilääkäri voi lähettää potilaan valohoitoon, jossa ihon sietokykyä kasvatetaan altistamalla sitä valohoitolaitteiden valolle.

Suojaudu UV-säteiltä: 5 tehokasta vinkkiä

  1. Muista, että pilvisenäkin päivänä ulkona on ultraviolettisäteitä. Erityisesti herkkäihoisen kannattaa suojautua auringolta myös harmaampina päivinä.
  2. Pitkähihaisesta paidasta ei kannata luopua: ohut puuvillapaita torjuu auringon säteilystä jopa 90 %.
  3. Suojaa iho tehokkaalla suojavoiteella. Kasvot on hyvä suojata lierihatulla ja kasvoille tarkoitetulla aurinkovoiteella.
  4. Levitä aurinkovoide heti aamusta. Lisää sitä, kun menet ulos vaikka pihapuuhiin.
  5. Pysy varjossa erityisesti keskipäivän kuumimpien tuntien aikana.

Lähteet: Duodecim, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto

Kommentoi

Kommentoi juttua: Aurinkoihottuma on ikävä vaiva, joka piinaa erityisesti alkukesästä – näin vältyt kutinalta ja näppylöiltä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.