Hyvinvointi

Harrastan asioita, joissa olen huono – näin se onnistuu

Lapsuustraumoista voi päästä eroon menemällä rohkeasti tulta päin. Minulta siihen kului kuutisenkymmentä vuotta. Vihdoinkin uskallan tanssia ja laulaa.

Huono laulamaan, huono tanssimaan. Siinä summattuna ominaislaatuni vielä muutamia vuosia sitten.

Pikkutyttönä kuulin itsestäni nämä asiat: osaa lukea jo ennen ensimmäistä luokkaa, oppii asiat koulussa no­peasti, ainekirjoitus on varsin helppoa, vieraat kielet samoin. Mutta: eksyy helposti missä vain, matikka on alusta asti mysteeri, häviää aina hiihtokilpailut, pianoa soittava naapurin täti kieltää laulamasta, jalat menevät solmuun tanssikuvioissa.

Kauhuskenaarioni olisi siis ollut joutua matemaatikkojen kuoron tanssikurssille.

Yhteislaulua ja tanssimista kartoinkin parhaani mukaan. Se on sääli. Meillä jokaisella on nimit­täin monia piileviä kykyjä ja tai­toja, jotka vain odottavat tilaisuuttaan päästä näkyville.

Itse en ottanut riskiä piilevien kykyjeni suhteen. Vuosikymmenet pysyttelin siis mukavuusalueellani enkä juuri epäonnistunut.

Lue myös: Aikuisenakin voi opetella uuden urheilulajin – poimi vinkit harrastuksiin

Sain lahjaksi Huonojen laulajien kurssin

Ikääntyessäni kontrollini alkoi pettää. Kuudenkympin korvilla aloin ihmetellä, miksi juuri minä olen täysi tumpelo niin musiikin kuin tanssinkin suhteen. Tuntui kuin joka toinen ystäväni laulaa luikattaisi sulosäveliä, puhumattakaan monipuolisista tanssikuvioista, joilla he briljeeraavat aina tilaisuuden tullen.

Tyttäreni, joka oli jo 3-vuotiaana kieltänyt minua laulamasta, antoi minulle syntymäpäivälahjaksi ”Huonojen laulajien kurssin”.

Kauhistuin! Nyt paljastuisin ja epäonnistuisin.

LauluAvaimen alkeiskurssilla ei onneksi tarvinnut laulaa yksin. Tunnit alkoivat hauskasti hytkyvällä rentoutumisella ja jatkuivat yhteisellä hyräilyllä. Tunsin itseni onnelliseksi laulaessani tuttuja lauluja muiden kanssa. Joulu- ja kevätjuhlien aplodimyrsky hiveli korvia.

Ymmärsin, että en olekaan täysin epämusikaalinen, sillä kuulen, jos laulan väärin. Neljän laulutunneilla käydyn lukukauden jälkeen olin vapautunut. Enää en istu kirkossa tuppisuuna, vaan veisaan mukana Suvivirttä, vaikka vieressäni istuisi oopperalaulaja Jorma Hynninen.

Lue myös:  Tanssi toi elämänilon Veeran elämään

Huono menee zumbaamaan

Toinen minua pitkään traumatisoinut laji on tanssi. Eräskin zumba-opettaja tarttui minua hartioista kesken tunnin ja opasti minut salin perälle, jotta en sekoittaisi muiden rytmiä.

Tänä syksynä haastoin kuitenkin itseni ja menin Salsa Solo -kurssille, missä tapailin käsittämättömiä askelsarjoja – onneksi sentään ilman partneria. Pelkäsin, ­että tämäkin opettaja tarttuu olkapäi­hini tai että muut salsaajat tuijottavat, ­mutta hui hai!

Sain kompuroida kaikessa rauhassa joka maanantai-ilta. Ihana opettaja kannusti ja sanoi, että asenne ratkaisee. Syksy eteni, ja lopulta huomasin, että pitkän kaksoistunnin viimeisellä viisiminuuttisella pystyin toistamaan askelkuviot.

Olen jo ilmoittautunut jatkokurssille.

Ehkä seuraavaksi tartun differen­tiaalilaskentaan.

Mitä mieltä Sinä olet? Haaveiletko jonkin taidon oppimisesta, jossa olet aina kokenut olevasi huono? Osallistu keskusteluun kommenttikentässä!