Nainen niistää nenää ulkona

Kova pakkanen kurittaa hengitysteitä – näin suojautumalla astmaatikkokin pääsee nauttimaan talvisäästä

Purevalla pakkasella keuhkot kaipaavat suojaa. Hengityssairauksista kärsivien kannattaa käyttää hengitysilmanlämmitintä.

Pakkasen aiheuttama vesinuha on monelle tuttu. Kylmässä nenän limakalvot turpoavat ja lisäävät limaneritystä.

Pakkanen vaikuttaa hengitysteihin muillakin tavoilla. Kun kylmää ilmaa kulkeutuu syvemmälle hengitysteihin, niiden limakalvot jäähtyvät ja kuivuvat. Limanpoistoon hengitysteistä erikoistuneiden värekarvojen liike hidastuu, joten hengitysteihin kertyy limaa. Lisäksi keuhkoputket ja ilmatiehyet supistuvat.

”Tämän voi huomata kiusallisena kylmänilmanyskänä”, Hengitysliiton toiminnanjohtaja Mervi Puolanne toteaa.

Puolanteen mukaan kylmän ilman ei edes tarvitse kulkeutua syvälle keuhkoihin. Jo kasvoille osuva navakka puhuri voi aiheuttaa muutoksia hengitysteissä.

”Kurkunpää ja henkitorven yläosa supistuvat, jolloin hengitysilman virtauksen vastus lisääntyy. Erityisesti hengityssairaat kärsivät tuolloin yskänpuuskista, hengenahdistuksesta ja hengitysteiden vinkumisesta.”

Myös tuulen voimakkuus vaikuttaa kylmän ilman aiheuttamiin oireisiin, sillä tuuli lisää pakkasen purevuutta.

Lue myös: Hoitamaton astma voi olla jopa henkeä uhkaava sairaus – vältä näitä asioita, jos sairastat astmaa

Hengitysilmanlämmitin apuna pakkasessa

Mikä auttaa pakkasen aiheuttamiin hengitysoireisiin? Kasvomaskit ovat hyvä apu, sillä maskin sisällä hengitysilma lämpiää hieman.

”Hengityssairauksista kärsiviä suositellaan kuitenkin käyttämään mieluummin hengitysilmanlämmittimiä.”

Maskimainen lämmitin vähentää hengitysteiden jäähtymistä ja kuivumista. Sen avulla astmaatikkokin pääsee nauttimaan talvisäästä, kun keuhkoihin pääsee raa’an ja kuivan pakkasilman sijaan lämmintä ja kosteaa ilmaa. Hengitysilmanlämmittimen kanssa liikkumisen tehoa kannattaa vähentää, sillä lämmittimen läpi on hankalampi hengittää.

Hengitysilmanlämmittimiä voi olla vaikeaa löytää kaupoista. Kalleimmissa malleissa maskiin on integroitu kenno tai teräsverkko, joka lämmittää ja kosteuttaa hengitysilman.

Urheiluliikkeissä myydään esimerkiksi talvipyöräilijöille tuulta pitäviä kevyitä lämpömaskeja.  Ulkomaisista nettikaupoista voi etsiä etenkin urheilukäyttöön sopivia lämmittimiä hakusanoilla ”sport mask outdoor”.

Kuvan hengitysilmanlämmitin on tilattu ulkomaisesta nettikaupasta. Siinä on hengityksen helpottamiseksi kaksi venttiiliä.

Kuvan lämpömaski on tilattu ulkomaisesta nettikaupasta. Siinä on hengityksen helpottamiseksi kaksi venttiiliä. Kuva: Päivi Huotari

Lue myös Anna.fi: Mikä aiheuttaa äkillisen päänsäryn pakkasella? Neurologian erikoislääkäri vastaa

Kannattaa liikkua myös pakkasella

Ihmiset reagoivat hyvin yksilöllisesti pakkaseen. Nyrkkisääntö kuitenkin on, että kovalla pakkasella ei tulisi harrastaa hyvin kuormittavaa liikuntaa.

”Kaikkea liikkumista ei kannata kuitenkaan kovallakaan pakkasella kokonaan lopettaa. Erityisesti hengityssairaat tarvitsevat liikuntaa hengitysteidensä hyvinvoinnin tueksi.”

Perinteinen valinta on kääriä pakkasilla kaulaliina suun suojaksi. Puolanteen mukaan tapa on hyvä, sillä kasvojen jatkuva kylmä-ärsytys lisää merkittävästi hengitysteiden jäähtymistä, kuivumista ja supistumista.

”Kasvomaski ja kaulaliina voivat yhdessä tuntua pakkasilla jopa mukavilta kasvoilla. Kunhan keskittyy tasaiseen hengittämiseen, eikä liiku liian kovaa vauhtia.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 1/2021.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kova pakkanen kurittaa hengitysteitä – näin suojautumalla astmaatikkokin pääsee nauttimaan talvisäästä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X