Hetkestä onnen löytävä Päivi, 49: ”Maailmassa ei voi olla liikaa välittämistä”

Päivi Salminen on kova tykkäämään. Lempilistalle nousevat käsityöt, oppilaat, omat lapset – sekä rakas mies. Päivistä parasta on oma koti ja hetken ilot, ei ihme-elämykset.

Opettajana Päivi Salminen on lempipuuhassaan ja antaa sen näkyä ja kuulua.

”Juttelen oppilailleni, että nyt rakkaani, sinun pitää nyt tehdä näin…. Puhun samoin omille, jo aikuisille lapsillenikin. Olen sitä mieltä, ettei tässä maailmassa voi olla liikaa välittämistä.”

Luokassa Päivi silittelee lapsia, halaa, antaa tulla syliin. Hän ei halua olla sellainen entisajan arvokas opettaja, jota kunnioitettiin niin että jopa pelättiin.

Hänestä on vain hienoa, että nykyään opettaja on tullut alas jalustaltaan.

”Nykylapset ymmärtävät, että opettajilla on samat tavalliset ilot ja surut kuin heilläkin.”

Päivi haluaa olla tavallinen ihminen toisten tavallisten joukossa, siksikin, että silloin häneltä ei odoteta yliluonnollista suoritusta. Lapsetkin ymmärtävät, että joskus opettajalla on huono päivä.

”Voin sanoa lapsille, että kuulkaa, mulla alkoi yöllä niin hirveä päänsärky, että ollaanko tänään ihan hiljaksiin.”

Koska Päivi haluaa tehdä itsestään inhimillisen lasten silmissä, hän kertoo näille sattumuksia kotoaan. Vaikka siitä, kuinka kissa söi uudet vessan matot. Hän on myös vienyt oppilaita retkelle kotitilalleen.

”Jos olisin lapsille pelottava auktoriteetti, nämä eivät uskaltaisi kysyä ja kertoa. He vain istuisivat hiljaa paikoillaan.”

Päivin tunneilla ei tarvitse istua paikallaan, eikä aina olla hiljaakaan.

Kaiken taustalla on ajatus siitä, että Päivi ei halua olla lapsille pelkästään opettaja, vaan läheinen aikuinen.

”Haluan olla se, jolle voi kertoa muutakin kuin vastauksia. Ja kyllä lapset kertovatkin, voi kun vanhemmat tietäisivät…”

Melkein muusikko, onneksi opettaja

Oli kuitenkin käydä niin, ettei Päivistä olisikaan tullut opettajaa. Vaikka se olikin hänen unelma-ammattinsa jo kahdeksanvuotiaana.

”Tykkäsin aina käydä koulua. Oli vain luonnollista, että halusin töihin paikkaan, jossa viihdyin hyvin.”

Mutta musiikkiharrastus vei toiseen suuntaan. Päivi kävi musiikkilukion ja valmistautui sen jälkeen viulunsoiton opettajan kanssa Sibelius-akatemian pääsykokeisiin.

”Mutta sitten rupesin miettimään, että enhän mä ole ihminen, joka tuhrustaa päivästä toiseen itsekseen soittamassa jossain kopperossa.”

Päivi haki ja pääsi opettajakoulutukseen. Koskaan häntä ei ole kaduttanut se, ettei hänestä tullutkaan muusikkoa.

Musiikki elää kuitenkin elämässä harrastuksena. Ja soi luokassa käsityötunneilla.

Toinen intohimo, käsityöt, pääsee valloilleen yön tunteina. Kun muu perhe nukkuu, Päivi neuloo, virkkaa, askartelee koruja. Ja pitää blogia, jotta itselle jää jotain muistoa pois lahjoitetuista töistä.

”Olen vähän ikiliikkuja ja onneksi vähäuninen. Niinpä on kiva yksinään yöllä tuhrata milloin mitäkin.”

Opettaja Päivi Salminen halaa oppilastaan luokassa.

30 vuotta ja edelleen kivaa

Päivi kokee, että koska hän on perusluonteeltaan niin positiivinen, hän löytää onnen hetkiä kaikkialta.

”Ihmiset hakevat ihme-elämyksiä, että pitäisi avaruuteen päästä. Kun ihan pikkujutuista voi löytää tunteen, että vau miten kivaa!”

Päiville tällaisia ovat vaikka nyyttikestit ystävien kanssa, jolloin ilta päätyy leppoisasti saunomiseen ja paljutteluun. Häntä ilahduttaa myös onnistunut leipomus tai vaikka mukava pelimatka tyttären käsipallojoukkueen kanssa.

Suurina aarteina Päivi pitää kolmea tytärtään. Sekä miestään.

”Meillä on tosi hyvä avioliitto. Olemme olleet yhdessä yli 30 vuotta ja meillä on edelleen kivaa.”

Päivin mies on maanviljelijä. Päivi auttaa häntä tilan töissä minkä omilta töiltään ehtii.

”Mies sanoo, että se on sitä yhdessä vietettyä laatuaikaa.”

Päivi on tietoisesti yrittänyt olla aina kiitollinen siitä, mitä hänellä on. Hänelle onni löytyy omasta olosta ja hetken elosta, ei siitä mitä ehkä joskus tulee jos olisi rahaa.

Kateellisuutta hän ei itsestään tunnista.

”Jos naapuriin tulee uusi auto, se on minulle aivan sama. Se on heidän valintansa.”

Päivi ei myöskään haikaile kaukomaille tai pode matkakuumetta. Hän viihtyy parhaiten kotona.

”Matkoista ajattelen enemmänkin, että onko pakko? Kun olen reissussa, poden jo neljän päivän jälkeen koti-ikävää, sillä tykkään niin olla kotona.”

Päivi toivoo, että tyttäretkin oppisivat näkemään arjen pienet ilot.

”Kun ei se elämä mene niin, että onni alkaisi vasta sitten kun jotain suurta tapahtuu. Jos vaikka haikailee rikkaan miehen perään, ei huomaa sitä hyvää mitä on tarjolla jo nyt.”

 

Lue onnen hetkistä myös:

Koiriin hurahtanut Sanni, 36: “Koiran kanssa on pakko nauraa”

Vapaaehtoistyontekija Tuula 70: “Se mitä antaa, heijastuu takaisin”

Äitiys muutti Annikaa, 36: “Vauvan myötä olen löytänyt taas itseni”

Varttuneempi pari Ari, 65 ja Maija 65: “Ensin ihastutaan, sitten rakastutaan”

Käsipalloilija Aws Ali Aneed, 30: “Yksin ei voi saavuttaa onnea”

Onnellinen maallemuuttaja Heli, 40: ”Elämä on hyvää, kun pää on käännetty plusmerkkiseen asentoon”

 

Keskustelu

Kommentoi juttua: Hetkestä onnen löytävä Päivi, 49: ”Maailmassa ei voi olla liikaa välittämistä”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X