Hyvinvointi

Jatkuva melusaaste nostaa verenpainetta ja häiritsee unta – lääkäri kertoo, miksi hiljaisuus tekee ihmiselle hyvää

Hiljaisuus ei tee autuaaksi, mutta monelle se tekee hyvää. Yleislääkäri Emilia Lagus kertoo, millä tavoilla hiljaisuus voi kohentaa terveyttä.

Sanotaan, että äänet kuuluvat kaupunkiin. Kuitenkin kolmasosa väestöstä on erittäin meluherkkiä. Onko melulle herkkien vain siedettävä kaupungin taustahälyä? Millaisia vaikutuksia jatkuvalla metelillä on terveydelle? Osaisimmeko enää edes elää hiljaisuudessa?

Varsinkin isommissa kaupungeissa liikkuva ei voi välttyä taustahälyltä ja meteliltä. Siitä pitävät huolen kauppakeskuksissa ja ravintoloissa soiva taustamusiikki, liikenne ja remonttityömaat.

”Kaupungissa asuvan oletetaan sopeutuvan jatkuvaan meteliin. Yleinen ajatus on, että melua pitää kaupungissa sietää. Eikä kaikkiin ääniin voi edes vaikuttaa, sillä suurin osa kaupungin metelistä johtuu liikenteestä. Tosiasiassa keho kuitenkin tarvitsee melun puutetta voidakseen hyvin – tarkoittipa se sitten hiljaisuutta, sinfoniaorkesterin soittoa tai aaltojen liplatusta”, kertoo yleislääkäri Emilia Lagus Terveystalosta ja Fressistä.

Melulla on monia haittoja terveydelle

Jatkuvalla melulla on monenlaisia haittavaikutuksia keholle ja mielelle. Meteli saa elimistössä aikaan stressireaktion, joka lisää sydän- ja verisuonisairauksien, kuten verenpainetaudin, sepelvaltimotaudin ja sydäninfarktin, riskiä ja voi pahentaa jo olemassa olevia sydän- ja verisuonitauteja. Myös psyykkinen oireilu ja univaikeudet lisääntyvät jatkuvassa melussa.

Kun melu kasvaa, myös sen vaikutukset ihmiseen kasvavat:

Melu voi aiheuttaa kuulovaurioita ja -häiriöitä, kuten korvien soimista eli tinnitusta.

”Vauriot voivat syntyä nopeammin ja olla lyhytkestoisempia, kuten silloin, jos konsertissa on soitettu musiikkia kovalla äänenvoimakkuudella ja konsertin jälkeen soi korvissa. On myös hitaammin kehittyviä kuulovaurioita, jolloin kuulo ei ajan kuluessa enää korjaannu ennalleen tai tinnituksesta tulee pidempikestoinen riesa”, kertoo Lagus.

Kova meteli saattaa lisätä tapaturmariskiä, kun varoitusäänet ympäristössä jäävät melun alle.

Myös ihmisten välinen kontakti vaikeutuu, jos meteli häiritsee toisen puheen ymmärtämistä. Lapsilla jatkuva melu voi vaikuttaa puheen kehitykseen.

”Päiväkodissa melutaso saattaa helposti ylittää sen rajan, jossa toisten puheen seuraaminen muuttuu hankalammaksi. Se voi haitata lapsen puheen kehitystä, sillä puheen seuraaminen on edellytys puheen kehitykselle.”

Lue myös: Hilkka Olkinuora hiljaisuudesta: ”Meitä on helppo lohduttaa, hallita ja turruttaa melulla”

Hiljaisuus laskee verenpainetta ja riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin

Kaupungin taustahäly ja meteli saa monet hakemaan vastapainoa hiljaisuudesta. Erilaiset hiljaisuusretriitit kasvattavat suosiotaan jatkuvasti. Vastamelukuulokkeet, hiljaiset tilat julkisissa kohteissa ja äänieristeet näkyvät enenevässä määrin ennen kaikkea isoissa kaupungeissa, niiden palveluissa sekä sisustus- ja tilaratkaisuissa.

Vaikka hiljaisuudella ei ole tieteellisesti todettuja terveyshyötyjä, se tarjoaa vähintään elvyttävän vastakohdan melulle.

”Hiljaisuudesta puuttuvat melun haittavaikutukset. Kun meluärsyke poistuu, elimistön stressireaktio alkaa purkautua, verenpaine laskee ja riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin pienenee”, Lagus toteaa.

Kaikille hiljaisuus ei ole autuaaksi tekevä olotila.

”Ihmiset sietävät melua hyvin eri tavoin. Toiset ovat äärimmäisen meluherkkiä, kun toisille hiljaisuus voi olla suunnattoman ahdistavaa. Monen on suorastaan pakko laittaa kotona televisio päälle taustahälinäksi. Hiljaisuudesta myös puuttuu ihmisten välinen kommunikaatio, ja esimerkiksi puheen kehitys vaatii ääniä”, Lagus muistuttaa.

Kullekin rentouttavin äänentaso vaihtelee pitkälti ihmisestä riippuen.

”Sellainen äänentaso olisi ideaali, joka antaisi tilaa ihmisen sisäiselle maailmalle. Joku rentoutuu ja eheytyy hiljaisuudessa, kun toinen saa voimansa metsän äänistä, musiikista tai rakkaan ihmisen äänestä.”

Lue myös: Melu on uhka aivojen terveydelle – mahtuuko sinun arkeesi tämä tarvittava määrä hiljaisuutta?

Kommentoi

Kommentoi juttua: Jatkuva melusaaste nostaa verenpainetta ja häiritsee unta – lääkäri kertoo, miksi hiljaisuus tekee ihmiselle hyvää

Metsämuori

Todella hyviä ajatuksia ja sanoja. Olemme käytännössä todenneet tämän. Jatkuva toistuva melu ja melupiikit naapurista. Olemme epätoivoisia..mitä voisi tehdä?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.