Hyvinvointi

Kyyneleet silmissä huonolla hetkellä? Itkun pidättäminen on mahdollista – katso 4 konstia pidättää itkua

Meinaavatko kyyneleet purskahtaa ilmoille huonolla hetkellä? Itkun pidättäminen voi onnistua muutaman helpon kikan avulla.

Itkeminen on luonnollinen tunnereaktio, eikä sitä tarvitse hävetä. Itkun pidättäminen voi kuitenkin kannattaa tilanteissa, jolloin kyyneleisiin puhkeaminen ei välttämättä ole sosiaalisesti hyväksyttyä.

Lue lisää: Kateus, ahdistus, viha ja häpeä voivat olla myös hyödyksi! Näin käännät hankalat tunteet voimavaraksi

Ihminen kontrolloi tunteitaan jatkuvasti – ja usein huomaamattaan. Julkisilla paikoilla harvoin nähdään täyteen kukkaan puhjenneita tunnereaktioita, valtavia vihanpurkauksia tai pelkoreaktioita.

”Kun itku pääsee pintaan, on jo monen tason tunnekontrolli purkautunut. Silloin ihminen näyttää heikkoutensa ja voimattomuutensa”, sanoo psykologian tohtori ja vuorovaikutteisen teknologian professori Veikko Surakka Tampereen yliopistosta.

Vaikka itkeminen voi tuoda hetkellistä helpotusta huonoon oloon, itku sopimattomassa tilanteessa voi aiheuttaa harmia. Kyyneleiden tuloa voikin pyrkiä estämään. Itkun pidättäminen voi helpottua muutaman vinkin avulla.

Lue myös: Herkkyys on voimavara! Muista nämä herkkyyden 10 upeaa puolta

1. Itkun pidättäminen: Suuntaa kehon huomio muualle

”Itkun pidättämisessä voi auttaa oman tarkkaavaisuuden suuntaaminen toisaalle. Silloin ajatus ei fokusoidu itse itkuun”, Surakka neuvoo.

Itkun pidättäminen voi onnistua esimerkiksi puremalla hampaita yhteen tai painamalla sormenkynsiä kämmeniin. Testaa myös kielen painamista tiukasti kitalakeen tai etusormen ja peukalon välisen ihon nipistämistä.

2. Laske matematiikkaa tai laula mielessäsi

Mielen huomiota voi yrittää kiinnittää muualle, jos kyyneleet kirpoavat silmiin huonolla hetkellä.

Kokeile esimerkiksi laulaa mielessäsi tutun kappaleen sanoja tai laskea yksinkertaisia matemaattisia tehtäviä.

Paljonko on kymmenen jaettuna neljällä? Entä miten se Titanic-leffasta tuttu sävelmä menikään?

3. Jännitä lihaksia

Vaikka itkeä voi ilosta tai vihastakin, kyyneleet liittyvät usein suruun.

”Ja suruun liittyy usein voimattomuuden tunne, joka näkyy monesti kehossa romahtaneena asentona”, Surakka sanoo.

Romahtaneella asennolla on yhteys myös mieleen. Lukuisat tutkimukset ovat löytäneet yhteyden mielialan ja kehon välillä, ja ryhdikäs asento voi vähentää ahdistuksen tunteita ja alakuloa.

Jos itkun pidättäminen ei helpotu pelkällä asennon muutoksella, kannattaa lihaksia jännittää oikein urakalla. Joidenkin tutkimusten mukaan lihasten jännittäminen voi nimittäin parantaa tahdonvoimaa, jonka avulla esimerkiksi kipua on helpompi kestää ja jopa herkkuhimot pysyvät paremmin hallinnassa.

4. Hengitä, kun itkun pidättäminen on tarpeen

Kehotus syvään hengittämiseen toistuu niin joogavideoissa kuin valmentajienkin suista. Eikä syyttä – syvään hengittäminen vähentää tutkitusti stressiä ja voi rauhoittaa tunnekuohuista kärsiviä.

Pitkiin hengitysharjoitteisiin ei tarvitse ryhtyä. Jo muutama rauhallinen henkäys riittää rauhoittamaan elimistöä. Kokeile esimerkiksi ottaa pitkä henkäys sisään, pidätä hetki, ja päästä ilman lempeästi suun kautta ulos.

Juttua varten on haastateltu psykologian tohtori ja vuorovaikutteisen teknologian professori Veikko Surakkaa Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kyyneleet silmissä huonolla hetkellä? Itkun pidättäminen on mahdollista – katso 4 konstia pidättää itkua

Sinun täytyy kommentoidaksesi.