Hyvinvointi

"Jes, viemäri tukkeutui!" Arkesi ärsyttävimmät pulmat ovat toiselle mielenkiintoisia haasteita – näin opit kääntämään harmit voitoksi

Kone kaatui, kissa oksensi matolle ja viemäri tukkeutui. Kirosin, riehuin ja raivosin. Sitten soitin ammattilaisen paikalle, ja opin läksyni.

Nyt taitaa päästä kirosana. Tietokoneen näytölle ilmestyy virheilmoitus ”kirjautuminen epäonnistui”. Jo viidettä kertaa samana päivänä. Otetaan kovemmat keinot käyttöön: heitetään koko himputin höskä ulos ikkunasta.

Tulen kuitenkin järkiini ja ojennan läppärin IT-tukihenkilölle, joka ryhtyy tutkimaan konetta. ”Onpa ihana ongelma”, hän riemastuu.

”Tämä on kivan kinkkinen pulma, vaatii vähän ajatustyötä”, hän perustelee.

Ällistyn ja vähän lepynkin seuratessani intoa, jolla hän ratkoo IT-maailman mysteereitä.

Meidän hermomme suorastaan janoavat ajoittaista koettelua.

Pari viikkoa myöhemmin kiroan jälleen. Viemäri on tukossa ja keittiö velloo liejussa. Kello käy jo yhtätoista, mutta korjaaja lupaa tulla paikalle.

Hän saapuu pömpelin kanssa, jossa on näyttö ja letku, jonka päässä on pikkuruinen kamera. Hän työntää letkun viemäriin, 12 metrin syvyyteen.

Olen polvillani märällä lattialla, mutta lemu kaikkoaa nopeasti mielestäni, kun seuraan lumoutuneena näytöltä, mitä viemäristä paljastuu.

”Nuo tuolla ovat hiuksia, tuo sampoota ja tuo on sitä kaikkein pahinta eli rasvaa”, korjaaja kertoo kuin jännittävää satua.

Koneraivoa, viemäriraivoa ja vähän muitakin

Keitän kahvit ja tarjoilen keksejä. Mietityttää. Oliko raivo tarpeen? Kutsuisin raivoa koneraivoksi ja viemäriraivoksi. Vaikka raivojahan on monia, vähän pienempiäkin.

Biojätesäkki vuosi litkua jäteämpärin pohjalle.

Balleriinasukat menivät makkaralle.

Purkkapussi avautui käsilaukussa.

Kynsilakka meni yli reunojen.

Ratikka lähti nenän edestä.

Kengät hiertää.

Nenää kuivaa.

Ärsyttää.

Havahdun monkuvaan kissaani, ja ymmärrän, että jotakin on vialla. Kas kummaa, maton reunaa koristaa harmaanruskea läikkä.

Ei muuta kuin rätti käteen. Kaikkeen ei saa ammattilaista, vaikka kuinka haluaisi.

Oppeja matkaan

Ehkä eri alojen ammattilaisilta voisi kuitenkin oppia jotakin. Oli kyse sitten lampunvaihdosta, napinompelusta tai tietoteknisistä pulmista, hengitä syvään, ja ryhdy toimeen. Mieti ratkaisukeskeisesti.

Helpommin sanottu kuin tehty? Niin varmaan. En usko, että koskaan kuulen itseni sanovan, ”jes, kone kaatui!” tai ”jes, viemäri tukkeutui!”

Mutta voisihan sitä yrittää. Ajatella positiivisuuden kautta. Vastoinkäymiset ovat mahdollisuuksia haastaa itsensä. Uskon, että meidän hermomme suorastaan janoavat ajoittaista koettelua. Miten me muuten pystymme ratkomaan suurempiakaan maailmaa ravistelevia pulmia?

Noniin, nyt viemäritukos vaikuttaa ihan pikkujutulta.

Oikealla asenteella olet oman elämäsi supersankari!
Oikealla asenteella olet oman elämäsi supersankari!

Kommentoi

Kommentoi juttua: "Jes, viemäri tukkeutui!" Arkesi ärsyttävimmät pulmat ovat toiselle mielenkiintoisia haasteita – näin opit kääntämään harmit voitoksi

Sinun täytyy kommentoidaksesi.