Hyvinvointi

Etsitkö ystävää? Sylvi, 84, tietää, mistä ikäihminen löytää kavereita – aktiivisuus on parantanut jopa hänen muistiaan

Uusien ystävien löytäminen on tärkeää myös ikäihmiselle, etenkin jos tuntee yksinäisyyttä. Jyväskyläläinen Sylvi Rohula, 84, on toimii vapaaehtoisena eläkeläisjärjestöissä. Kerhotoiminta on tuonut paitsi uusia ystäviä myös parantanut Sylvin hyvinvointia.

07Jos ei olisi vastuuvetäjiä, ei olisi kerhojakaan, tietää Jyväskylän seudun eläkeläisjärjestössä aktiivinen Sylvi Rohula, 84.

Lue myös: Sirkka, 80, päätti toteuttaa unelmansa kypsällä iällä: hän tekee mallin ja näyttelijän töitä

”Jos johonkin lupaudun, pyrin sen hoitamaan. Olen luonteeltani velvollisuudentuntoinen.”

Sankari hän ei ole kokenut olevansa, ei ainakaan ”tähän päivään mennessä”. Sylvi kokee, että kun hän vastaa jonkin kerhon toiminnasta, samalla sekä hän että kaikki muutkin kerholaiset saavat siitä mielihyvää.

Sylvi on saanut kerholaisilta kiitosta, ja toiminta on antanut hänelle paljon, mutta liikaa menoja ei Sylvistä pidä kuitenkaan olla. Silloin vanha ihminen väistämättä väsyy.

Tarvittaessa jostakin pitää osata myös luopua. Sylvi on karsinut menojaan, mutta käsityö- ja askartelukerhon vetäminen on tuntunut hänestä vielä hyvältä.

Lue myös: Tunnetko yksinäisyyttä tai huolestuttaako läheisen yksinäisyys? Etsivä vanhustyö kuuntelee ja auttaa ikäihmisiä

Tuore leski kaipasi aktiviteetteja

Kun Sylvin mies kuoli vuonna 1996, Sylvi huomasi jossakin vaiheessa, että hän halusi aktiviteettia elämäänsä. Hän oli liittynyt Jyväskylän Eläkkeensaajat ry:hyn jo pari vuotta aiemmin ja lupautui 1990-luvun lopulla opintosihteerin toimeen.

Sylvi hoiti toimea yli kymmenen vuotta. Se mahdollisti osaltaan yhdistyksen käytännön toiminnan.

Tasapainoryhmää Sylvi ryhtyi vetämään, kun yhdistys osallistui valtakunnalliseen Iätön ikiliikkuja -projektiin. Sitä varten Sylvi sai opastusta, ja hän rohkaistui vetämään myös naisten jumpparyhmää useamman vuoden.

”Sain liikkua itsekin.”

Nykyisin Sylvi ohjaa kädentaitoja. Hän ei enää itse ompele koneella, koska näkö on heikentynyt. Mieluiten Sylvi kutoo. Häntä ei haittaa, että kerhossa on mukana monia taitavampia harrastajia kuin hän.

”Jaamme tietoa ja päätämme yhdessä, mitä teemme.”

Lue myös: ”Perheet saattavat olla päiviä ilman ruokaa” – ruoka-apua jakava Maria tietää, millaista köyhyys on Suomessa

Sylvi Rohula
Sylvi Rohula kutoo mielellään. Kerholaisilla on paljon osaamista ja he jakavat tietoja ja vinkkejä toisilleen.

Kerhotoiminta on parantanut Sylvin muistia

Sylvistä on tärkeää seurata aikaansa.

”Olisiko sitä muuten puheenaiheitakaan?” hän huomauttaa.

Tapaamisissa kerholaiset jutustelevat käsitöitä tehdessään samalla kaikenlaista.

”Ihmisten kohtaaminen on hieno asia. Vitsailemme kerhossa, että nyt me taas kartutetaan ­sitä sosiaalista pääomaa.”

Sylvi ajattelee, että kerhotoiminta vaikuttaa myös hänen muistiinsa myönteisesti.

”Kun sitoudun aika­tauluihin ja tiettyjen asioiden hoitamiseen, se aktivoi.”

Lue myös: Aivotkin kaipaavat huoltoa – säännöllinen harjoittelu ehkäisee muistiongelmia

Kun kerhot keväällä loppuvat kesäksi, Sylvi saa yleensä kukkakimpun ja kortin. Kiitoksissa on monta nimeä.

”Siitä tiedän, että kerhomme on merkinnyt jotakin muillekin kuin vain minulle.”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Etsitkö ystävää? Sylvi, 84, tietää, mistä ikäihminen löytää kavereita – aktiivisuus on parantanut jopa hänen muistiaan

Sinun täytyy kommentoidaksesi.