Lämpötyynyt ja -peitto testissä – rentouttavat lihaksia ja vievät samalla kivutkin mennessään

Lämpötyynyt ja -peitot antavat pikaista apua rentoutumiseen tai paikallisen kivun lievittämiseen. 

Kylmänä päivänä ylimääräinen lämpö saa kehon rentoutumaan. Ennen vanhaan vällyjen väliin otettiin lämmön ­lähteeksi kuumalla vedellä täytetty pullo. Nykyään kuumavesipullon virkaa täyttävät erilaiset lämpötyynyt.

Lämpötyynyjä käytetään lihasten rentouttamiseen ja paikallisen kivun lievittämiseen. Sähköllä toimivia lämpötyynyjä lukuun ottamatta useat geeli- ja kauratäytteiset tyynyt voi joko lämmittää tai viilentää.

Kylmä- ja kuumaterapia on ikiaikainen keino, jonka avulla kipua ja venähdyksiä on pyritty parantamaan ennen särkylääkkeiden keksimistä. Moni helpottaa kylmätyynyllä edelleen esimerkiksi ohimopäänsärkyä ja kuumalla tyynyllä jomottavia kuukautiskipuja. Tutkimusten mukaan lämpö todella vilkastuttaa verenkiertoa ja saattaa näin nopeuttaa tulehdusten paranemista.

Jos haluaa nopeasti eroon rumasta mustelmasta, sen päälle kannattaa painaa vuorokauden aikana lämpötyyny. Lämpö poistaa verta mustelman alueelta ja auttaa näin mustelman paranemista. Se myös vetreyttää kipeytynyttä aluetta.

Lue myös: Metsäkylpy, avanto vai toimettomuus – toimiiko joku näistä asioista, kun haluat laskea kierroksia työpäivän jälkeen?

Lämpötyynyt ja -peitto pääsivät testiin

1. Frantsilan Paras ystävä -hoitotyyny, 20,30 e

Kauralla täytetty kangastyyny

Kauralla täytetty kangastyyny.

Kauralla täytetty kangastyyny lämmitetään joko mikrossa tai uunissa. Kylmähoitoa varten se sujautetaan pakastimeen. Pitkulainen muoto mahdollistaa tyynyn levittämisen harteille tai vaikka raajan myötäisesti. Tyynyä ei aseteta suoraan iholle vaan vaatteiden tai pyyhkeen päälle.

Lämpö viipyilee tyynyssä pitkään, mutta hiipuvassa lämmössä kuumuutta jää kaipaamaan enemmän. Tyynyä lämmittäessä kannattaa pitää huolta oikeista lämmitysajoista, muuten pussista tulvahtaa palaneen kaurapuuron haju.

Lue myös: Kiristääkö? Jännityspäänsärky on yleinen vaiva – lue 15 faktaa

2. Instant Hot Spot -geeli­tyynyt, 6,99 e 2 kpl

Geelillä täytetty lämpötyyny

Geelillä täytetty lämpötyyny.

Geelillä täytetyt, kämmenen kokoiset lämpötyynyt kuumenevat jopa 54 asteeseen. Lämmitys käynnistyy, kun geelin sisällä leijuvaa hopeanappia taittaa sormiensa välissä. Kuumeneminen tapahtuu nopeasti ja tasainen ja voimakas lämpö kestää pitkään. Tyynyn lämpötila voi nousta

korkeaksi, joten herkkäihoisen ei kannata käyttää sitä paljasta ihoa vasten. Tyynyjä voi valmistajan mukaan käyttää noin sata kertaa. Uudelleenkäyttö onnistuu, kun geelityynyn on käyttänyt kiehuvassa kattilassa. Pieni lämpöpommi voisi olla hyvä kylmien käsien hätä­vara pitkälle kävelyretkelle.

3. Beurerin Comfort-lämpö­tyyny, 29,90 e

Sähköllä toimiva lämpöpeitto

Sähköllä toimiva lämpöpeitto.

Sähköllä toimiva lämpöpeitto mahtuu hyvin syliin, se on keskisuuren pöytätabletin kokoinen. Kun töpselin kytkee seinään ja valitsee voimakkaimman lämmitystason, peittoon leviää miellyttävä ja tasainen lämpö. Lämpöpeittoa on kylmänä päivänä mukavaa pitää sylissä esimerkiksi työpöydän ääressä töitä tehdessä.

Lue ohjeet tarkkaan ennen käyttöä, valmistajan mukaan laitteen synnyttämä sähköinen kenttä saattaa esimerkiksi häiritä sydäntahdistinten toimintaa.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 1/2021.

Keskustelu

Jutussa ei ole testattu lämpöpeitettä (esim. 150×80 cm) vaikka pariin kertaan niin mainitaan. Peite on eri asia kuin jutussa oleva tuote, jonka tyyppisistä valmistajat käyttävät nimeä lämpötyyny tai lämpöalusta. Mahtaako tuote lämmetä: ”Kun töpselin kytkee seinään….” kuten toimittaja kirjoittaa. Yleensä pistotulppa kytketään pistorasiaan sähkövirran siirtoa varten.

Kommentoi juttua: Lämpötyynyt ja -peitto testissä – rentouttavat lihaksia ja vievät samalla kivutkin mennessään

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X