Iiris, 27, kärsi pitkään huimauksesta, turvotuksesta ja muista oudoista oireista – syyksi paljastui liiallinen vedenjuonti

Liika vedenjuonti voi aiheuttaa kasan erilaisia oireita. Iiris oppi sen kantapään kautta.

Moni lipittää vettä jatkuvasti, vaikka ei aina kannattaisi. Liika vedenjuonti voi aiheuttaa monenlaisia oireita. Pahimmillaan se voi olla jopa hengenvaarallista.

Iiris Meurman, 27, oppi liian innokkaan vedenjuonnin haitoista kantapään kautta. Iiris kärsi pitkään epämääräisistä oireista: oksettavasta olosta iltaisin, huimauksesta sekä käsien ja jalkojen turvotuksesta. Keskittyminen oli vaikeaa, ja ajatus poukkoili. Verenpaine oli matala, ja treenaaminenkin tökki, kun olo oli jatkuvasti voimaton.

Yhtenä iltana olo oli kuitenkin erityisen huono. Se oli ensimmäinen kerta, kun Iiris tajusi juoneensa sinä päivänä erityisen paljon vettä.

”Olin myös syönyt illalla paljon makeita viinirypäleitä. Jossain vaiheessa tajusin, että nyt on pakko saada jotain suolaista. Kun olo heti helpotti, aloin pohtia, miksi suolainen ruoka auttoi, mutta viinirypäleet eivät”, Iiris muistelee.

Iiris kaivoi Googlen esiin. Luotettavaa tietoa pitkään jatkuneen liiallisen vedenjuonnin haitoista oli vaikea löytää, mutta kaikki vähäiset tiedonmuruset tuntuivat vastaavan erikoisiin oireisiin.

”Tajusin, että päivän aikana saatoin juoda jopa seitsemän litraa vettä päivässä. Sen lisäksi join päivittäin ainakin kaksi mukillista teetä.”

Iiris Meurman kärsi pitkään epämääräisistä oireista, jotka lakkasivat, kun hän alkoi tarkkailla juomansa veden määrää. Kuva: Iiris Meurman

Iiris Meurman kärsi pitkään epämääräisistä oireista, jotka lakkasivat, kun hän alkoi tarkkailla juomansa veden määrää. Kuva: Iiris Meurman

Liika vedenjuonti on turhaa, kertoo lääkäri

Lääkäri Emilia Lagus Terveystalosta kertoo, että terve nuori nainen tarvitsee arviolta 2–3 litraa vettä päivittäin. Määrä sisältää ruoasta saatavan nesteen. Päivittäin tarvitun nesteen määrä riippuu kuitenkin yksilöstä: koosta, jossain määrin sukupuolesta, iästä, ruoan mukana saadun nesteen määrästä, ulkoisesta lämpötilasta ja fyysisestä aktiivisuudesta.

Lue myös: Jatkuva jano voi olla merkki sairaudesta – milloin janon takia on syytä suunnata lääkäriin?

Runsaampi määrä vettä voi olla paikallaan urheilusuorituksen jälkeen tai kovalla helteellä, varsinkin vanhuksilla ja lapsilla. Normaalioloissa terve kroppa ei kuitenkaan hyödy ylenpalttisesta lipittämisestä.

Lagus uskookin, että turhan innokas vedenjuonti voi hyvin olla yksi syy Iiriksen oireisiin.

”Jos vettä kertyy elimistöön liikaa, nesteet laimenevat, mikä näkyy natriumarvon pienenemisenä. Oireet johtuvatkin lähinnä suolan puutteesta, hyponatremiasta. Turvottelu, matala verenpaine ja väsymys voivat hyvin liittyä tähän.”

Usein elimistö osaa kertoa, milloin nestettä on kropassa sopivasti. Suomen lämpötiloissa jano yleensä riittää kertomaan nesteen tarpeesta. Myös virtsan väri kertoo paljon kehon nesteytyksestä. Jos virtsa on hyvin tummaa, voi syynä olla liian vähäinen vedenjuonti. Hailakka, vedenomainen virtsa voi kertoa, että vettä on juonut jo liikaa.

Lyhyessä ajassa todella runsas vedenjuonti voi aiheuttaa niin sanotun vesimyrkytyksen, joka aiheuttaa aivojen turpoamista. Vesimyrkytys voi pahimmillaan olla hengenvaarallinen. Pidemmällä aikavälillä kehon eri mekanismit, kuten virtaamisen tarve ja hikoilu, pyrkivät kuitenkin estämään vesimyrkytystä.

Jos vettä tulee lipitettyä jatkuvasti, kannattaa miettiä, miksi juo. Joskus taustalla voi olla kiireellistä hoito vaativa sairaus, kuten diabetes.

”Iiriksen tapauksessa taitaa kyse lähinnä olla tavasta, joka on hieman lähtenyt käsistä”, Emilia Lagus sanoo.

”Joka toinen Instagramin vaikuttaja kertoo kauneudensa salaisuuden olevan uni ja vedenjuonti, josta voi saada hieman vääristyneen kuvan todellisuudesta”, lääkäri Emilia Lagus sanoo.

”Joka toinen Instagramin vaikuttaja kertoo kauneudensa salaisuuden olevan uni ja vedenjuonti, josta voi saada hieman vääristyneen kuvan todellisuudesta”, lääkäri Emilia Lagus sanoo. Kuva: iStockphoto

Iiriksen jättilasit ovat nyt vaihtuneet pienempiin

Iiris uskoo oman vedenkulutuksensa kasvaneen koronaepidemian aikana, kun työt siirtyivät toimistolta kotiin.

”Olen aina juonut paljon vettä. Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuitenkin juonut vielä aiempaa enemmän, ja oireet ovat lisääntyneet sitä mukaa. Kun hana on koko ajan vieressä, lasi on helppo täyttää, kun se tyhjenee”, Iiris sanoo.

Nyt Iiriksen vedenjuonti on taas normaalin rajoissa. Hän arvioi, että juo vettä päivittäin reilu kaksi litraa.

”Täytän puolentoista litran vesipullon aamuisin jääkaappiin ja juon siitä. Annan itselleni luvan juoda pari lasillista sen lisäksi, jos janottaa. Aiemmin join 5,5 desilitran jättilaseista, mutta nyt olen vaihtanut lasit pienempiin.”

Vedenjuonnin vähentäminen on tuonut helpotusta epämääräisiin oireisiin. Iltapahoinvointi loppui kuin seinään, ja turvotus katosi viikossa kokonaan. Myös vatsan toiminta on parantunut. Vessassakaan ei tarvitse enää ravata jatkuvasti.

”Oireiden pitäisi terveellä ihmisellä helpottaa, kun suola-vesitasapaino palaa”, lääkäri Emilia Lagus komppaa.

Jatkossa Iiris pyrkii juomaan vettä kohtuullisemmin.

”Olen jälkikäteen kertonut tästä kavereilleni ja perheenjäsenilleni, ja kaikki ovat sanoneet, että totta, sähän juot tosi paljon vettä. Muut ovat huomanneet sen jo aiemmin, mutta en vain itse ollut hoksannut, että juon liikaa. Se on vain ollut niin luontainen osa arkea.”

Avainsanat

Keskustelu

Olen huomannut, että moni nuori nainen nipistää ruoasta ja juo sen sijaan vettä. Ei todellakaan mikään terveellinen laihdutuskonsti, etenkään jos sen päälle vielä syödään miten sattuu. Ortorektikot on sitten kokonaan oma lukunsa hekin.

Kommentoi juttua: Iiris, 27, kärsi pitkään huimauksesta, turvotuksesta ja muista oudoista oireista – syyksi paljastui liiallinen vedenjuonti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X