Mika, 36: ”Esitän äidilleni pärjäävää, vaikka oikeasti tunnen itseni epäonnistujaksi – mitä tehdä?” 

Miksi aikuisesta lapsesta tuntuu, että hänen pitää esittää vanhemmalleen menestynyttä ja pärjäävää? Psykoterapeutti Katriina Järvinen Terapia- ja koulutuskeskus Ikaroksesta vastaa. 

Kun vanhempi kannustaa ja luottaa, mutta on etäinen ja usein poissa, saattaa syntyä tunne, että aina pitää pärjätä. Näin kävi 36-vuotiaalle Mikalle. Hän ei uskalla olla äitinsä edessä heikko.

”Kyllä sinä pärjäät”, äidillä oli lapsena tapana todeta, jos halusin kertoa minua askarruttavista asioista. Äitini on aina ollut kannustava, mutta minulle etäinen. Kun olin nuori, hän oli yrittäjä ja paljon töissä. Näin aikuisena olen huomannut, että esitän hänelle aina pärjäävää. En halua rasittaa vanhaa ihmistä, mutta toisaalta mietin, miksen osaa olla äidille rehellinen. Olen oikeastaan vähän kyllästynyt siihen, etten voi olla täysin oma itseni äidin seurassa. Esitän äidilleni aina kilttiä ja pärjäävää poikaa, vaikka oikeasti tunnen itseni enemmän tai vähemmän epäonnistujaksi. Onko minulla ongelma? Mitä tehdä?” 

Lue myös: Miksi äidin arvostelu tuntuu niin pahalta vielä aikuisenakin? Asiantuntija kertoo, mikä auttaa

Asiantuntija vastaa: Asiantuntijana psykoterapeutti Katriina Järvinen, Terapia- ja koulutuskeskus Ikaros.

”Mika vaikuttaa herkältä ja kiltiltä pojalta. Hän on saattanut aiemmin nähdä, kuinka äiti on ollut väsynyt tai tällä on ollut vaikeita hetkiä, eikä halua rasittaa tai taakoittaa vanhempaansa.

Voi myös olla, että yrittäjäperheelle tyypillisesti Mika on kasvanut ympäristössä, jossa ei valiteta pienestä ja korostetaan sisua: mennään läpi vaikka harmaan kiven. Mikan äiti saattaa arvostaa tällaista ajattelua ja siksi Mika ei halua paljastaa heikkouksiaan ja ongelmiaan äidilleen.

Voiko vanhempaa rasittaa?

Ongelma esimerkissä on puhumattomuus. Meillä on usein jo nuorena olo, että emme halua rasittaa vanhempiamme. Oletamme, että vanhempi ei osaa käsitellä murheitamme toivomallamme tavalla. Mutta onko oletus totta? Vanhempi kyllä yleensä kestää.

Mika puhuu vanhasta äidistä. Ihminen ei ole ainakaan henkisesti yleensä niin vanha kuin mihin tilaan lapsi saattaa hänet lokeroida. Kyllä Mikankin äiti varmasti jaksaisi keskustella ikänsä puolesta.

Toisaalta voi olla, että Mikan ja äidin välillä on sukupolvien kuilu: Mika edustaa keskustelevaa terapiasukupolvea kun taas hänen äitinsä on todennäköisesti kasvanut sotien jälkeen vaikenemisen kulttuurissa. Kuitenkin Mahatma Gandhia mukaillen jokainen voi aina itse olla se muutos, jonka toivoo tapahtuvaksi.

Lue myös Anna.fi: Äiti leipoi pullaa muttei sanonut rakastavansa – välttelevä kiintymyssuhde traumatisoi ja vaikuttaa meihin vielä aikuisenakin

Oletukset eivät ole totuus

Mika voisi ottaa asian puheeksi, esimerkiksi jutustelevaan sävyyn: ”Olen tällaista miettinyt..” ”Onkohan tämä pärjäämisajatukseni itse kehittämäni kuvitelma?” Äidiltä voi kysyä, kestäisikö hän kuulla Mikan murheita.

Jos ajatus on mahdoton, Mika voisi kasvattaa rohkeutta juttelemalla ystävän kanssa tai terapiassa, jos se vain on hänelle taloudellisesti mahdollista. Kun asiaa käy ensin terapeutin kanssa läpi, on helpompi myöhemmin keskustella aiheesta vanhemman kanssa.

Yksi mahdollisuus on, että Mika joku kerta sanoo äidilleen suoraan, että hänellä on ollut huolia. Kun asian toteaa, voi hengittää, katsoa äidin reaktion ja kysyä, jaksaisiko äiti kuulla Mikan murheita.

Jos äiti vain kuittaa Mikalle, että höpö höpö, silloin Mika ainakin tietää, että oma oletus oli oikea. Toisaalta kyseessä voi olla myös väärinkäsitys. Ehkä äiti olisikin valmis kuuntelemaan myös kurjia asioita.

Mitä pärjääminen tarkoittaa?

Mikan ongelmaan on monia näkökulmia: Vanhempi on lapselle ylin auktoriteetti, ja lapsi janoaa vanhemman hyväksyvää katsetta. Lapsi alkaa esittää vanhemman toivomaa sosiaalista roolia, toivottua minää. Pitikö Mikan esittää pärjäävää lapsena?

Onko Mika turhaan itsekriittinen? Ajatteleeko Mikan kaveripiiri, ettei hän ole pärjännyt? Tällaisia asioita Mikan kannattaisi pohtia. Onko hän itse laittanut itselleen pärjäämisen riman liian ylös? Tai onko äiti sen sinne laittanut? Asia olisi hyvä huomata ja tiedostaa.

Lue myös: Äidin ja pojan välinen suhde on erityinen läpi elämän – näin säilytät hyvän keskusteluyhteyden poikasi kanssa aikuisiälläkin

Helliä kosketuksia

Aikuisena ihminen pyrkii saamaan niitä asioita, joista jäi lapsena vaille. Jäikö Mika vaille lohdutusta ja hellyyttä? 

Tehokkain tapa osoittaa välittämistä lapselle on ottaa tämä syliin. Kun vanhempi lohduttaa koskettamalla, viesti menee heti perille: ”Älä huoli, maailma ei kaadu, olet yhä rakas.”

Mikäli Mika ei ole lapsena saanut olla riittävästi sylissä, se on voinut saada hänet keksimään keinoja pärjätä. Aikuisuudessa voi kuitenkin tehdä korjaavia toimia. Saada hellää kosketusta kumppanilta, ystäviltä tai ammattikoskettajilta, kuten parturilta tai hierojalta.”

Etsi ratkaisua näin

1. Mieti, miksi tunnet itsesi epäonnistuneeksi. Mitä sinulle tarkoittaa pärjääminen?

2. Kysy suoraan äidiltäsi, jaksaisiko hän kuunnella murheitasi.

3. Tiedosta, että olet rakastettava arvokas ihminen vaikka äitisuhteesi ei olisikaan syvä.

Lähteet ja lisätietoja: Katriina Järvinen: Kaikella kunnioituksella: irtiottoja vanhempien vallasta (Kirjapaja 2014); Katriina Järvinen & Laura Kolbe: Sopivia ja sopimattomia: lempi, luokka ja suomalainen parisuhde (Kirjapaja 2019).

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Mika, 36: ”Esitän äidilleni pärjäävää, vaikka oikeasti tunnen itseni epäonnistujaksi – mitä tehdä?” 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X