Suhteet

Mikä avuksi, kun työkaveri ei siivoa jälkiään? Työpsykologi kertoo, mitä sottapytyltä kannattaa kysyä

Työpaikoilla erityyppisiä siivouskulttuureja ja tapoja sovitellaan yhteen. Jotkut eivät koskaan ole tyytyväisiä toisen siivouksen tasoon, oli se muiden mielestä kuinka hyvää tahansa. Miten toimia, kun työkaverin sotkuisuus ärsyttää?

Miten pitää suhtautua siihen, jos yksi työkavereista jättää jatkuvasti yhteiskäytössä olevan keittiön sotkuiseksi ja likaiset astiansa laittamatta pesukoneeseen? Entä jos hän ei lajittele jätteitään, vaikka siitä ollaan yhteisesti sovittu?

Työpsykologi ja psykoterapeutti Minna Lassilan mukaan periaate on se, että jos käyttää yhteisiä tiloja, on myös velvollinen siivoamaan omat jälkensä. Kahvimukin peseminen ja astioiden laittaminen koneeseen kuuluvat asiaan, ellei siivoojaa ole työpaikalla nimetty erikseen.

Lue myös: Mitä tehdä, kun läheinen työkaveri haisee vahvasti hielle? Työpsykologi kertoo, miten kinkkisessä tilanteessa kannattaa toimia

Omien jälkien siivoaminen on kuitenkin monen työpaikan yleinen ongelma jo siksikin, että siisteyskäsitykset ovat ihmisillä hyvin erilaisia. Jos siivouksen laiminlyönti on toistuvaa ja tietoista, asian voi Lassilan mukaan viedä esimiehelle ja pyytää häntä kertaamaan yhteiset säännöt.

”Mieluummin neuvoisin kuitenkin olemaan vähän pitkäpinnainen ja ymmärtävä ja ottamaan asia reilusti ja suoraan puheeksi. Jos muutosta ei senkään jälkeen tule, sottapytyltä voi kysyä, onko tämä sinusta sellainen asia, että minun pitää tästä esimiehelle sanoa.”

Kuva: Saskiia Photography
Kuva: Saskiia Photography

Pitkä pinna usein parhaaksi

Jos kyse on elämänhallinnan puutteesta tai vain luonteen piittaamattomuudesta, se näkyy itse työssäkin, Lassila uskoo. Naputus ja kyttäys eivät kuitenkaan auta tai ainakaan tee ilmapiirille hyvää.

”Me ihmiset olemme usein lempeitä itsellemme mutta kohtuuttomia muille. Ajattele tilanteesta mieluummin hyvää – esimerkiksi että työkaverisi on hajamielinen – kuin pahaa. Ehkä kannattaa miettiä myös, mitä itsestä kertoo se, jos hermostuu näin pienestä asiasta.”

Yleisohjeeksi Lassila antaa sen, että jokainen käyttäytyy samoin kuin kotona perheensä parissa.

”Se, jota toisen huolettomampi siivousjälki häiritsee, tekee vaivihkaa tarkemmin. Nipottajaksi ei kukaan halua leimautua.”

Lue myös Anna.fi: Pahan puhuminen työpaikalla on ikävä tapa – miksi me harrastamme sitä? Kysyimme asiantuntijalta

Lajittelua ei voi vaatia

Osa meistä on hyvin ympäristötietoisia ja osa ei. Siksi myös roskien lajittelu on työpaikkojen yleinen riidanaihe. Jätteiden oikeaoppinen lajittelu ei Lassilan mukaan kuitenkaan kuulu työpaikan ydintehtäviin, ei edes vaikka siitä olisi yhdessä sovittu.

”Jätteiden lajittelu on vapaaehtoista. Jokaisella työpaikalla on sekajäteastia, ja periaatteessa meillä kaikilla on oikeus käyttää sitä ja vain sitä, jos niin haluamme.”

Entä jos muut lajittelevat jätteet oikeisiin roskiksiin, mutta joku sotkee ne väärällä jätteellä piittaamatta annetuista ohjeista?

”Se on eri asia, jos lajittelee, mutta lajittelee väärin. Silloin asiasta täytyy huomauttaa, koska muuten tuhoaa muiden tekemän työn. Kyse voi olla myös informaatiokatkoksesta, ja käytös muuttuu oikealla ohjeistuksella.”

Lue myös: Pitääkö maitopurkki pestä? Minne lumput kuuluvat? Näin lajittelet kodin jätteet

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mikä avuksi, kun työkaveri ei siivoa jälkiään? Työpsykologi kertoo, mitä sottapytyltä kannattaa kysyä

spk20

Olen iloinen, että Kotiliedellä on käytöstapoja opettavia aiheita. Ne ovat nykyään harvemmassa ja sen huomaa kanssaihmisten joukossa, netissä kuin menossa.
Eikä tuputeta vaan ohjeistetaan. Hyvää työtä, kiitos!

Vastaa käyttäjälle spk20Peruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.