Miksi äidin arvostelu tuntuu niin pahalta vielä aikuisenakin? Asiantuntija kertoo, mikä auttaa

Minna, 52, miettii, miksi kaipaa yhä vain niin paljon hyväksyntää tekemisilleen äidiltään. Psykoterapeutti Katriina Järvinen Terapia- ja koulutuskeskus Ikaroksesta vastaa.

Kaisa, 52, pahoittaa herkästi mielensä, kun hänen äitinsä arvostelee häntä. Kaisa ihmettelee, miksi kaipaa äitinsä hyväksyntää yhä aikuisena niin merkittävässä määrin.

”Äitini usein huomauttelee tekemisistäni ikävään ­sävyyn. Sitten päiväni on pilalla. En osaa suhtautua äidin ­arvosteluun mitenkään neutraalisti. Mietin, miksi ­äidin arvostelu tuntuu minusta erityisen pahalta, vaikka muiden sanomana voisin samat asiat vain ohittaa. Miksi yhä kaipaan tekemisilleni äitini hyväksyntää?”

Lue myös: Kateus voi tuhota ihmissuhteen – 2 syytä, miksi ikävä tunne piinaa erityisesti sisaruksia

Asiantuntija vastaa: Asiantuntijana psykoterapeutti Katriina Järvinen, Terapia- ja koulutuskeskus Ikaros.

”Vanhemmalla on suuri valta lapseensa. Se murtuu yleensä lapsen aikuistuessa, kun nuori huomaa, että on monella tavalla ajattelevia ihmisiä ja erilaisia perusteluja.

Vanhemmat tai varhaiset hoivaajat ovat jo konkreettisestikin lapselle jättiläisen kokoisia. Lapsella ei ole vielä suhteellisuudentajua, ja vanhempien kommentit ja katseet ovat hänelle absoluuttinen totuus. Niinpä jatkuvasti paheksunnan kohteeksi joutunut lapsi tulkitsee, että hänessä on jotakin ­vikaa. Ehkä näin on käynyt Kaisalle?

Vanhempien antama perusta minuu­delle rakentuu osaksi persoonaa. Se on kuin äidin­kieli, jonka opimme ensin. Ensikäsityksestä voi päästä eteenpäin, mutta se vaatii työtä. On rohjettava kysyä, olenko minä kuitenkaan sellainen kuin millaisena vanhempani minut näki tai yhä näkee?

Lue myös Anna.fi: Tunkeeko äiti reviirillesi – äidin ja tyttären suhde on harvoin helppo aikuisenakaan

Vaihda näkökulmaa

On hienoa, että Kaisa on tiedostanut ­äidin vallan itseensä. Hän voi pyrkiä ymmärtämään tilannettaan ja äitisuhdettaan syvemmin. Mitä hän tuntee ja milloin? ­Mistä tunne johtuu? Jos tällaisessa tilanteessa Kaisa miettii esimerkiksi sitä, onkohan hän liian herkkähipiäinen, asia kannattaa selvittää vaihtamalla näkökulmaa: Entä jos minulla olisi lapsia, toimisinko samalla tavalla? Tai entä mitä minä sanoisin ystävälle tällaisessa tilanteessa?

Kaisa voisi jäsentää asiaa terapiassa, vaikka vain muutamalla käynnillä, jos tämä on taloudellisesti mahdollista. Jos tilanne vie kaiken puhdin, sitä kannattaa työstää pidemmässä terapiassa. Tällöin suhde terapeutin kanssa on osa korjaavaa kokemusta.

Kasvamme uskomaan myyttejä

Kasvamme kulttuurimme tarinoihin. Esimerkiksi laulu­ Äideistä parhain saa meidät ajattelemaan, että äiti on ihana olento, joka aina ajattelee lapsensa parasta. ­Tämä ei kuitenkaan ole totta.

Ajatus vanhemman vallasta yli lapsiensa nousee kulttuurista. Vanhempaa pitää kunnioittaa, eikä omaa pesää saa liata. Martti Luther korosti, ettei koskaan pidä uhmata tai vihastuttaa vanhempiaan.

Puoliensa pitäminen voimaannuttaa

Kaisan on kuitenkin pyristeltävä irti ­tästä valtasuhteesta. Se kannattaa tehdä oman ­itsensä vuoksi ja myös siksi, että muuten kulttuuri ja yhteiskunta eivät koskaan ­muutu. Vanhemman ja lapsen pitää myös kyetä toteamaan, että tästä olemme perustellusti eri mieltä.

Joskus puhumisesta voi tosin seurata pahempia ongelmia. Voi olla, ettei äiti ymmärrä, että hänen käytöksessään on jotakin väärää. Kaisalle keskustelu olisi varmasti voimaannuttava kokemus.”

Toimi näin

1. Mieti, millaista minäkuvaa lapsuusaikasi vahvisti.

2. Muista, että vanhempasi ei ole ylin auktoriteettisi.

3. Keskustele ­­konkreettisista toiveistasi ja muista minäkieli: ”Toivoisin näin silloin kun… sillä minusta tuntuu pahalta.” Kerro myös, mistä olet kiitollinen ja mitä äidissäsi arvostat.

Lähde: Kaikella kunnioituksella: irtiottoja vanhempien vallasta (Kirjapaja).

Keskustelu

Kommentoi juttua: Miksi äidin arvostelu tuntuu niin pahalta vielä aikuisenakin? Asiantuntija kertoo, mikä auttaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X