Miksi aika juoksee? Kyky hahmottaa aikaa on yksilöllistä

Aika juoksee kun on hauskaa ja tylsinä hetkinä se matelee. Kun ihminen vanhenee, se tuntuu vasta vilistävän. Mistä tämä kaikki johtuu?

Astut suojatielle vihreillä ja vilkaiset sivulle. Auto lähestyy sinua vauhdilla. Tuntuu, että jähmetyt, ihokarvasi nousevat pystyyn ja aivosi tulkitsevat tuntemuksen tunteeksi: pelkäät.

Otan askeleen taakse, auto jarruttaa ja kaartaa. Tilanne on ohi. Taas yksi läheltä piti tilanne, hengähdät ja yrität jatkaa elämääsi. Aikaa kului sekunteja, mutta se tuntui sinusta pidemmältä. Aika hidastui.

Se, kuinka kauan tuo hetki sinulle kesti, määrittyi aivoissasi. Aika ei tunnu kuluvan aina ja kaikille samaa tahtia. Esimerkiksi myös valtimopullistumien, epilepsian, Parkinsonin-taudin ja ADHD-oireyhtymän yhteydessä ihmiset ovat kokeneet erilaisia ajan hyppäyksiä tai pysähdyksiä. Aika on mysteeri, joka liittyy toiseen kiehtovaan mysteeriin: ihmisen tietoisuuteen.

Voisimmeko löytää keinoja saada mukavat hetket kestämään kauemmin ja tylsät ja ikävät ajanjaksot livahtamaan ohi nopeammin?

Tapahtuma seuraa toista

Jo Aristoteles määritti ajan muutoksen kautta. Tulkintoja on monia, ja aika voidaan ymmärtää myös tauoksi kahden peräkkäisen tapahtuman välissä.

Se tiedetään, että aika on suhteellista. Tila ja havaitsija vaikuttavat aikaan eikä ajalla ole suuntaa. Einsteinin suhteellisuusteorian mukaan aika-avaruus kaareutuu, ja painovoima vaikuttaa ajan kulumiseen. Voimakkaassa painovoimakentässä aika kuluu hitaammin. Asunto kannattaisi tässä mielessä siis ostaa mieluummin laaksosta kuin kukkulalta.

Meitä kuolevaisia kuitenkin kiinnostaa aika, joka liittyy solujen rappeutumiseen. Kromosomeja suojaavat telomeerit kun lyhenevät aina solujen jakaantuessa. Ja sitten aika loppuu. Ainakin toistaiseksi.

Olennaista on elämän laatu. Kukapa haluaisi elämän tuntuvan yhdeltä spurtilta toisensa perään.

Mitä on eletty aika?

Eletyn elämän aika eli subjektiivinen aika eroaa fyysikoiden tutkimasta ajasta ja kellolla mitattavasta ajasta. Subjektiiviseen aikaan liittyvät muun muassa tapahtumat ja prosessit, niiden järjestys, kesto, havaintoaika, konteksti samanaikaisten tapahtumien kesken ja menneet ja tulevat tapahtumat. Subjektiivinen aika liittyy kykyymme selviytyä: siihen, miten hahmotamme monimutkaisia tapahtumakulkuja ja arvioimme muutosta.

Subjektiivinen aika on hetkellisyyden kokemista, ja se on jotenkin perustavanlaatuisesti osa tajunnallista elämää, summaavat psykologiaan, filosofiaan ja neurotieteisiin perehtyneet tutkijat Dan Lloyd ja Valtteri Arstila toimittamassaan subjektiivista aikaa käsittelevässä teoksessa.

Subjektiiviseen aikaan liittyy käsityskyky siitä, mitä juuri tapahtui ja ennakointi siitä, mitä tulee tapahtumaan. Jännittävää on, että tämä kyky ei perustu aisteihimme. Se on jossakin syvällä tajunnassamme. Ajantajua ei ole pystytty paikantamaan mihinkään tiettyyn aivojen osaan.

Ajan taju vaihtelee

Eri ikäisillä on erilainen aikakäsitys. Se vaihtelee myös eri kulttuureissa. Syklinen aikakäsitys on tyypillistä maatalousvaltaisissa yhteiskunnissa: vuodenajat ja rytmit toistuvat, tulevaisuus on vanhan toistoa. Lineaarinen aika on puolestaan etenemistä hetkestä toiseen, eteenpäin kohti tulevaisuutta. Episodisen aikakäsityksen mukaan aika ei lopu, koska sitä ei voida mitata, sen voi vain kokea.

Ajan hahmottamiseen vaikuttavat maailmasta tulevat ärsykkeet, kuten arjen rutiinit. Laboratoriossa ihmisen on vaikeampi hahmottaa ajan kulumista kuin arjessa: Kun laitan perunat kiuhumaan, ehdin sillä välin tyhjentää tiskikoneen ja kattaa pöydän. Lehteä en ehdi lukea. Hahmotan ajan kulkua kokemuksen avulla.

Ajan hahmottamisen kyky vaikuttaa odotuksiini ja mielentilaani. Jos ajattelin, että ehtisin lukea lehden ennen muita menoja, mutta en ehdikään, tulee paha mieli.

Tunteet vaikuttavat ajan kulumiseen

Subjektiivinen aika muuttuu, jos ihmisen valtaa voimakas tunne. Sekunti karhun kanssa kasvotusten tuntuu pitkältä, sillä pelko kuten vihakin nopeuttavat sisäistä kelloamme. Kaikki tunteet eivät aiheuta tätä: esimerkiksi inho ei vaikuta ajan kokemiseen.

Valtteri Arstila selvittää BBC:lle antamassaan haastattelussa, että stressihormonit synnyttävät automaattisen mekanismin, joka saattaa nopeuttaa aivojen prosessointia silloin kun ihminen on vaarassa.

”Ajatuksemme ja liike nopeutuvat. Koska työskentelemme nopeammin, ulkopuolinen maailma näyttää hidastuvan.”

Aika on menneisyydessä nopeampaa kuin tulevaisuudessa?

Ajan suunta kokemuksessamme on menneestä nykyhetken kautta tulevaan.

Kun katsot vanhoja valokuvia, eikö tunnukin siltä kuin aika olisi juossut? Vastahan lapset tai lapsenlapset olivat pieniä. Mihin se kaikki aika meni? Tunnet ehkä haikeutta.

Vanhempien ihmisten mielentila ei suuntaudu enää samalla lailla eteenpäin ja tulevaisuuteen kuin nuorten. Tämä voi olla yksi syy ajan kiihtyvän nopeuden kokemukselle.

Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet, että ajan kokemiseen vaikuttaa ajattelemiseen ja kokemiseen käytetty energia. Mitä enemmän energiaa kuluu aistiärsykkeen käsittelyyn, sitä hitaammin aika tuntuu kulkevan. Tämä tuntuu todelta vaaratilanteissa.

Taaksepäin katsottuna aika tuntuu kulkevan nopeammin. Jos jokin kulkee sinua kohti, sillä on suurempi merkitys sinulle ja käytät asiaan enemmän energiaa kuin jos jokin kulkee sinusta pois päin. Emme käytä menneeseen enää energiaa, joten kenties evoluutio on muovannut meidät ajatuksella, että muistoissa aika saakin kulua nopeasti.

Aika nopeutuu kun ei tapahdu mitään uutta?

Se, millaisia muistoja meillä on, vaikuttaa ajantajuumme, kertoo Valtteri Arstila.

”Paljon kannatusta saaneen teorian mukaan raportoitu ajan kesto korreloi muistettujen tapahtumien ja muistojen voimakkuuksien kanssa.”

Mitä enemmän meillä on muistoja ja mitä vahvempia ne ovat, sitä kauemmin arvelemme keskimääräisesti jonkin tapahtuman kestäneen. Yläaste tuntui kestävän kauan: ihastuimme, nolostuimme ja kokeilimme kaikkea uutta.

Vanhempana kolmessa vuodessa ei välttämättä tapahdu mitään erityistä. Useat tapahtumat ovat tuttuja ja niihin ei liity suuria tunnelatauksia. Tässä on Arstilan mukaan todennäköisesti yksi syy sille, miksi vanhemmiten yksi vuosi tuntuu kuluneen todella nopeasti: emme oikein muista, mitä tuona vuotena teimme.

Jos subjektiivista aikaansa haluaisi menneisyyden osalta hidastaa, kannattaisi siis olla avoin uusille kokemuksille ja jumpata muistiaan. Mutta olisiko elämä täynnä voimakkaita tunteita miellyttävää?

 

Lähteitä ja lisätietoja:

Arstila, Valtteri ja Lloyd, Dan (toim.): Subjective time Subjective time : the philosophy, psychology, and neuroscience of temporality (MIT Press 2014).

Anita Rubin: Aikakäsitys tulevaisuuden tutkimuksessa.

Scientific American: Why does time fly? 

Teppo Mattsson, Tiede-lehti: Suhteellisuusteoria kuuluu yleissivistykseen.

Keskustelu

Ajalla on kaksi dimensiota tai variaabelia: reaalinen ikuinen nyt-hetki, joka on ajaton, ja skalaarinen kesto. Ajan skalaarinen, mitattava kesto voi olla sempiternaalisen pitkä tai lyhyt, muttei koskaan nolla, siis: t >0. Sensijaan ajan mittaamaton ikuinen nyt-hetki ei ole muuta kuin ajattomuus, nolla, siis: T=0.

Ajaton nyt-hetki liikkuu asymmetrisesti, siis yksisuuntaisesti. Momentum eli liikemäärä on todellisuuden fundamentti. Liikemäärä (tunnus p) on mekaniikassa vektorisuure, joka määritellään kappaleen massan m ja nopeuden v tulona: p = mv.

Aika ei ole neljäs ulottuvuus, koska aika ei ole geometrinen. Einstein vastoin tahtoaan tuli hyväksyneeksi Riemannin matemaattisen ehdotuksen ajasta neljäntenä ulottuvuutena. Se oli kategoriavirhe. Avaruus (tila) ei ole kaareva, vaan valo etenee suoraviivaisesti, mutta kun se ohittaa massiivisen kappaleen, sen rata kaareutuu gravitaation työntövoimasta johtuen.

Elämme reaalisessa nyt-hetkessä, josta käsin muistelemme menneitä hetkiä ja aavistelemme tulevia hetkiä. Tulevaisuus ja menneisyys eivät ole reaalisia, olemassa olevia. Eikä aikamatkustaminen kumpaankaan suuntaan ole siis mahdollista.

Hei! Kiitos Atso selvästi perehtyneestä kommentistasi ja asiaan paneutumisesta. Valitettavasti en itse osaa ottaa kantaa suhteellisuusteorian ongelmallisiin kohtiin. Aihe on kyllä todella kiinnostava! Kiitos vielä selvennyksistä. t. Else Turunen

Kommentoi juttua: Miksi aika juoksee? Kyky hahmottaa aikaa on yksilöllistä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X