Hyvinvointi

Minna toteutti unelmansa ja ryhtyi käsityöläiseksi, mutta uupui: "Onneksi opin lopulta tauon taian"

Minna Komulainen, 50, uupui, vaikka työn vaihto keraamikoksi oli unelmien täyttymys. Asiat lähtivät rullaamaan vasta, kun hän oppi suomaan itselleen riittävästi taukoja.

Minna Komulainen oli nuorena oli hyvin innostunut kielistä, minkä takia hän lähti lukion jälkeen yliopistoon opiskelemaan ranskan ja italian kieltä. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli helsinkiläisessä mediaseurantatoimistossa kääntämässä asiakkaille lehtijuttuja.

Muutaman vuoden päästä Minna alkoi kokea toimistotyön todella rankaksi. Hän istuin jakkupuku päällä työpöydän takana, mutta hänestä tuntui kuin olisi ollut liukuhihnan äärellä tehtaassa. Päivät muistuttivat toisiaan, eikä työstä tullut muuta konkreettista tulosta kuin kasa papereita.

Lue myös: Työuupumus uhkaa tietotyöläistä: tunnistatko sinä oireet?

Lisäksi jatkuva istuminen tuntui kehossa puuduttavalta, mutta Minna ei osannut pitää tarpeeksi taukoja. Hän kertoo, miten hänestä tuntui, että koko ajan piti olla tekemässä jotakin.

Kädet saveen

”Minulla oli myös jatkuvasti kaipuu luoda jotakin käsilläni. Ostin kotiin savea ja muotoilin siitä ­vapaa-ajalla keittiön pöydän ääressä astioita ja koriste-esineitä. Käsien työntäminen saveen tuntui työpäivän jälkeen valtavan helpottavalta. Samalla se kuitenkin korosti sitä, miten uuvuttavaa työ toimistossa oli. Kaipasin jatkuvasti tunnetta siitä, että konkreettisesti luon jotain uutta ja kaunista ja saan myös käyttää mielikuvitustani.

Käsillä tekeminen kutsui koko ajan enemmän, ja 32-vuotiaana annoin periksi. Lähdin opiskelemaan artesaaniksi. Valmistuttuani aloin tehdä keramiikkaa turkulaisessa käsityöosuuskunnassa.

Omassa pajassa pystyin päästämään luovuuteni valloilleen. Kokeilin kaikkea, mitä mieleen juolahti. Tein esimerkiksi erilaisia astioita ja tuikku­vateja. Myöhemmin innostuin tekemään koristelaattoja. Työpäivät olivat pitkiä, mutta se ei haitannut, sillä olin vihdoinkin sen äärellä, mistä nautin eniten.

Kahvikuppi kädessä

Keho oli kovilla

Osuuskunnassa mukana ollessani tein samaan aikaan osa-aikatöitä ranskalaisessa yrityksessä Turun telakalla. Kun työt loppuivat, minulla oli edessäni hyppy tuntemattomaan. Päätin perustaa oman yrityksen ja keskittyä pelkästään keramiikkapajan kehittämiseen.

Yrittäjän arki osoittautui kuitenkin todella raskaaksi. Taloudellinen tilanne oli epävarma. Työpäivät venyivät pitkiksi, ja minun oli vaikea pitää tarpeeksi vapaapäiviä. Lisäksi työ oli fyysisesti uuvuttavaa. Keraamikkona täytyy jatkuvasti nostella monta kiloa painavia uunilevyjä, minkä takia ­kehoni oli kovilla.

Neljä vuotta sitten syksyllä olin aivan loppu, mutta eri tavalla kuin toimistotyössä. Vastuut painoivat, ja minun oli pakko tunnustaa itselleni, etten enää jaksanut pyörittää yritystä kunnolla.

Makasin keittiön lattialla

Vasta uupumisen jälkeen oivalsin, että minun oli pakko opetella suomaan itselleni voimaantumistaukoja. Olin pitkään painanut täysillä enkä ollut osannut levätä ollenkaan.

Lupasin itselleni, että saan joka tunti pitää pienen tauon. Usein istuin keittiön pöydän ääressä ja katselin ulos. Silloin tällöin istuin ulkona ­rappusilla. Joskus olin niin väsynyt, että vain makasin keittiön lattialla ajattelematta mitään.

Lue myös: Tunnista uupumuksen merkit ajoissa

Vähitellen tauot alkoivat tankata minuun uutta energiaa. Sain entistä enemmän aikaan entistä vähemmällä työllä. Aloin nähdä asiat kauempaa ja pystyin tekemään itselleni parempia ratkaisuja.

Puolisen vuotta romahduksen jälkeen otin yritykseeni työntekijän, juuri muotoilijaksi valmistuneen Casper Tuomaalan. Hän oli aikaisemmin ­ollut minulla työharjoittelussa. Casperin avulla moni arkinen asia helpottui, sillä hän auttaa minua fyysisesti raskaiden töiden kanssa.

Varaamme päivittäin aikaa yhteiselle lounaalle. Minä kokkaan meille molemmille. Yhdessä syöminen jakaa aamun ja iltapäivän työt sopivasti, ja pöydän ääressä vaihdamme myös kuulumiset.

Kävellen ajatuksille lepoa

Myös työmatka on minulle henkireikä. Aikaisemmin asuin aivan keramiikkapajani vieressä, jolloin olin kotona parissa minuutissa. Silloin työstressi ei ehtinyt katketa. ­Nykyään asun puolen tunnin kävelymatkan päässä kotoa. Säästä riippumatta kävelen työmatkat, jotta ajatukset saavat lepoa ja keho liikettä.

Olen oppinut tauon taian, tosin tein sen kantapään kautta. Nykyään ­minulle riittää ruokatunnin lisäksi pari viiden minuuttia taukoa päivässä. Ne auttavat ottamaan asiat rennosti.

Ajattelen, että vastoinkäymiset eivät koskaan ole pysyviä. Kaikki menee ohi. Aina voi hengittää ja vain antaa asioiden tapahtua.”

Juttu on alun perin julkaistu Kotiliedessä 26/2018. Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla tai hanki digilehden lukuoikeus täältä!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Minna toteutti unelmansa ja ryhtyi käsityöläiseksi, mutta uupui: "Onneksi opin lopulta tauon taian"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.