Nainen peilin edessä

Nelikymppinen Mari on inhonnut ja hävennyt ulkonäköään koko ikänsä – nyt hän kertoo, miten kehonkuvanhäiriö romuttaa itsetunnon

Tyytymättömyys omaan kehoon saattaa täyttää mielen niin, että käsitys itsestä vinoutuu. Tällöin puhutaan kehonkuvanhäiriöstä. Maria ulkonäön ilkeä kommentointi satutti jo lapsena niin syvästi, että hän on koko elämänsä kokenut olevansa ruma.

Seitsemänkymmentäluvulla syntyi hieman kookkaampi vauva. Vanhemmat ja sukulaiset muistelivat myöhemmin, että olipa tyttö iso. Isompi kuin juuri syntynyt suvun nuorin jäsen. Marille tuli paha mieli.

Kun Mari oli lapsi, hän kuuli ikäviä kommentteja kehostaan. Maria kutsuttiin nimityksillä, jotka koskivat hänen ulkonäköään.

”En pysty vieläkään sanomaan niitä sanoja ääneen. Ne sattuvat yhä.”

Vähitellen Mari alkoi hävetä itseään.

Lue myös: Vinoutuneesta kehonkuvasta kärsivä katsoo itseään inhoten – näin erotat terveen itsekriittisyyden kehonkuvanhäiriöstä

Ajattelemattomia puheita, kamalia seurauksia

Osa perheen sukulaisista näki Maria lähinnä kesälomilla, ja he kommentoivat aina ensin, että onpa tyttö taas vuoden aikana kasvanut, ”ihan ovat posketkin pyöristyneet.”

Kesäisin Marin perhe vieraili sukulaisten mökeillä. Saunassa oli usein yhtä aikaa serkku jos toinenkin. Mari muistaa vertailun:

”Serkkuni kysyi, miksi minulla on niin iso maha.”

Mari kätki pahan olon sisäänsä. Asia hävetti liikaa, että siitä olisi pystynyt kertomaan aikuisille. Entä jos Mari ei kelvannutkaan?

”Koin, että olin omassa kehossani väärän kokoinen.”

Myöhemmin Marin elämää värittivät loputtomat laihdutuskuurit, vaikka hän on aina ollut normaalipainoinen.

”Söin muiden edessä niukasti ja kieltäydyin herkuista.”

Kokemustensa seurauksena Mari kokee itsensä yhä rumaksi ja pelkää, että muutkin näkevät hänet niin.

Lue myös: Tunnista tunnesyöminen – näin pääset tavasta eroon

Häpeä estää elämästä vapaasti

Häpeä omasta kehosta on vaikuttanut Marin elämässä esimerkiksi niin, ettei hän pysty menemään uimahalliin tai kesäisin yleisille uimarannoille. Silloin joutuisi alttiiksi toisten katseille.

”Pyrin olemaan mahdollisimman näkymätön.”

Mari käyttää väljiä ja peittäviä vaatteita ja suosii maanläheisiä värejä, vaikka haluaisi välillä pukeutua vähän värikkäämmin. Sitä hän ei voi tehdä, koska silloin hän saattaisi erottua joukosta.

Mari on myös jättäytynyt pois juhlista ja muista sosiaalisista tilanteista, koska mahdollinen ulkonäköön liittyvä arviointi ja kommentointi on ahdistanut häntä.

”Toisilta hyväksynnän saaminen liittyy mielessäni lähes pelkästään kehooni.”

Nykyisin Mari tiedostaa vinoutuneen kehosuhteensa, mutta miettii silti, uskaltaisiko avata tuntojaan edes terapiassa ammattilaiselle. Asia on niin kipeä.

Kauneus on katsojan silmässä

Naiselliset muodot ovat Marille vaikeita. Peilistä hän näkee vain paksut reidet, ison vatsan ja liian suuret rinnat.

Näissä kohdissa Mari ei pysty näkemään mitään hyvää. Jokin on sentään hyvin:

”Ajattelen, että minulla on kauniit silmät.”

Marin pitkiä ripsiä ja silmiä ovat monet ihastelleet. Se tuntuu hyvältä.

Vaikka Mari näkee itsensä rumana, hän ei katso toisia samalla tavalla kuin itseään. Toisten kauneutta hän ei arvioi ulkonäön kautta. Ulkonäkö ei ole Marille ihmisen arvon mitta.

”Huomaan pikemminkin sellaisia asioita, jotka liittyvät käytökseen ja saatan kommentoida, että sanoitpa kauniisti tai toimitpa ihanasti.”

Mari kokee, että oman taustansa vuoksi hänen on helpompi hyväksyä muut ihmiset juuri sellaisina kuin he ovat.

”Sellainen ihminen on kaunis, josta näkee, että hänellä on omassa kehossaan hyvä olla. Olipa se keho sitten minkä kokoinen tai näköinen tahansa.”

Pystyisikö Mari vielä joku päivä hyväksymään myös itsensä?

Marin nimi on muutettu.  

Avainsanat

Keskustelu

Hei!

Isot rinnat ovat aina positiivinen asia ja niitä ei ainakaan kannata hävetä. Ne ovat selvästi paras osa isokokoisia naisia.

Ja aina on niitä valittajia, jotka eivät ole tyytyväisiä muihin. Paras suhtautuminen on jättää ne pinnalliset ihmiset omaan arvoonsa.

Ikävintä tässä jutussa on , että Marilla on nähtävästi jäänyt lapset ja avioliitto välistä, kun kokee olevansa ruma. Nyt kannattaa naisen voimaantua vähän aikaisemmin ja laittaa oma elämä kuntoon.

Lukemiseksi suosittelen kirjaa ”The Subtle Art of Not Giving a F*ck”. Ei tarvitse välittää, mitä muut ajattelevat ja elämä on paljon tasapainoisempaa.

”Isot rinnat ovat aina positiivinen asia ja niitä ei ainakaan kannata hävetä. Ne ovat selvästi paras osa isokokoisia naisia.” Eikä, ei näin. Sama kuin sanoisi iso penis on parasta isojalkaisilla miehillä. Mietipä nyt loppuun.
Paras osa minkä kokoisella ihmisellä tahansa on koko paketti, piste.

Juuri tuontyyppiset kommentit ” isot rinnat ovat parasta” ovat niitä, jotka vahingoittavat etenkin nuoren tytön tai naisen mieltä ja kuvaa itsestä.
Sillä kun tämäntyyppisiä lausumia miehetkin lausuu, nuori nainen ” ottaa kopin”, ja peiliin katsoessa arvioi kehoaan miesten määritelmien kautta.
Siksi miesten täytyisi ehdottomasti jättää ne sanomatta.

Ja mitenkä niin avioliitto ja lapset jäänyt saamatta?!
Sekö, että nainen on onnistunut metsästämään miehen ja vetämään äijän papin eteen, merkitsee sitä että nainen saa hyvän itsetunnon? Miehen ” taskussako” naisen elämän täyttymys sijaitsee?
No hupsheijjaa! Nyt on kyllä keskiaikaiset käsitykset kommentoijalla.

Kuinka tärkää on olla kommentoimatta lapsen ulkonäköä. Se voi todellakin saada omakuvan ja itsetunnon heikentymään täysin. Itse saman kokenut. Nuorena koin jo olevani erilainen kun kaverit. Lihavempi ja pienirintainen. Etten ole hyvä. Edelleenkään en kehtaa pinnanmyötäisiä vaatteita käyttää. Aina väljiä ja pitkiä yläosia. Olen jo liki 60;n ja normikokoinen.

Täällä myös. En löydä ulkonäöstäni mitään hyvää, mutta lohdutan itseäni, että luonteessani on paljon hyviä piirteitä, joiden avulla olen elämässäni menestynyt. Kuvittelen olevani ”sinut” ulkonäköni kanssa, vaikka kyllä se välillä nakertaakin, varsinkin kun pitäisi lähteä juhliin.

Eniten ulkonäössäni harmittaa naisellisuuden puuttuminen, sukuni kaikki naiset, minua lukuunottamatta, omistavat kauniin lantion ja sopusuhtaiset rinnat. Itse omistan vain ison vatsan ja tikkujalat, rintoja ei juuri ole.

En tiedä, onko minulla ongelmia kehonkuvan kanssa vai olenko realisti?

Minä olen 5-kymppinen ja kuullut lapsesta lähtien kommentteja hoikkuudesta. Juuri nämä kerran kesässä tavatut sukulaiset kyselivät, eikö minulle anneta ruokaa ja nimittelivät kapulajalaksi. Aikusenakin sain kuulla ihmettelyä mm. ohuista ranteista ja kyselyjä ruokavaliosta. Sama päivittely jatkui yli kolmekymppiseksi, kunnes tulin raskaaksi. Sitten alettiinkin huomautella ”rouviintumisesta”, vaikutti melkein voitonriemulta siitä, että viimein se on alkanut lihoa. Ei ollut kohden koskaan. Itse en ole ikinä voinut kuvitella, että huomauttaisin kenenkään ulkoisesta olemuksesta, paitsi aiheelliset kohteliaisuudet. Nykyään onneksi puhutaan siitä, että lasten ulkonäköön ei puututtaisi, mutta olen törmännyt myös mm. siihen lapsuudesta tuttuun typeryyteen, että lastani on kehoitettu laittamaan serkun kanssa selät vastakkain, jotta voidaan vertailla pituutta. Näihin puutun napakasti.

Yläasteella olisin kaivannut poikien hyväksyntää erään traumaattisen tapahtuman takia, mutta minulle naureskeltiin jne. Sekä tytöt että pojat. Myöhemmin kumppanini sanoivat minua tavalliseksi sekä sanoin not the prettiest face ja samalla uneksivat jostakin ”enkelistä”. Se söi omaa itsetuntoa hyvin paljon. Olin arvoton. Raskaana ollessani joku huuteli kadulla, että olen v***n ruma. Raskaus ei näkynyt, mutta tunteisiin se kävi paljonkin. Peilistä katsoo yhä aika ruma naama, mutten jaksa enää välittää. En edes meikkaa, ei sekään auta.

Minä koin lapsena paljon koulukiusaamista joka ei koskaan loppunut. Muistan elävästi kuinka 7luokalla ensimäistä kertaa kun pukeuduin tyköistuviin farkkuihin, heti tytöt alkoi juoruta että käytän korsettia..
Jatkuva kiusaaminen johti siihen että vielä aikuisenakin minulla on vääristynyt kuva itsestäni. Ymmärsin 25 vuoden iässä että en ole koskaan ollut tyytyväinen itseeni vaan aina kokenut itseni huonona… Nyt kun katson vanhoja kuvia, ja näen itseni kiusaamisen ajalta, olin juuri täydellinen silloin.. Pitkästä aikaa kun tunsin viime kesänä oloni hyväksi, heti muut kommentit mursivat mieleni ja koen itseni niin rumaksi taas..
Kumpa saisin vielä vanhan itseni takaisin…

Kommentoi juttua: Nelikymppinen Mari on inhonnut ja hävennyt ulkonäköään koko ikänsä – nyt hän kertoo, miten kehonkuvanhäiriö romuttaa itsetunnon

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X