Onko valittaminen sinulle seurapeliä? Yksi sana on parasta vastalääkettä valittamiselle

Positiivisella ajattelulla on tutkitusti terveysvaikutuksia. Kaikki valittaminen ei kuitenkaan ole turhaa. Mutta liiallisen narinan saa katki kiittämällä toisia - kokeile vaikka!

”Jos jostain epäkohdasta oikein närkästyn, saatan kirjoittaa siitä mielipidekirjoituksia lehtiin”, kertoo Tampereen yliopiston psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen.

”Joku voisi pitää tätä valittamisena, toinen palautteen antamisena. Omaa oloani helpottaa, kun kerron mielipiteeni.

Puutun epäkohtiin

Valittaminen on kaksiteräinen miekka. On tutkittu tosiasia, että turha valittaminen tekee pahaa sekä valittajalle itselleen että kanssaihmisille. Kaikki valittaminen ei kuitenkaan ole turhaa – ja ilman epäkohtiin puuttumista mikään ei muutu.

Valittaminen on huonoa silloin, kun siitä tulee toistuvaa tai kun se koskee monia eri asioita. Jos ihminen jatkuvasti ajattelee, että kaikki on huonosti, se laskee elämänlaatua.

Joskus valittamisesta tulee kuin seurapeliä. Yksi aloittaa harmittelemalla polvivaivaansa, ja pian toinen voivottelee veroja ja nuorten hankaluutta. Jos valittaminen toimii hetkellisenä kuorman purkuna, se voi olla hyväksi. Jos tapaaminen kulutetaan kokonaan valittamiseen, siitä jää todennäköisesti kaikille raskas olo.”

Markku Ojanen

Tampereen yliopiston psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen, 77, kertoo ajatuksiaan valittamisesta. Onnellisuutta tutkinut Ojanen tietää, että tyytyväisyys helpottaa ihmissuhteita ja edistää terveyttä.

Lue myös: Jutta Larm ja 7 vinkkiä iloisempaan elämään: ”Sinulla on vapaus valita, mitä teet ja kenen kanssa”

Otan oppia esikuvilta

”Tunnen ihmisiä, jotka eivät koskaan valita mistään. Se tuntuu uskomattomalta. Toisaalta olen tavannut heitä, jotka valittavat milloin mistäkin. Tällaiset ihmiset voivat olla hankalia esimerkiksi työyhteistöissä tai terveydenhuollossa.

Minua kiinnostaa kovasti, miksi asia on näin. Kuinka olemme niin erilaisia? Tuntuu aivan siltä, kuin toiset eivät kaipaisi lainkaan ymmärrystä tai sympatiaa, jota valittamisella usein saa.

Olen luennoinut paljon onnellisuudesta. Monesti tilaisuuden jälkeen jään juttelemaan yleisön kanssa. Toisinaan tapaan syvästi katkeria ihmisiä. 70-vuotias saattaa tulla kertomaan minulle onnettomana lapsuudessaan kokemasta vääryydestä. Minulle tulee sellainen olo, että voisitko jo päästää irti ja antaa anteeksi. Melkein jokaisen elämässä on ollut jotain, joka on ollut huonosti. Tietenkin elämä kohtelee toisia kovemmin kuin toisia. Katkeruus on inhimillistä, mutta murheellista. Jokainen, joka joutuu katkeran ihmisen kanssa tekemisiin, tuntee yleensä avuttomuutta, myös ammattiauttajat.

Olen kiitollinen lähipiirini myönteisistä ihmisistä. Muistan lapsuudestani postimiehen, joka oli kiltti, auttavainen ja lempeä. Koskaan hän ei moittinut toisia. Tällaisista ihmisistä kannattaa ottaa mallia.”

Piirroskuva ovea avaavasta kädestä.

Autan toisia

”Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pyrin huomioimaan niitä tilanteita, joissa voisin olla avuksi. Yritän huomioida avun tarpeessa olevia ihmisiä kadulla ja kulkuneuvoissa. Avaan ovia ja kysyn, voinko nostaa painavan laukkusi.

Tätä olen saanut sitkeästi opetella, sillä olen luonteeltani omiin ajatuksiini vajoava. Olen jatkuvassa flow-tilassa, enkä välttämättä huomaa sitä, mitä ympärilläni tapahtuu.

Inhoan sellaisia onnellisuusoppaita, joissa sanotaan, että ole optimisti ja tulet onnelliseksi. Ei sellaisesta ole hyötyä. Jos haluaa olla onnellisempi, kannattaa asettua toisen ihmisen asemaan. Mitä hyvää voisin tehdä muille? Sehän on elämässä kaikkein tärkeintä. Kun keskittyy ystävällisyyteen, toisten auttamiseen ja hyvän tekemiseen, omat valituksen aiheet unohtuvat.

Olen tasapainoillut elämässäni kiltteyden ja toimimisen välillä. Olen luonteeltani sellainen, etten kovin herkästi valita. En esimerkiksi palauta annosta ravintolassa, vaikka siinä olisi vikaa. Toisaalta haluan yhä hanakammin puuttua yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Sellaisiin tarttuminen ei mielestäni ole turhaa valittamista. Maailma tarvitsee tekoja.”

Kiittäminen ja toiselle hyvien sanojen sanominen on parasta lääkettä valittamiselle.

Kiitän enemmän

”Kiitollisuudella on tutkimusten mukaan yhteyttä onnellisuuteen ja hyvinvointiin. Tyytyväiset ihmiset eivät juuri valita, vaan huomaavat ne asiat, jotka ovat elämässä hyvin.

Kiittäminen ja toiselle hyvien sanojen sanominen on parasta lääkettä valittamiselle. Maailmassa on lukuisia kiittämisen arvoisia juttuja. Aloittaa voi vaikkapa kiittämällä lähikaupan kassaa silloin, kun saa hyvää palvelua.

Kotona saisin kiittää enemmän. Juuri läheisten kiittämisestähän meidän pitäisi aloittaa. On outoa, miksi tämä asia on meille ihmisille niin vai­keaa. Tunnen syyllisyyttä, kun en muista kiittää riittävästi kaikkein läheisimpiä ihmisiäni.

Hieman lohduttaa se, että useimmat ovat kanssani samassa veneessä. ­Asiaa selittänee tottumisen laki. Totumme äärettömän helposti hyviin asioihin ympärillämme, emmekä muista kiinnittää niihin huomiota.

On hyvä olla myös itseään kohtaan armollinen. Itsellensä arvostuksen antaminen auttaa arvostamaan myös muita.”

Piirroskuva puhekuplista, joissa lukee ”kiitos”.

Parannan maailmaa

”Taipumus valittamiseen on ainakin osaksi persoonallisuuden piirre. Synnynnäiset ominaisuudet vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen ilmaisee mielipiteensä epäkohdista.

Jatkuvasti valittavilla on oman itsensä kanssa usein muitakin vaikeuksia. Positiivisemmin ajattelevat ihmiset ovat saaneet elämän tärkeysjärjestyksen paremmin oikeille urille.

Jokaisella on kuitenkin mahdollisuus kasvuun. Muutos lähtee oman toiminnan huomaamisesta. On hyvä tunnistaa, minkälainen olen ja minkälaiseksi toivoisin kehittyväni. Mutta sepä onkin vaikeaa!

Ihmiset voidaan jakaa valittajiin ja tekijöihin. Tätä voidaan hahmottaa nelikentän kautta. Yhdessä kulmassa ovat valittajat, jotka eivät tee mitään asioiden eteen. Toisessa on ihmiset, jotka sekä valittavat että tekevät. Se on jo hyödyllisempää kuin pelkkä marmattaminen.

Sitten on ihmisiä, jotka eivät juuri valita, vaan toimivat. Se on hieno ominaisuus! He ovat mukana parantamassa maailmaa esimerkiksi vapaaehtoistöissä.

Neljäs ryhmä ei valita, eikä toimi. Nämä ihmiset elävät pientä elämää sovussa itsensä kanssa. Heillä on ehkä jonkinlaista stoalaista mielentyyneyttä. He voivat olla niitä kotikylän mammoja ja pappoja, jotka eivät tee numeroa juuri mistään. He ovat tyytyväisiä kaikkeen. Tämä ei kuulosta hullummalta elämänfilosofialta.”

Lue myös: Onko liian elitististiä valittaa? Toimitus paljastaa omat first world problemsit – samaistutko?

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 12/2022.

Avainsanat

Keskustelu

KRITIIKKI on parempaa kuin valittaminen. Kritiikki on kykyä nähdä, kykyä ymmärtää, kykyä ryhtyä. Kritiikki on huolenpitoa.

Kritiikki edellyttää paljon antajaltaan, sillä kyky ymmärtää vie paljon aikaa ihmiseltä. Ehkä mestarin kritiikki oppipojalle ja -tytölle on ylintä, sillä mestari haluaa heidät paremmiksi kuin mitä hän itse on. Lisäksi mestari lähettää heidät kisällin matkalle, jossa jalostuu mestariksi.

Yksikään mestari ei koskaan valita, ei ole hapan, vihainen, katkera, ahdasmielinen, välinpitämätön eikä toimeton. Hän ei hylkää.

Mestareita on vähän. Niitä ei löydä miltään organisoidulta koulutustasolta, sillä massakoulutus keskittyy muuhun. Mestarilla ja tulevalla kisällillä on yhteys, luottamussuhde ja paljon yhteistä ymmärrystä ja tavoitteita.

Kannattaa hakeutua mestarioppiin autonasentajasta lääkäriin, taiteilijasta urheilijaan. Jopa useamman mestarin pariin ja itsenäistyä. Loppuu valitus ja alkaa tekeminen.

Olen ”valittanut” asuntoni melusta kohta 2 vuotta. En ole nukkunut kunnon yöunia koko aikana. Tässä tapauksessa valittaminen tarkoittaa juuri toimimista, sillä olen informoinut juuri niitä tahoja, joille asian ratkaisu kuuluu. ”Valitukseni” ei ole tuottanut tulosta. Alan jo lannistua. Uusi asunto on hankittu.
Ihan äkkiä en muista valittaneeni pitkään aikaan mistään muusta, sillä on perustyytyväinen ihminen.

Kommentoi juttua: Onko valittaminen sinulle seurapeliä? Yksi sana on parasta vastalääkettä valittamiselle

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X