Ilona Suojanen

Onnellisuudesta tuli menestyksen mittari, ja juuri se saa meidät voimaan pahoin – tutkija kertoo, mistä on kyse onnellisuuspaineessa

Filosofian tohtori ja onnellisuustutkija Ilona Suojanen esittelee tuoreessa tietokirjassaan ilmiön, jonka moni tunnistaa: paineen elää onnellista elämää. Kun elämän peruspilarit ovat kunnossa, alkaa kilpailu onnellisuudesta. 

Merkityksellinen ura, omistusasunto, ydinperhe ja tyylikäs koti. Ne ovat kaikki asioita, jotka moni mieltää eväiksi hyvään elämään. Hiljattain näiden rinnalle on noussut myös onnellisuus. Se pitää saavuttaa menestyksen merkiksi, onnellisuutta tutkiva filosofian tohtori Ilona Suojanen on havainnut.

”Tuntuu, että viime vuosina onnellisuudesta on tullut paine ja hyvin haluttava asia yhteiskunnassa”, Suojanen sanoo.

Suojanen avaa onnellisuuspaine-termiä noin 70 haastateltavan kokemuksien kautta tuoreessa tietokirjassaan Onnellisuuspaineen alla – Kun onnellisuudesta tuli pakko (Gaudeamus).

Suojanen uskoo, että onnellisuus on nykyään statussymboli, jota moni tavoittelee jopa pakonomaisesti

”Ihmiset ovat saavuttaneet taloudellisesti jo paljon. Kyse ei olekaan enää siitä vertailusta, että kenellä on hienoimmat autot, talot ja muuta materiaa. Rinnalle on noussut se, kuinka onnelliselta elämä vaikuttaa.”

Lue myös: Maaret Kallio ärsyyntyi kassajonossa kuulemastaan koronakommentista – kertoo nyt, miksi emme voi aina ajatella vain positiivisesti

Työelämässä menestyminen vaatii onnellisuusnaamion

Onnellisuuspaine näkyy kaikkialla yhteiskunnassa, kuten työpaikoilla. Työelämässä on alettu ajatella, että onnelliset työntekijät ovat usein myös hyviä työntekijöitä.

”Siksi moni ajattelee, että menestyäkseni uralla, minun pitää olla onnellinen tai ainakin näyttää siltä”, Suojanen sanoo.

Ei siis riitä, että on oikea tutkinto, oikeanlaiset taidot ja kokemukset ja sopivasti sosiaalista pääomaa. Lisäksi pitäisi olla onnellinen, koko ajan. Kun siihen ei pysty, otetaan apuun onnellisuusnaamio, Suojanen kuvailee kirjassaan.

Onnellisuusnaamio on Suojasen kehittämä termi. Konkreettisesti siihen turvautuminen näyttäytyy esimerkiksi siten, että töissä esittää iloista ja reipasta, vaikka todellisuudessa ei sitä olisikaan. Erittäin huonoina päivinä vetäydytään pois kollegojen silmistä omiin oloihin.

Huippuhetkien etsiminen tylsistää arjen

Onnen esittämisestä ja pakonomaisesta tavoittelusta voi olla tutkitusti haittaa, Suojanen kertoo. Kun onnesta tulee pakko, se voi kääntyä itseään vastaan ja johtaa jopa mielenterveyden ongelmiin, kuten masennukseen. Tuloksena on siis joitain ihan päinvastaista.

Tavallinen virhe onnea tavoitellessa on tutkijan mukaan se, että muiden annetaan määrittää oma onnellisuus: oli kyse sitten järven rannalla sijaitsevasta kesämökistä, timmistä kropasta, perheen perustamisesta tai ihmisten kohtaamisesta.

”Moni määrittelee onnellisuuden äärimmäistä ilon ja riemun tunteeksi, vaikka onnellisuus voi olla myös arkista tyytyväisyyttä tai ihmisten kohtaamisten sijaan yksin olemista.”

Ilona Suojanen

Ilona Suojanen. Kuva: Kaveh Azadeh

Sosiaalinen media on keskeinen paikka, jossa määritellään ja esitetään onnellista elämää.

”Jos näyttää siltä, että kaikilla tuttavilla on paljon juhlia ja ihmisiä ympärillä, saattaa unohtua, että arki kuvien taustalla voi olla jotain ihan muuta. Elämä on harvoin juhlaa koko ajan”, Suojanen muistuttaa.

Lisäksi, jos etsii jatkuvasti vain elämän huippuhetkiä, on riskinä, että oma ihan tavallinen elämä ei tunnukaan enää oikein miltään. Tämän Suojanen oppi nuorempana kantapään kautta, kun hän etsi omaa onneaan ulkomaanmatkoilta. Hän matkusti 8–10 kertaa vuodessa ulkomaille, aina kun oli pidempi vapaa.

”Vaikka arki kotona ei ollut ollenkaan pahaa, luulin, että onnellisuuteni oli reissuissa.”

Viime vuonna Suojanen teki tärkeän oivalluksen, ettei tarvitse enää jatkuvaa matkustamista. Onnellisuus asuukin täydellisen epätäydellisessä arjessa.

”Onnellisuus ei ole paras päämäärä, vaan se tulee kaiken muun ohessa.”

Lue myös Anna.fi: Näin yksinkertaisista asioista onnellisuus syntyy – onnellisuustutkija kertoo ja antaa tärkeän neuvon

Olenko oman onneni seppä?

Onnellisuus mielletään usein yksilökeskeisenä päämääränä, asiana jonka jokainen voi valinnoillaan saavuttaa. Kirjakauppojen elämäntaito-oppaiden hyllyillä toistuvat fraasit, jotka toitottavat, että ”olet oman elämäsi sankari” tai ”teet itse itsestäsi onnellisen.”

Lausahduksista kuuluisin lienee se, että jokainen on oman onnensa seppä. Ajatus turhauttaa Suojasta.

”Väite tarkoittaa sitä, että jos et ole onnellinen, et ole tehnyt tarpeeksi töitä onnesi eteen ja olet epäonnistunut.”

Suojanen muistuttaa, että onnellisuuteen liittyy myös vastuu. Onnellisuusvastuu tarkoittaa sitä, että käytöksellämme on vaikutusta siihen, miten onnellisen elämän ympärillä olevat ihmiset voivat osaltaan elää.

”Jos keskitytään liikaa oman onnen tavoitteluun, unohdetaan muut ihmiset ympärillä.”

Jokaisella on toki vastuu omasta käytöksestä ja hyvinvoinnista, Suojanen sanoo. Mutta esimerkiksi sillä, miten työpaikalla käyttäydytään, on suora vaikutus työkavereiden onnellisuuteen ja siihen, miten he voivat. Töihin meneminen on paljon kurjempaa, jos kollegana on ikävä tyyppi.

Onnellisuus on monen asian summa. Kukaan ei voi olla yksin vastuussa omasta onnesta. Onnellisuuteen vaikuttaa ulkoisia asioita ja rakenteita, joihin yksilöllä ei ole osaa eikä arpaa. Ja juuri siksi suomalaisten kuuluisi kantaa ylpeyttä hyvinvointivaltiosta.

”Maksamme veroja, jotta mahdollisimman moni voisi elää hyvää ja onnellista elämää. Parannettavaa toki vielä riittää, mutta täällä on oivallettu, kuinka yhteiskunta voi osaltaan kantaa vastuuta yksilöiden onnellisuudesta.”

Lue myös: Jenni Haukio vastuunkantamisesta: ”Epäitsekkyys on onnellisuuden lähde”

Avainsanat

Keskustelu

On myös onnellisuuden organisointipaine. Kun organisaatio määrittelee laajamittaisen onnellisuuden tavoitteekseen, alkaa onnellisuuden mahdolliseksi tekemisen eteen puurtaminen. Ja vaatimukset siitä että onnellisuus myös taataan kaikille. Jonkun on luotava onnellisuus kaikille ja siinä onnistumista mittaroidaan. Ja kun mitataan jotakin, on aina parantamisen varaa – suomeksi siis tulos ei ole täydellinen, mikä tarkkoittaa, että se on huono. On epäonnistuttu.

On kuormittavaa olla se, jonka tulisi syöttää täydellistä onnellisuuspuuroa tarvitsevien suuhun.

Näin.
Kun vain hyväksyttäisiin se mitä meillä on nyt. Jonkin tavoitteluhan tarkoittaa sitä, että juuri nyt et omista sitä mitä tavoittelet.
Mutta jos et tavoittelisi, vaan hyväksyisit sen mitä sinulla on nyt, olisit ennenpitkään onnellinen.

Nykyisin perheet perustetaan 10-15 vuotta liian myöhään. Nuoret perustaessaan perheen, osaavat nauttia onnesta ja aivan tavallisista oman lapsuutensa näyttämää polkua. Keski-ikäiset, 35-40 vuotiaat ei enää muista omasta lapsuudestaan oikeastaan muuta kuin ikäviä asioita.

Onhan tämä totta, mutta ei ollenkaan uutta tietoa. Ne on tästä puhuneet jo tuhansia vuosia sitten, muutosta ei käyttäytymiseen tullut silloin, eikä tule nytkään, eikä tule koskaan.
Naivina 18-vuotiaana tietenkin toivon että ehkä joskus vielä nähdään semmonen yhteisö joka ei ole riippuvainen tulevaisuudesta vaan elää nykyhetkessä ja on siten onnellinen. Rahaa ei tarvittaisi vaan resursseja, joita hankitaan yhdessä ja tulosten tuottamat hedelmätkin voitaisiin kai jakaa. Syyllisyys nousee kuitenkin heti kun tämmösiä alkaa kirjoittelemaan, kun sana kommunismi on saanut meistä liian suuren otteen. Neuvostoliito on ehkä fyysisesti tuhottu, mutta sen muut puolet jättivät muihin kulttuureihin kenties pysyvän jäljen.
Mutta takaisin vielä onnellisuuteen.
Ihmiset ovat erilaisempia kuin koskaan, sillä meillä on nouseva määrä erilaisia mittareita joilla voidaan mitata eroja kahden ihmisen välillä, samoin kuin asioita jotka tekevät meistä erilaisia.
Vai onko sittenkään?
Toki se päälleppäin siltä näyttää, kun kaikkea on kokoajan enemmän. Ja helposti se näyttää meistä jokaisesta siltä, että ei tästä yhtenäistä yhteisöä enää koskaan saada.
Mutta jokin minussa sanoo että jos osattaisiin katsoa oikein, niin huomattaisiin että ne asiat jotka tekevät meistä erilaisia… Yhdistävät meitä?
Tälle oli joku ranskalainen sanonta… Mitä enemmän ne/se eroaa toisistaan, sitä enemmän se on yhtenäinen. Tai jotain tuonnepäin.

Ihan näin loppuherkuksi yksi juttu.
Otappa mustepullo ja heitä se seinään. Nyt kerroppa, milloin se pullon räjähdys loppuu, kun se osuu seinään? Miksi se loppuisi juuri silloin, miksei aikaisemmin tai myöhemmin?
Vai loppuuko ollenkaan?
No entä milloin alkuräjähdys loppui?
Jos ei loppunutkaan, vaan se jatkuu edelleen ja me yhdessä ollaan se räjähdys?
Me oltaisiin saman arvoisia tuhat vuotta sitten syödyn leivän kanssa? Yhtä turhia ja tärkeitä asioita samaan aikaan?
Me oltaisiin se sama räjähdy mitä meidän vaatteetkin ja ilma mitä me hengitetään.
Kaikki yhtä ja samaa.
Me vain olemme erilaisia kuvakulmia ja näkökulmia siitä samasta asiasta.

Kommentoi juttua: Onnellisuudesta tuli menestyksen mittari, ja juuri se saa meidät voimaan pahoin – tutkija kertoo, mistä on kyse onnellisuuspaineessa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X