Hyvinvointi

Eikö palan tunne kurkussa lähde nielemällä tai rykimällä pois? Näin hoidat ikävää mutta yleistä vaivaa 

Erikoislääkäri kertoo, mistä palan tunne kurkussa johtuu, miten vaivaa voi hoitaa ja onko tunteesta syytä huolestua.

Palan tunne kurkussa on inhottava mutta yleinen vaiva.

”Kyselytutkimuksissa puolet vastanneista ovat kertoneet, että heillä on joskus ollut ajoittaista tai jatkuvaa palan tunnetta kurkussa,” korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, LT Pia Järvenpää HYKS:n korvaklinikalta kertoo.

Lue myös: Asentohuimaus aiheuttaa outoja ja joskus voimakkaita oireita – tämä hoito auttaa hyvälaatuiseen asentohuimaukseen

Mistä palan tunne kurkussa johtuu?

Aiemmin palan tunteen kurkussa ajateltiin liittyvän stressiin ja olevan psykologista. Osalla vaiva voi johtua stressistä ja huolista, mutta stressi ei selitä kaikkia oireilevia.

”Tällä hetkellä ajatellaan, ettei ole yhtä ainoaa syytä palan tunteeseen. Eri ihmisillä syyt ovat erilaisia tai syitä voi olla useampia”, Järvenpää sanoo.

Lihasperäiset syyt ovat yleisiä palan tunteen aiheuttajia. Kaulalla on paljon pieniä lihaksia, ja palan tunne voi liittyä niska-hartiaseudun lihaksissa tai purentaelimissä olevaan jännitykseen. Esimerkiksi stressi ja huono työergonomia voi saada lihakset jännittymään.

Lue myös: Flunssa vai influenssa? Näistä merkeistä tunnistat taudit

Poskiontelontulehdus, flunssa ja allergia saattavat myötävaikuttaa ylimääräisen tunteen syntymiseen nieluun valuvan liman vuoksi. Osalla palan tunne tulee nielutulehduksen jälkeen.

”Voi jäädä tuntemus, että kurkussa olisi ikään kuin limaklöntti, jota ei saa ryittyä pois. Tällöin tunteen aiheuttaja on yleensä kuivat limakalvot. Limakalvoilla olevasta normaalista limasta tulee sitkeämpää, kun limakalvot ovat kuivat ja se aiheuttaa tunteen.”

Limakalvot voivat kuivua, jos juo vähän vettä tai paljon kahvia. Kuiva huoneilma ja jotkin lääkkeet voivat kuivattaa limakalvoja. Keski-iän jälkeen limakalvot ohenevat ja limakalvojen tuottama lima muuttuu. Ihmiselle voi tulla herkemmin tuntemus limasta tai palasta kurkussa.

Joillain palan tunne voi liittyä närästykseen. Kun närästys lakkaa, myös palan tunne häipyy.

Miten vaivaa hoidetaan?

Pidä huolta limakalvojen kostutuksesta juomalla riittävästi vettä. Vuorokaudessa olisi hyvä juoda pari litraa vettä, ellei perussairauksien vuoksi ole nesterajoitusta. Urheilua harrastavan olisi syytä juoda vielä enemmän.

Limakalvot kuivuvat helposti Suomen kuivassa ilmastossa ja sisätilojen koneellisessa ilmastoinnissa. Nenän kostutus keittosuola- tai öljysuihkeilla auttaa. Apteekeista ja luontaistuotekaupoista saatavalla vesipiipulla voi hengittää vesihöyryä ja tuoda kosteutta kurkunpäähän.

Tupakointi olisi hyvä lopettaa, sillä tupakointi kuivattaa ja ärsyttää limakalvoja,

Jos epäilet lihasjännitystä, vierailu hierojan tai fysioterapeutin luona on paikallaan.

”On olemassa sellainen suomalainen keksintö kuin voice massage, jota antavat koulutuksen käyneet hierojat ja fysioterapeutit. Siinä kaulan alueen lihakset ja purentalihaksisto saavat erityistä hoitoa. Osa potilaista saa apua jo muutamasta kerrasta.”

Närästyksen hoidossa korostetaan dieettihoitoa. Hoidossa vältetään esimerkiksi raskaita ruokia, syödään vähän kerrallaan ja pidetään useampi tunti taukoa ennen nukkumaanmenoa. Lääkehoito tulee tarvittaessa.

Jos palan tunne kurkussa johtuu stressistä, stressitekijöihin olisi hyvä puuttua tai ainakin tiedostaa niiden osuus oireilussa.

Moni yrittää saada palan tunteen nielemällä tai rykimällä pois. Ylimääräinen ilman nieleskely voi aiheuttaa röyhtäilyä ja närästystä. Kurkun rykiminen puolestaan voi aiheuttaa äänen käheytymistä, mikä voi johtaa kaulan lihaksien jännittymiseen, kun käheää ääntä yrittää kompensoida lihastyöllä.

Lue myös Anna.fi:stä: Turvonneet imusolmukkeet kaulassa – mistä patit kaulalla johtuvat ja onko niistä syytä huolestua?

Voiko palan tunne kurkussa olla vaarallinen?

Palan tunnetta kurkussa voi hyvin hoitaa itse, jos ei ole kipua eikä vaikeuksia nielemisessä, kaikki menee hyvin alas syödessä ja juodessa, ja palan tunne yleensä pikemminkin helpottaa, kun syö tai juo.

Palan tunne saattaa vaivata vuosiakin. Lääkärin luona on hyvä käydä, jos tunne pitkittyy ja alkaa häiritä. Yleislääkärin tekemä perustutkimus, jossa katsotaan kurkku ja kurkunpää sekä tunnustellaan kaula, on usein riittävä.

Palan tunne ilman nielemisvaikeutta, kurkkukipua ja tahatonta laihtumista ei viittaa syöpään. Etenkin, jos oire on aaltoileva ja voimakkuus oireesta vaihtelee eli toisena päivänä se tuntuu ja toisena ei.

”Pisimmät seurantatutkimukset ovat kestäneet seitsemän vuotta eikä sinä aikana ole ilmennyt mitään pahanlaatuista sairautta, mikä selittäisi palan tunteen kurkussa.”

”Merkittävä osa potilaista paranee ilman, että edes tehdään mitään.”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Eikö palan tunne kurkussa lähde nielemällä tai rykimällä pois? Näin hoidat ikävää mutta yleistä vaivaa 

Aijo

Mielestäni palan tunne voi johtua myös siitä, että nielurisoihin on kertynyt proppuja. Kun ne irtoavat, tunne hellittää.

Kirsti Lahti

Just joo. Mulla oli samanlaisia tuntemuksia. Kävin lääkärissä terveyskeskuksessa. Kurkkuuni katsottiin eikä mitään näkynyt. Epäisi refluksitautia. Sanoin ettei sellaista ollut. Söin kuukauden kuurin närästys lääkettä.Turhaan vaiva ei kadonnut. Menin uudelleen. Epäilin kilpirauhasta. Kävin verikokeissa ,arvoissa ei hälyyttävää. Olin laihduttanut seitsemänkiloa lyhtessä ajassa. Pikkuserkkuni joka on sairaanhoitaja sanoi jo silloin että seuraa kilpirauhastasi. Olin jättänyt verenpaine lääkkeet pois. Sanoi että pyydä kaulan ultraus. Bingo kaulassani oli struuma oikealla puolella joka kasvaa sisäänpäin. Ohutneula näyte otettiin ja syöpää ei todettu. Kasvain on vaivannut välillä. Nyt olen syönyt kilpirauhaslääkettä vuoden. Välillä palantunne vaivaa. Kannattaa pyytää ultrausta muuten ei vaivanne katoa ja saatte rauhan.

Aijo

En voinut vuosikausiin nukkua oikealla kyljelläni, koska se aiheutti palan tunteen kurkkuun tai tunteen, että jokin painoi kipeästi kurkunpäätä. Vaiva loppui niskan manipuloinnin jälkeen.

Vastaa käyttäjälle AijoPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.